prideen osallistuu vain murto-osa viimevuodesta

Joka vuosi tapahtuma hiipuu vain pienemmäksi kunnes loppuu kokonaan.
40444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Miksi mentävä esittelemään itsiään julkisissa paraateissa? Jos on homo niin on homo. Minua ei häiritse, kunhan tekevät työnsä, elättävät itsensä, maksavat harrastuksensa, elävät sen kummempaa elämöintiä pitämättä omista suuntauksistaan. Onhan meitä ihmisiä moneen junaan ja vielä resinalla tulevia perässä.

Äänestä
  • Tämä minua ihmetyttää, kun esitetään, että "tulee saada olla vapaasti oma itsensä työpaikalla" jne.
    Siis kuinka? Eikö niin ole aina saanut olla? Ei kai kukaan mene julistamaan homouttaan tmv. työpaikalle?

    Äänestä

  • Tuo pieni marginaalinen pelllepoppoo kiertää kaikki mielenosoitukset ja luuhaa kaiket päivät kaduilla, kun niillä muuta tekemistä ei ole.
    Yle toi tuonkin käääpiöhoomo Jäänä Pelkos-täyspellen julkisuuteen, eihän YlenAntajaksi pääse kuin friiikit ja hullut!
    Onneksi Suomessa on yli 5 miljoonaa normaalia ihmistä, jotka eivät suollaisiin sairaisiinpelileparaateihin lähde.

    Äänestä

Uuutuudenviehätys on kadonnut homoilusta.

Äänestä

Tapahtuma kuivuu kokoon, koska homot loppuvat.
Homothan kuolevat sukupuuttoon.

Äänestä

Kaikenlaiset pervot ja friikit lähtevät muka marssimaan ja esittelemään itseään, tunkemaan julkisuuteen.
Minne nuo kuuluisivat?
Minne tuollainen porukka pitäisi sijoittaa...jonnekin kaltereiden taakse...

Äänestä

Aivan mielettömästi jengiä! Varmaan kaikkein eniten tähän mennessä!

Äänestä
  • No minkälainen meno siellä iskelmäfestivaaleilla noin muuten sitten on ja onko hyvä sää?

    Äänestä

  • kukapelkääpaulaa kirjoitti:

    No minkälainen meno siellä iskelmäfestivaaleilla noin muuten sitten on ja onko hyvä sää?

    Katsokaa youtuben kautta, meitä kiinnostuneita osallistujia on myös sitä kautta tuhansia ja taas tuhansia.

    Äänestä

Yle uutisoi aamulla, että kymmenet tuhannet osallistuvat Pride-marssiin. Pitäneekö paikkaansa?

Äänestä
  • Kyllä pitää paikkansa, viime vuonnakin Yle uutisoi Prideen tulevan kymmeniä tuhansia eikä tullut kuin kourallinen ja siitäkin vähästä yritettiin tehdä 2-3 tuhatta osallistujaa, eli laskettiin jalkakäytävällä olleet kansalaisetkin mukaan.

    Äänestä

  • TosiKuinVesi kirjoitti:

    Kyllä pitää paikkansa, viime vuonnakin Yle uutisoi Prideen tulevan kymmeniä tuhansia eikä tullut kuin kourallinen ja siitäkin vähästä yritettiin tehdä 2-3 tuhatta osallistujaa, eli laskettiin jalkakäytävällä olleet kansalaisetkin mukaan.

    Striimeiltä näkyy totuus, mieletön määrä osallistujia. Tulkaa mukaan tai osallistukaa striimien kautta, tuhannet kiinnostuneet seuraavat myös sitä kautta tapahtumaa!

    Äänestä

  • Muutama sata on todellakin mieletön määrä, ainakin sitten kun tiedetään ensivuoden vieläkin pienemmät luvut.

    Äänestä

  • T.I.Lasto kirjoitti:

    Muutama sata on todellakin mieletön määrä, ainakin sitten kun tiedetään ensivuoden vieläkin pienemmät luvut.

    Katsoppa Huuhtasen striimiä. Just puhuvat että todella paljon osallistuvaa jengiä, monia kymmeniä tuhansia. Eikä Huuhtanen kumppaneineen valehtele.....

    Äänestä

  • Fjlhook kirjoitti:

    Katsoppa Huuhtasen striimiä. Just puhuvat että todella paljon osallistuvaa jengiä, monia kymmeniä tuhansia. Eikä Huuhtanen kumppaneineen valehtele.....

    Viime vuonna oli tuollaiset 35 tuhatta kävijää, mutta millä lavalla se Huuhtanen esiintyy täällä iskelmäfestivaaleilla, eli päälava vaiko rantalava?

    Äänestä

Vittu haisee pahalle

Äänestä

Mikä siinä on se villakoiran ydin, kun yle rummuttaa sateenkaariaatteen ihanuutta? Siis mitä kautta yle hyötyy homouden ja lesbouden ihannoinnista? Onko kellään mitään ehdotuksia? Tuskinpa ylessäkään ainakaan koko porukka on homoja ja lesboja?

Äänestä

Tynkkyspersukin on puolisonsa kanssa osallistumassa Prideen. Hyvä Persut!

Äänestä
  • Tynkkynen onkin fiksu mies, enemmän tollasia.

