Usein kerrotaan, että korkeat avioeroluvut todistavat, että ihminen ei ole yksiavioinen. Toisaalta noin puolet pareista kuitenkin jatkaa toisen kuolemaan saakka.
Mutta kuinka monta avoimessa suhteessa elävää tiedätte, joiden liitto on kestänyt vuosikymmeniä?
Tuntuvat olevan jotain nuorten kokeilujuttuja nämä avoimet suhteet.
Mutta kuinka monta avoimessa suhteessa elävää tiedätte, joiden liitto on kestänyt vuosikymmeniä?
Tuntuvat olevan jotain nuorten kokeilujuttuja nämä avoimet suhteet.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Erotaan? Kuule en minäkään tiennyt olevani avoimessa" suhteessa mitenkään. Kun kakkosesta kiinni jäi. Vielä järkytys kun tuo kakkonen luuli myös olevan kyse "avoimesta" suhteesta. Kun nakkasin ulos ja kerroin etten suostu "avoimeen suhteeseen mitenkään palasi neuvottelemaan aviostamme uusin säännöin. Itse se päätti tehdä meidän liitosta "avoimen" kertoen tuolle kakkoselle miten se minulle sopii jne. Ehei nämä avoimet suhteilut pitää osata ja kysyä puolisolta sopiiko todella. No vastauksen sai tuo kakkonen. Tiedän sen loppuneen ja säännöt muuttuneet. En ole siis vihainen tietämättömälle kakkoselle mitenkään koska luuli olevansa sellaisessa. Mutta vihainen olen edelleen kumppanille joka "muutti sääntöjä.
Jos avoin suhde tehdään "pelastamaan" ennestään huonoa suhdetta niin eroon se helposti päättyy. Hyvässäkin suhteessa avoin suhde vaatii paljon työtä ja keskustelua toimiakseen. Siihen lähtiessä ei ehkä tajua, kuinka paljon se vaatii.
Avoin suhde sallii kaikkien olla kaikkien kanssa intiimeissä väleissä.
Siinä ei ole "eroamista". Mistä siinä "erotaan" kun mitään sitoumuksia eikä lupauksia ole kenellekään annettu eikä keneltäkään haluttu?
Noissa suhteissa jokainen vain käyttää ilmaisia huo...a. Hyvä vai paha? Kukin itse saa päättää.