Miten ICH aivoverenvuoto hoidetaan johon liittyy

aneurysma?

Millainen ennuste tuollasissa tapauksissa on, miten hyvin toipuu jos on nuori?

Voiko jäädä pysyvästi sokeaksi ja halvaantuneeksi?

Mitä tehdään jos aivoverenvuotoa ei voida leikata, jätetään potilas kuolemaan?

Jos ihminen elää kuukauden aivoverenvuodon kanssa, onko aivoverenvuoto silloin alussa lievä ja paremmin hoidettavissa?

Kumman saa pahoinpitelyssä todennäköisemmin jos potkut osuu päähän tai saa useampia iskuja pesäpallomailasta päähän, aivovamman vai aivoverenvuodon? vai voiko selvitä niinkin vähällä että saa pelkän aivotärähdyksen josta toipuu täydellisesti?

Onko aivoruhje paljon parempi juttu verrattuna aivovammaan tai aivoverenvuotoon ja tuosta toipuu yleensä täydellisesti? aivoruhje on samanlainen asia kuin mustelma iholla paitsi tällä kertaa se mustelma on aivoissa?

Miten helposti myös pääsee kattaviin tutkimuksiin jos on joutunut pahoinpitelyn kohteeksi ja saanut useita iskuja päähän ja kärsii esimerkiksi pääkivusta, kokee ettei kaikki ole kohdallaan? Laitetaanko terveyskeskuksesta vaan helposti kotiin ja käsketään syömään särkylääkettä, sillä välin aivoverenvuoto ehtii kehittyä pahemmaksi ja potilaan toipumisen ennuste myös huononee?

Jos mietitte miksi pohdin tätä, niin luin Stuart Sutcliffen tapauksesta jossa hänen väitetään kuolleen koska John Lennon potki päähän. Mietin uteliaisuudella että miten paljon esimerkiksi aivoverenvuodon hoito on kehittynyt -60 luvulta tähän päivään saakka.
1463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Riippuu niin paljon sijainnista, hoitoonpääsyn nopeudesta ym. mitä voidaan tehdä ja mikä ennuste. Mitä pienempi ja pinnallisempi vuoto sekä nuorempi potilas, sen parempi mahdollisuus toipua kunhan huolehditaan nopeasta diagnostiikasta, hoitoonpääsystä ja myös riittävästä jälkikuntoutuksesta.

Vaikkei pystytä operoimaan se ei tarkoita välttämättä potilaan kuolemaa. Voi seurata kylläkin vakava vammautuminen ja joissakin tapauksissa, ainakin minun mielestä, tilanne on kuolemaakin pahempi nimenomaan potilaan näkökulmasta. Kyllä lääkärit on välillä melkoisia hurskastelijoita. Ammattitaitoa on myös kyky tehdä vaativia päätöksiä, eikä pidä vedota lakiin tai uskontoon.

Minkä saa todennäköisemmin tai olisi parempi... Nämä on niin yksilöllisiä ettei voi sanoa muuta kuin yleistasolla että lievä ruhjeeton vamma aina parempi toipumisen suhteen, mutta joskus lievän oloinen vamma voikin osoittautua luultua pahemmaksi.

Kyllä ilman muuta pitää aina tutkia heti ja kunnolla jos päähän tullut vammaa! Tärkeää muistaa ettei potilaan tilanteen vakavuus välttämättä käy ilmi heti tai helposti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Daniela- kirjoitti:

aneurysma?

Millainen ennuste tuollasissa tapauksissa on, miten hyvin toipuu jos on nuori?

Voiko jäädä pysyvästi sokeaksi ja halvaantuneeksi?

Mitä tehdään jos aivoverenvuotoa ei voida leikata, jätetään potilas kuolemaan?

Jos ihminen elää kuukauden aivoverenvuodon kanssa, onko aivoverenvuoto silloin alussa lievä ja paremmin hoidettavissa?

Kumman saa pahoinpitelyssä todennäköisemmin jos potkut osuu päähän tai saa useampia iskuja pesäpallomailasta päähän, aivovamman vai aivoverenvuodon? vai voiko selvitä niinkin vähällä että saa pelkän aivotärähdyksen josta toipuu täydellisesti?

Onko aivoruhje paljon parempi juttu verrattuna aivovammaan tai aivoverenvuotoon ja tuosta toipuu yleensä täydellisesti? aivoruhje on samanlainen asia kuin mustelma iholla paitsi tällä kertaa se mustelma on aivoissa?

Miten helposti myös pääsee kattaviin tutkimuksiin jos on joutunut pahoinpitelyn kohteeksi ja saanut useita iskuja päähän ja kärsii esimerkiksi pääkivusta, kokee ettei kaikki ole kohdallaan? Laitetaanko terveyskeskuksesta vaan helposti kotiin ja käsketään syömään särkylääkettä, sillä välin aivoverenvuoto ehtii kehittyä pahemmaksi ja potilaan toipumisen ennuste myös huononee?

Jos mietitte miksi pohdin tätä, niin luin Stuart Sutcliffen tapauksesta jossa hänen väitetään kuolleen koska John Lennon potki päähän. Mietin uteliaisuudella että miten paljon esimerkiksi aivoverenvuodon hoito on kehittynyt -60 luvulta tähän päivään saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu