Vihaan siskoani

Minä yksinkertaisesti vihaan siskoani. Hän on inhottava, valehteleva, kateellinen, väkivaltainen, itsepäinen, ärsyttävä ja halveksuttava.

Pari esimerkkiä:
Olin nuori, hyvin nuori. Siskoni tekemiset alkoivat jo kolme vuotiaana, mutta tässä tarinassa hän on kahdeksan, minä 12. Äitini ja toinen siskoni ( Vanhepani ovat eronneet, ja isäni asuu kaukana ) olivat lähteneet luokkaretkelle, joten mummoni ja vaarini piti kutsua hoitamaan minua ja siskoani. Oli ilta ja olimme menossa nukkumaan, minulla ja siskollani oli sama huone ja kerrossänky. Oli kesä joten ulkona oli valoisaa. No olimme semmoisen viisi minuuttia siinä yrittäneet saada unta, kun siskoni päättää että hei, minua pelottaa! Hän aukaisi kaikki verhot ja minä sanoin jotain kuin " laita jo kii mä yritän nukkuu " mutta ei. Noin neljä tuntia, siinä saikattiin kunnes sisko väsyi. Laitoin verhot kiinni ja päätin etten enää ikinä IKINÄ nuku hänen kanssaan.

Jos kuulostaa lasten touhulta, niin sitä se olikin. Aikuisena paljon väkivaltaisempi, ilkeämpi ja tahallaan ärsyttävämpi.
1663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lopeta lapsellinen kiukuttelu puoleltasi, ja tee sovinto siskosi kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voimariini kirjoitti:

Minä yksinkertaisesti vihaan siskoani. Hän on inhottava, valehteleva, kateellinen, väkivaltainen, itsepäinen, ärsyttävä ja halveksuttava.

Pari esimerkkiä:
Olin nuori, hyvin nuori. Siskoni tekemiset alkoivat jo kolme vuotiaana, mutta tässä tarinassa hän on kahdeksan, minä 12. Äitini ja toinen siskoni ( Vanhepani ovat eronneet, ja isäni asuu kaukana ) olivat lähteneet luokkaretkelle, joten mummoni ja vaarini piti kutsua hoitamaan minua ja siskoani. Oli ilta ja olimme menossa nukkumaan, minulla ja siskollani oli sama huone ja kerrossänky. Oli kesä joten ulkona oli valoisaa. No olimme semmoisen viisi minuuttia siinä yrittäneet saada unta, kun siskoni päättää että hei, minua pelottaa! Hän aukaisi kaikki verhot ja minä sanoin jotain kuin " laita jo kii mä yritän nukkuu " mutta ei. Noin neljä tuntia, siinä saikattiin kunnes sisko väsyi. Laitoin verhot kiinni ja päätin etten enää ikinä IKINÄ nuku hänen kanssaan.

Jos kuulostaa lasten touhulta, niin sitä se olikin. Aikuisena paljon väkivaltaisempi, ilkeämpi ja tahallaan ärsyttävämpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu