Pari-kolme kertaa vuodessa korvakäytävät alkavat kutiamaan, jopa unta häiritsevästi. Tiedän ettei millään esineellä saisi korvaan mennä, mutta kyllä on pakko. Rapsutan ensin neoamiseptiin kastetulla pumpulipuikolla ja sen jälkeen ruokaöljyyn kastetulla. Öljy siksi että kutina voi johtua myös kuivuudesta. En tiedä mikä hoito pitäisi olla, ihan itse tämän olen keksinyt. Joskus tunnen korvakäytävässä kipeän ja kutiavan kohdan ja oletan sen olevan finnin tapainen näppylä. Aina tätä näppylää ei ole, kutina on, siksi epäilen vain kuivuutta syyksi. Muutaman päivän kuluttua vaiva on ohi. Olen jo ikäihminen, joten mistään nuoruuden aknesta ei ole kysymys.
Kutiavat korvakäytävät
Onneksi.kuulo.hyvä
4556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hae apteekista Otocur-korvasuihke. Saa ilman reseptiä ja tepsii.
Jaa kun olen vähän epäluuloinen noille lääkkeille. Mitä se on? Ensiksi haluaisin tietää, miksi korvani kutiavat ja sitten vasta kemikaaleja. Tosin onhan se neoamisepitikin sitä, mutta kuitenkin
Kiitos vastauksesta
Joskus korvakäytävät kutisevat häiritsevästi. On minulla jossakin sitä apteekista ostettua huuhtelusuihketta.
Käytän ruokasoodaa saman vaivan poistamiseen. Laitan minipulloon ruokasoodaa. Pyöritän siinä vanupuikkoa.
Laitan tupon korvaan ja pyöritän. Näen että vanupuikossa on vaikkua. Vaihdan vanun ja poistan lopunkin vaikun pois.
Kerroin tästä lääkärille sivumennen vastaanotollaan. Hän selitti, mistä kutinan helpottuminen johtuu. Ei se jäänyt mieleeni. Ainakin ruokasooda tuhoaa happamuutta - ja irrottaa vaikkua.
Pari kertaa vanupuikon pumpuli on jäänyt kiinni korvakäytävään. Terveyshoitaja on pihdillään poistanut lisä-vaikkuisen tupon jonkun päivän kuluttua.
Kiitos vastaukista. Oikeastaan minulle riittää että samanlaista vaivaa on muillakin. En ala sen kummemmin pohtimaan, mistä johtuu, vaikka se alun perin olikin tarkoitus. Itse selviän tällä neoamiseptillä ja ruokaöljyllä. Ei tule erityisemmin vahaa, joten tukkoisuudesta ei ole kyse. Ehkä vain kuivista korvakäytävistä, jotka ärtyvät muutaman kerran vuodessa. On muutenkin enemmän kuiva kuin normaali- tai rasvainen iho. Hyvä kun menee ohi, sitten huolestuisin enemmän jos vaiva jäisi päälle.