    Äänestä

Yle Teema femmalta tulee suora lähetys Pride kulkueesta juuri nyt.

Äänestä

Sammakot lisääntyvät. Mutta nehän ovat kivoja eläimiä! Homoilu, ulosteakti ei tuo elämää. Ei pride kannattajineen halua antaa elämää kaikille. Se kuuluu heidän ajatuksiinsa. Himoonsa likaiseen himoonsa. Ei se ole rakkautta. Siksi he eivät lopulta anna sitä kenellekään.

Edes itselleen. Koska ottavat toisilta pois. Haluavat ottaa pysyvästi. Eivät ole elämän puolella. Lopputulos ratkaisee.

Kun on aika, tulee myrsky, pilvi, ja salama iskee pridelippuun, niin että siitä ja sen kannattajasta häviää se mitä hän vakuuutti elämäksi. Jos edes vakuutti, koska kuitenkin olisi valehdellut. Ei jää mitään jäljelle.

Ei suvaitsevaisuus tai erilaisuuden suvaitseminen ole mikään hyve, tavoiteltava, tai laki. Kyse on siitä, mitä erilaista suvaitset. Minulle pride muuttuu suvaittavaksi, kun lopettaa prideilyt.

Äänestä

Kipeetä väkeä.

Äänestä
  • Ei. Lopulta ilkeyden vallassa. Mutta toki lopulta nekin jotka sanovat toisiaan tai edes itseään kipeiksi.

    Tämä on osa asian ydintä ja kuvaa sitä, mikä pitää valtaa maailmassa. Pride on vain osa maailmaa.

    Olen itse sen, pahan maailman ulkopuolella.

    Äänestä

  • qwerty-sjir kirjoitti:

    Ei. Lopulta ilkeyden vallassa. Mutta toki lopulta nekin jotka sanovat toisiaan tai edes itseään kipeiksi.

    Tämä on osa asian ydintä ja kuvaa sitä, mikä pitää valtaa maailmassa. Pride on vain osa maailmaa.

    Olen itse sen, pahan maailman ulkopuolella.

    Kipeetä sakkia ovat.

    Äänestä

Miks tapahtuma on työpäivänä, ei päässyt mukaan?

Äänestä

Sama porukka näyttää kiertävän yhtä korttelia ympäri.
Siinä on se suvakkivajakkien vajakki kulkue.

Äänestä

Näin ne omituiset ja vaaralliset otukset valokuvataan, videoidaan ja rekisteröidään.

Äänestä
  • Niinhan pride, "ystavat", "rakkaus" toivoo, etta sanotaan. SE "ELAA" SIITA.

    Siksi se on saastaa. Eivat he oikeasti rakasta, tai ole ystavia kaikille. Valehtelevat olevansa. Valehtelevat kuplassaan.

    Äänestä

Muuhun et voi ottaa osaam suomessa kuin pridekulkueeseen.
Terve vaan tuloa suomeen muunmaalaiset, täältä saa niin mies kuin nainen mekkoonsa :)

Äänestä

Aivan mahtavaa, hyvä Suomi ja Helsinki!!
kivan näköistä meininkiä

Äänestä

Laittakaa kumpparit jalkaan ja kaasunaamari päähän kun menette lähellekkään tuota tapahtumaa.

Äänestä

"Tautista" porukkaa, varokaa. !

Äänestä

Aiotteko mennä Kaivopuistoon seuraamaan konserttia?

Äänestä

Kyllä maailma näyttää käyvän hyvin sairaaksi loppunsa edellä.Näinköhän oli aikanaan
myös Sodomassa ja Gomorassa.Erittäin julkisuudenkipeitä sairasmielisiä naikkosia ja muikkosia,
jotka haluavat,että kun esitämme poikkeavaisuutta,niin meidät huomataan.Ovatko juuri tuolllaiset
narsistia,vai mitä sekopäitä.Onko niin,että julkisuuteen pitää päästä,kun ei enään hengensäpitämisen ja leipänsä eteen,väsyttääkseen itsensä,
tarvitse tehdä ruumiillista raskasta työtä,niin luonnottomuudet valtaavat pään.

Äänestä
  • Kun olisit edes aito.

    Ja sitapaitsi synti ei ole sairaus. Se on vakavampi asia kuin sairaus. Ja on sellaista jota sanotaan sairaudeksi, mutta se on syntia, ja sen seurausta.

    Äänestä

Ennen oli sanonta että: paska haisee niinkun painikilpailussa.

Nykyään se kuuluu että: paska haisee niinkun pridekulkueessa.

Äänestä
Aloittaja

Ei kyllä tuolla lukumäärällä enään seuraavaa kulkuetta tule. Evoluutio on lopettanut homoilun ja siitä suuri kiitos.

Äänestä
  • Joka vuosi vaan nousee osallistujamäärä! Hyvä me suvaitsevaiset suomalaiset!

    Äänestä

Kukaan ei huuda työpaikalla olen HeTEROOo!
Miksi sitten homotkaan, olkoon hiljaa kuten muutkin.
Saatan tosin ohimennen mainita jotain lapsistani, mutta se ei tee hallaa kenellekään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


PelleSinäOlet kirjoitti:

Joka vuosi tapahtuma hiipuu vain pienemmäksi kunnes loppuu kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu