Olen jo kauan miettinyt yhtä elokuvaa, josta näin pätkän ollessani lapsi. Värillinen kuva ja luultavasti tehty 80-luvulla. Elokuvan alussa joku mies pakottaa 12-vuotiaan tytön avaruusalukseen tai aikakoneeseen, en tiedä mistä syystä. Vanhemmat jää katsomaan ulkona eivätkä voi mitään asialle. Kun alus on perillä, tyttö huomaa miehen kuolleen. Seuraavassa kohtauksessa näytetään jotain nuoria kuuntelemassa kovalla musiikkia korvalapuista. Onko kenelläkään tietoa mikä elokuva voisi olla kyseessä?
Muistaako joku tämän elokuvan nimen?
Haluantietää
31683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyseinen elokuva siis englanninkielinen. Toivottavasti jollakin jotakin tietoa.
Onko muita 70- tai 80- luvulla eläneitä, jotka ovat nähneet kyseisen elokuvan? Tapahtumahetkellä, jolloin mies vei tytön aikakoneeseen (tai avaruusalukseen), oli ilta, jos tästä apua. Seuraavassa kohdassa näytettiin jossain käytävällä nuoria, jotka kuuntelivat musiikkia korvalapuista kovalla ja heidän oletettavasti äitinsä huusi heille jotain. Todennäköisesti USA:ssa tehty tämä kuva ja 70- tai 80-luvulla. Voi olla tv-sarjakin. Muuta en valitettavasti muista.
Selvisikin toista kautta. Sarja on Girl from tomorrow.