Kuusankoskella tv pimeänä

Onko muilla Kuusaalla tv pimeänä? Torstaisesta ukkosesta lähtien ollut, Telian kaapelissa. Telian sivuilla kyllä lukee että vikaa on, mutta alkaa epäilyttämään voiko vian korjaus kestää näin kauan.
8570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä voi ja telialla etenkin. Suosittelen kytkemään antennipiuhan kaksinkerroin anukseen, niin johan alkaa kanavat näkyä.

Äänestä

Ei ole ainakaan isoilla, treenatuilla, lihaksikkailla ja tatuoiduilla linnankundeilla. Niiltä ei uskalleta katkaista sähköjäkään vaikka jäis lasku maksamatta.

Ja leveä selkä heiluu.

Äänestä
  • Vuodesta toiseen sama virsi.

    Äänestä

Kolarinmäessä ainakin toimii televisio sekä nettiyhteys joka tulee Soneran valokuitua pitkin.

Äänestä

Kuusaalla ihmisten aivotoimintakin on pimeenä.

Äänestä
  • Samasta aiheesta länkytät monia viestejä peräkkäin. Se, että sinä jäät pahasti jälkeen meistä muista ei tarkoita, että meillä muilla menisi huonosti. Katkeroidu vaan yksinäsi. Minä sijoitan rahani Suomen halvimpiin asuntoihin Kouvolassa ja loput osakkeisiin jonka avulla pääsen rikkaaksi ihmiseksi vailla huolia.

    Äänestä

  • Missä ja milloin olen jäänyt jälkeen sekä miten? En ole katkera, minä vaan nauran aivokuolleille kuusaalaisille, jotka kuvittelevat joskus voivansa olevan hyödyksi jollekin.

    Osta Kouvolasta asuntoja ja myy niitä tappiolla.Kukaan sinne Kouvolan halua muuttaa. Paitsi ehkä nykyinen kouvolalainen.

    Äänestä

Kuka tämä Adolfi on Kouvolan valtuustossa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysymys kirjoitti:

Onko muilla Kuusaalla tv pimeänä? Torstaisesta ukkosesta lähtien ollut, Telian kaapelissa. Telian sivuilla kyllä lukee että vikaa on, mutta alkaa epäilyttämään voiko vian korjaus kestää näin kauan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu