Tämä mobiilitarina jo vuodelta 2001 on tosi!

[Tänään] Maailma mobilisoituu kahdella tavalla – kiinalaiset leviävät kaikkialle [1. 1386 miljoonan ihmisen paine on valtava. Kiinalaiset ovat joustavia, eivät isänmaallistu ulkomailla, silti pitävät tapansa, mutta sulautuvat aina ”isäntämaihinsa”, vaikka monin osin on mietinnän paikka - kuka onkaan isäntä ja kuka renki.

Alustetaan otsikkoa vielä tältä päivältä – artikkeli [2, joka kertoo mobiilipankista – ei siis konttoreita, eikä rahvaan hiekkaa niiden lattioilla … toisekseen kiinalaiset ovat maailman mobiilein kansakunta.

Kohta kaikki hoidetaan älykkäällä kännykällä ja ne älykkäimmät ovat jo itse kiinalaisilla – androideja … on One ' aa, Huaweita, ZTE' tä ja Oppoa – kymmeniä merkkejä … ja aina Androidilla*


Ote tältä päivältä – otsikolla – ”Kiinan raha haistaa menestyksen”! -Yle
[2 ~ https://yle.fi/uutiset/3-10248429 -

” … Scaranon työnä on tehdä ihmisten elämä mahdollisimman helpoksi ja mobiiliksi. Sellaisen elämän 34-vuotias Scarano haluaa itsekin: Hänellä ei ole asuntolainaa tai muita ankkureita. Palvelunsa hän tahtoo kännykkäänsä tai koneelle ilman käyntejä konttorissa. Scaranon kaltaisia on entistä enemmän kaikkialla maailmassa. Tämän on tajunnut uusi saksalainen N26-pankki, jonka asiakas Scarano on. Ja sen ovat tajunneet myös pankkiin sijoittaneet kiinalaiset… ” -Yle


[Kauan, kauan sitten] Niin, entä mitä tapahtui jo vuonna 2001?

Eräs aikansa tunnettu liikemies ja pankkiiri oivalsi pienen ryhmän kanssa tulevaisuuden. Operaatio oli suurisuuntainen – ei sen vähempää kuin mobiilipankki ja valmiina 2002 – prototyyppi oli käsillä 2001- toimivana, ja kyseisen suomalaisyhtiön osaamisella maksettiin reaaliajassa kännykällä ravintolalasku, siirrettiin kaverin tilille Espanjaan rahaa – sekin reaaliajassa.

Uskomatonta, ja tämä kaikki aikakautena, jolloin SMS-pelitti ja oli väline, kuten nyt langaton internet … vuonna 2001 ei luotettu internettiin, jopa SMS-viestien turvajärjestelmä kehitettiin … ja mobiilipankki sai arvoisensa osoitteen Suomalaisen Klubin alakerrassa Kansakoulukujalla – Helsingissä. Investointi oli suuri, mutta tulevaisuus ei vain huima – vaan käsittämättömän huima.


Kävi niin, että ZTE tuli Suomeen – ensimmäisen kerran uuden eurooppa-johtajansa kanssa, kutsuttuna … Heillä oli mukanaan malleja heidän pienistä kännyköistä, jotka natisivat. Silloin maailman mahti hymyili säälien – tuumaten liki niin, etteivät kiinalaiset noin huipputekniikkaa kuin kännyköitä voi itse suunnitella ja valmistaa **
Silloisen valtaoperaattoritkaan eivät oivaltaneet mihin maailma menee ---

Sen sijaan tämä mobiilipankin keksijä oivalsi mitä merkitsee yli miljardi ihmistä ja jo tuolloin elettiin maailman taloushistorian rajuinta nousua … vuosikymmen aiemmin Kiinan pieni suuri mies – Deng Xiaoping oli kehottanut kiinalaisia arvoituksellisesti menemään ja rikastumaan!

ZTE olisi ollut hyvin halukas tutkimaan mitä mobiilipankki merkitsee – olihan se jotain aivan käsittämätöntä tuossa ajassa, jossa näpyteltiin SMS-viestejä ja Nokialla olivat kommunikaattorinsa.

Symbioosia ei koskaan syntynyt suomalaisen D -yhtiön kanssa, vaikka ZTE tarjosi mahdollisuutta – eräs sovellus kiinnosti heitä suuresti, mutta sen julkituonti ei sovi vielä edes 17 vuoden jälkeenkään, sillä se on toteutettu Kiinassa – eikä kuulu meille siviileille.


[Entä nyt – vuonna 2018?] Kiina on mobilisoitunut kaikkialle

Kiinalaiset maksavat todennäköisesti ensimmäisinä maailmassa kaiken kännyköillä, operoivat sen kautta kulutuskäyttäytymisen ja siihen liittyvän kulutusprogressiivisen haittaverotuksen [4 – yksilöllisellä verokertymämerkinnällä [5 – reaaliajassa, jolloin ympäristökysymykset saadaan nopeutetulla aikataululla Kiinassa kuriin! [6

Älykännykkä on jokaisen ihmisen solmu maailmalle ja maailmalta ihmiselle. Kiinalaiset äänestävät eli antavat mielipiteensä – ja siitä muotoillaan päätöslauselmat – Kiinassa ei voida hallita lännenmiehen epäkypsällä ja vaillinaisella ”demokratialla” [7 – kun sitä ei kreikkalaisten vapaiden miesten huutoperiaatteella ole edes reaalisesti olemassa. Kiina menee menojaan – elämme jo kiinalaisten vuosisataa! [Kuva 1.] ---


Entä tuo vuosi 2001?

Tuolloin Suomi, suomalainen ohjelmointitaito, mobiilisoveltaminen, innovatiivisuus ja kyky nähdä huomista – jopa ylihuomista – olivat ei vain tuhannen juanin kohdalla, vaan miljardin juanin pisteessä … Se ei onnistunut, vaikka hilkulla oli. Harmi, mutta tämä tarina on tosi!

…
Jatkuu
21425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Rattijuopollemme joku asia ei ole olemassa jos hän ei sitä tiedä.

Äänestä
  • Entä tämä? Koronan uhri?

    Äänestä

  • Tässä se kuuluisa somehäirikkö, yksinäisenä ja hyljättynä.

    Äänestä

Aloittaja

[2
…
…
[* Ennuste

Kiinassa eivät toimi Whatsap, ei Facebook, Twitter eikä kohta muutkaan lännenmiehen koetukset ja yritykset tyrkyttää 20 prosentin maailman väestöosalla hegemoniaansa – yhteen maailman vanhimpaan korkeakulttuuriin - onnistu. Ei ole kaukaa haettu, jos Microsoft, Apple, Intel, Cisco, Motorola yms. amerikkalainen informaatiologistiikka ja siihen liittyvä tekniikka – poistetaan Kiinasta – ehkä Venäjältäkin, sekä ehkä monista muistakin maista … Android on pohjiltaan Linux, ja sen takana on kunnioitettu Linus Thorvalds … Nokia yritti Meegolla [8, sen ollen loistava pohjaratkaisu … sekin muuttui Jollan [9 myötä Sailfish [10 käyttöjärjestelmäksi ja se voi olla uusi alusta tuhansille miljoonille ihmisille – olemme nyt Suomessa oikeasti vedenjakajalla … nyt on osattava katsoa avoimin silmin huomista ja ylihuomista. Moni ei tiedä, että jo 2000-luvun alussa tuotannonohjausta ajettiin Suomesta Kiinaan Venäjän läpi valokaapelia pitkin (vasteaika merikaapelilla oli liian pitkä), turvallisesti – nyt tuotannonohjaus voi vaihtaa suuntaa ---

[** … tässä kohdin voidaan todeta, että oli yksi näkijä, joka osasi katsoa 10 vuoden päähän – ja hän oli silloinen Digia Oyj' n toimitusjohtaja ja suuromistaja Pekka Sivonen, joka tuumasi ZTE-vierailun yhteydessä, että ”emme kohta valmista kännyköitä, … ohjelmointia voimme tehdä, mutta kuinka pitkään edes sitä – en tiedä” -osapuilleen näin tuumasi tuolloinen maailmanmenestyksekäs Symbian [11 -osaaja.


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä
https://www.facebook.com/first.ilkka
https://ilkkaluoma.blogspot.fi



DOC zte_dynexco_19062018.doc – OpenOffice Writer
PVM 19062018

745_6090 – 20:12

Äänestä
  • Tuo Dynexco onkin aivan oikeasti ollut olemassa. Toimi 20 vuotta sitten Helsingin Kansakoulukujalla, Suomalaisen klubin alakerrassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo Dynexco onkin aivan oikeasti ollut olemassa. Toimi 20 vuotta sitten Helsingin Kansakoulukujalla, Suomalaisen klubin alakerrassa.

    Conventum-miljonääri Laukkasen ideoima Dynexco oli aikaansa edellä!

    Äänestä

Trolli Luoman kannattaisi muuttaa ihanaan Kiinan kun täällä ”lännessä” asiat on niin huonosti.

Äänestä
  • Väitetään, että Kiina selätti koronan, johon en usko täysin, mutta USA ja Venäjä rypevät koronan ongelmissa.

    Äänestä

Entä tänään Huawei - USA:sta väitetty että vakoilee, mutta todisteita ei olla esitetty, ainakaan julkisesti. Entä One , kiinalainen huippumerkki mobiilissa, kutsuttu niin sanotusti Applen syöjäksi.

Äänestä
  • Onko todisteita löytynyt vieläkään?

    Äänestä

Näin pimennossa olleet tapahtumat saavat päivänvalon.

Äänestä
  • Hyvä näin!

    Äänestä

Melkoinen pläjäys parinkymmenen vuoden takaa!

Äänestä

Miten sitten kävikään?!

Äänestä

Tuo D oli Dynexco!

Äänestä

Tämä immobiilitarina vuodelta 2023 on tosi!

Ryssän armeija on täysin immobiili Bakhmutissa!

Äänestä

Kun Huawein osalta ei löydetty vakoilutodisteita, niin nyt lännen hampaissa on TikTok, sitä käyttää jenkeissäkin jo yli 100 miljoonaa käyttäjää. Se onkin nyt uhka läntiselle maailmanjärjestykselle.

Äänestä

Dynexco oli aikaansa edellä! Mutta Visa käänsi selkänsä.

Äänestä

Kunnioitettavaa yrittämistä, riskejä ottamalla!

Äänestä

Moni ei ymmärrä yrittäjyyden tuomaan riskinoton hintaa, toki se voi onnistuessaan tuottaa myös tähtitieteellisesti!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ilkka.luoma kirjoitti:

[Tänään] Maailma mobilisoituu kahdella tavalla – kiinalaiset leviävät kaikkialle [1. 1386 miljoonan ihmisen paine on valtava. Kiinalaiset ovat joustavia, eivät isänmaallistu ulkomailla, silti pitävät tapansa, mutta sulautuvat aina ”isäntämaihinsa”, vaikka monin osin on mietinnän paikka - kuka onkaan isäntä ja kuka renki.

Alustetaan otsikkoa vielä tältä päivältä – artikkeli [2, joka kertoo mobiilipankista – ei siis konttoreita, eikä rahvaan hiekkaa niiden lattioilla … toisekseen kiinalaiset ovat maailman mobiilein kansakunta.

Kohta kaikki hoidetaan älykkäällä kännykällä ja ne älykkäimmät ovat jo itse kiinalaisilla – androideja … on One ' aa, Huaweita, ZTE' tä ja Oppoa – kymmeniä merkkejä … ja aina Androidilla*


Ote tältä päivältä – otsikolla – ”Kiinan raha haistaa menestyksen”! -Yle
[2 ~ https://yle.fi/uutiset/3-10248429 -

” … Scaranon työnä on tehdä ihmisten elämä mahdollisimman helpoksi ja mobiiliksi. Sellaisen elämän 34-vuotias Scarano haluaa itsekin: Hänellä ei ole asuntolainaa tai muita ankkureita. Palvelunsa hän tahtoo kännykkäänsä tai koneelle ilman käyntejä konttorissa. Scaranon kaltaisia on entistä enemmän kaikkialla maailmassa. Tämän on tajunnut uusi saksalainen N26-pankki, jonka asiakas Scarano on. Ja sen ovat tajunneet myös pankkiin sijoittaneet kiinalaiset… ” -Yle


[Kauan, kauan sitten] Niin, entä mitä tapahtui jo vuonna 2001?

Eräs aikansa tunnettu liikemies ja pankkiiri oivalsi pienen ryhmän kanssa tulevaisuuden. Operaatio oli suurisuuntainen – ei sen vähempää kuin mobiilipankki ja valmiina 2002 – prototyyppi oli käsillä 2001- toimivana, ja kyseisen suomalaisyhtiön osaamisella maksettiin reaaliajassa kännykällä ravintolalasku, siirrettiin kaverin tilille Espanjaan rahaa – sekin reaaliajassa.

Uskomatonta, ja tämä kaikki aikakautena, jolloin SMS-pelitti ja oli väline, kuten nyt langaton internet … vuonna 2001 ei luotettu internettiin, jopa SMS-viestien turvajärjestelmä kehitettiin … ja mobiilipankki sai arvoisensa osoitteen Suomalaisen Klubin alakerrassa Kansakoulukujalla – Helsingissä. Investointi oli suuri, mutta tulevaisuus ei vain huima – vaan käsittämättömän huima.


Kävi niin, että ZTE tuli Suomeen – ensimmäisen kerran uuden eurooppa-johtajansa kanssa, kutsuttuna … Heillä oli mukanaan malleja heidän pienistä kännyköistä, jotka natisivat. Silloin maailman mahti hymyili säälien – tuumaten liki niin, etteivät kiinalaiset noin huipputekniikkaa kuin kännyköitä voi itse suunnitella ja valmistaa **
Silloisen valtaoperaattoritkaan eivät oivaltaneet mihin maailma menee ---

Sen sijaan tämä mobiilipankin keksijä oivalsi mitä merkitsee yli miljardi ihmistä ja jo tuolloin elettiin maailman taloushistorian rajuinta nousua … vuosikymmen aiemmin Kiinan pieni suuri mies – Deng Xiaoping oli kehottanut kiinalaisia arvoituksellisesti menemään ja rikastumaan!

ZTE olisi ollut hyvin halukas tutkimaan mitä mobiilipankki merkitsee – olihan se jotain aivan käsittämätöntä tuossa ajassa, jossa näpyteltiin SMS-viestejä ja Nokialla olivat kommunikaattorinsa.

Symbioosia ei koskaan syntynyt suomalaisen D -yhtiön kanssa, vaikka ZTE tarjosi mahdollisuutta – eräs sovellus kiinnosti heitä suuresti, mutta sen julkituonti ei sovi vielä edes 17 vuoden jälkeenkään, sillä se on toteutettu Kiinassa – eikä kuulu meille siviileille.


[Entä nyt – vuonna 2018?] Kiina on mobilisoitunut kaikkialle

Kiinalaiset maksavat todennäköisesti ensimmäisinä maailmassa kaiken kännyköillä, operoivat sen kautta kulutuskäyttäytymisen ja siihen liittyvän kulutusprogressiivisen haittaverotuksen [4 – yksilöllisellä verokertymämerkinnällä [5 – reaaliajassa, jolloin ympäristökysymykset saadaan nopeutetulla aikataululla Kiinassa kuriin! [6

Älykännykkä on jokaisen ihmisen solmu maailmalle ja maailmalta ihmiselle. Kiinalaiset äänestävät eli antavat mielipiteensä – ja siitä muotoillaan päätöslauselmat – Kiinassa ei voida hallita lännenmiehen epäkypsällä ja vaillinaisella ”demokratialla” [7 – kun sitä ei kreikkalaisten vapaiden miesten huutoperiaatteella ole edes reaalisesti olemassa. Kiina menee menojaan – elämme jo kiinalaisten vuosisataa! [Kuva 1.] ---


Entä tuo vuosi 2001?

Tuolloin Suomi, suomalainen ohjelmointitaito, mobiilisoveltaminen, innovatiivisuus ja kyky nähdä huomista – jopa ylihuomista – olivat ei vain tuhannen juanin kohdalla, vaan miljardin juanin pisteessä … Se ei onnistunut, vaikka hilkulla oli. Harmi, mutta tämä tarina on tosi!

…
Jatkuu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu