Yläpohjan tuuletuksen lisääminen koneellisesti?

Meillä konesaumakatto, joka rakennettu ilman aluskatetta. Aluskatteena toimii vierivieressä olevat ruodelaudat. Kattotuolit ovat kunnossa, mutta näissä ruodelaudoissa on mustaa pistettä ja lappeella tuulenohjaimien alla enemmän mustaa. Keväisin ilmenee enemmän kondensivesiongelmaa, josta tippuu joskus vettä ekovilloille.

Lappeella on noin kahden sentin tuuletusraot, kärkikolmio auki (jossa myös mustaa pistettä) ja toisessa päässä putki katolle.

Järki sanoisi, että tuuletusta lappeelta tulisi lisätä, mutta silloin ilmaan tulisi sisälle, mutta poistumisreitti pysyy edelleen pienenä. Meille on suositeltu koneellista poistotuuletinta tähän ullakkotilaan.

Onko tästä kokemuksia? Ottaako tällainen vauhditettu ilmanvaihto ilmaa myös sisältä?

Talo on noin 20 vuotta vanha ja sisätiloissa on koneellinen ilmanvaihto meno ja korvausilmalle. Talvella kävin lämpökameralla kuvaamassa vintin, löytämättä kameralla havaittavaa lämpövuotoa. Kamera kuvasi jopa lämpimät jalanjälkeni.
0163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


väkisinliikutettuilma kirjoitti:

Meillä konesaumakatto, joka rakennettu ilman aluskatetta. Aluskatteena toimii vierivieressä olevat ruodelaudat. Kattotuolit ovat kunnossa, mutta näissä ruodelaudoissa on mustaa pistettä ja lappeella tuulenohjaimien alla enemmän mustaa. Keväisin ilmenee enemmän kondensivesiongelmaa, josta tippuu joskus vettä ekovilloille.

Lappeella on noin kahden sentin tuuletusraot, kärkikolmio auki (jossa myös mustaa pistettä) ja toisessa päässä putki katolle.

Järki sanoisi, että tuuletusta lappeelta tulisi lisätä, mutta silloin ilmaan tulisi sisälle, mutta poistumisreitti pysyy edelleen pienenä. Meille on suositeltu koneellista poistotuuletinta tähän ullakkotilaan.

Onko tästä kokemuksia? Ottaako tällainen vauhditettu ilmanvaihto ilmaa myös sisältä?

Talo on noin 20 vuotta vanha ja sisätiloissa on koneellinen ilmanvaihto meno ja korvausilmalle. Talvella kävin lämpökameralla kuvaamassa vintin, löytämättä kameralla havaittavaa lämpövuotoa. Kamera kuvasi jopa lämpimät jalanjälkeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu