Selasin vähän tätä palstaa ja yllättävän paljon tuolla näkyy sellaisia viestejä joissa tiivistettynä sanotaan "Tiedät syöväsi sairaalloisen vähän ja voivasi kuolla sen takia sydänsairauteen. Mikset vain aikuistu ja syö?"
Sama kun sanoisi masentuneelle "mikset vain ole iloisempi" tai ahdistuneelle "mikset vain rentoudu". Ja se pitäisi tietää, ettei homma toimi niin.
Pointtina on, että ellet ole syömishäiriötä kokenut, et voi mitenkään tietää mitä jonkun päässä liikkuu. Varsinkin 'uhkailu' syömishäiriön seurauksilla (esim. kuolema) on typerää ja turhaa, sillä sairastuneita ei monestikaan kiinnosta seuraukset.
Syyllistämisen sijaan kannattaa tarjota tukea, sillä muuta ei oikein voi tehdä. Pitää muistaa, että paraneminen on kiinni vain ja ainoastaan sairastuneesta, kukaan muu ei häntä voi suosta ylös vetää.
Sama kun sanoisi masentuneelle "mikset vain ole iloisempi" tai ahdistuneelle "mikset vain rentoudu". Ja se pitäisi tietää, ettei homma toimi niin.
Pointtina on, että ellet ole syömishäiriötä kokenut, et voi mitenkään tietää mitä jonkun päässä liikkuu. Varsinkin 'uhkailu' syömishäiriön seurauksilla (esim. kuolema) on typerää ja turhaa, sillä sairastuneita ei monestikaan kiinnosta seuraukset.
Syyllistämisen sijaan kannattaa tarjota tukea, sillä muuta ei oikein voi tehdä. Pitää muistaa, että paraneminen on kiinni vain ja ainoastaan sairastuneesta, kukaan muu ei häntä voi suosta ylös vetää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jatkan vielä.
Bulimiaa/BED:iä sairastavalle ei kannata sanoa "et vain syö niin paljon" tai "lopeta vain se oksentaminen". Pahinta on, jos sairastuneelle alkaa latelemaan mahdollisia syitä sille, miksi tämä repsahtaa ahmintaan. Sairastunut hyvinkin suurella todennäköisyydellä tietää, miten syödä terveellisesti ja riittävästi. Ahminnan syyt ovat usein jotain muuta kuin fysiologinen puutostila.
Ja turha tulla pelottelemaan sillä, että hampaat syöpyy piloille ja vatsa ei enää kauaa kestä laksatiivien liikakäyttöä. Ne ovat yhdentekeviä tilanteessa, kun on ahminut kolmen päivän syömisten edestä yhdeltä istumalta, ja olo on fyysisestikin hirveä. Psyykkisesti hirvein.
Älkää olettako, että ymmärrätte, mitä syömishäiriön kanssa on elää, jos ette itse sitä onneksenne ole kokeneet. Sen sijaan yrittäkää ymmärtää, että sairastunut ei omasta tahdostaan toimi kuten toimii. Olkaa tukena, olkaa se avoin, myötätuntoinen henkilö, joka ei tuomitse ja vastusta sairastunutta itseään vaan tämän sairautta.