Kuopion hellntailaiset hyväksyvät homot

Päivän Aamulehdessä ja luultavasti muuallakin Lännen mediassa on aukeaman juttu ex-saarnaaja Patrick Tiaisen kovista kokemuksista. Kuten tiedetään, Tiainen on homo, joka tultuaan kaapista joutui karismaattisten piirien silmittömän vihan kohteeksi. "Jumala antaa sinulle syövän", kirjoitti eräskin hurskas uskova Patrickille.

Nyt Tiainen kertoo löytäneensä uuden hengellisen kodin Kuopion helluntaiseurakunnasta, jossa hän saa olla oma itsensä eikä kukaan tuomitse tai vaadi häntä "eheytymään". Kun tiedämme, miten homokammoisia ovat tietyt tälle palstalle kirjoittelevat helluntailaiset, on virkistävää havaita että on myös kokonaisia helluntaiseurakuntia, joissa ihmistä kohdellaan ihmisenä eikä omaan muottiin pakotettavana ihmisen raakileena.
921795
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat
Aloittaja

Pahoittelen virhettä otsikossa. Valitettavasti korjaaminen ei enää onnistu, kuten tiedämme.

Äänestä

Jäädäämpä odottamaan miten käy.

Äänestä

Homosteleeko hän ? P oli naimisissa naisen kanssa. Avioero? Kuuntelin eilennsaarnan jossa tuotiin esiin millainen ei saa päästä sisään seurakuntaan. Sitten on tatuointiasiaa tuotu hyvin esiin.Mulla ei ole tatuointia enkä ole tekemisissä kuinnpuolipakkotilanteissa tatuoidun kanssa. Viimeksi Lidlin tatuoitukätisen kassan kanssa.Kuvottava tatuointi oli ukon käsivarresa.Alkoholisti tulee inhottavista tatuoinnista mieleen.
Mulla on sisäinen inho ollut ihopiirroksia kohtaan pennusta asti.

https://www.youtube.com/watch?v=_BagJ4X4hl8

1Äänestä
  • Eikö helluntailaisissa ole aitoon ja elävään uskoon tulleita, joilla on tatuointeja? Varmasti on.

    3Äänestä

  • Aloittaja

    qwertyilija kirjoitti:

    Eikö helluntailaisissa ole aitoon ja elävään uskoon tulleita, joilla on tatuointeja? Varmasti on.

    Ja paljon. Mm. kaikki vankilakundit.

    3Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Eikö helluntailaisissa ole aitoon ja elävään uskoon tulleita, joilla on tatuointeja? Varmasti on.

    Vapaissa suunnissa on paljon tatuoituja ihmisiä, joista osa on entisiä aineiden käyttäjiä tai rikoksia tehneitä. He ovat tosi hyviä palvelijoita seurakunnissa, välittömiä ja tinkimätöntä rehellisyyttä vaativia ja suorapuheisia Jumalan palvelijoita.

    Äänestä

  • Jumalallekiitos kirjoitti:

    Vapaissa suunnissa on paljon tatuoituja ihmisiä, joista osa on entisiä aineiden käyttäjiä tai rikoksia tehneitä. He ovat tosi hyviä palvelijoita seurakunnissa, välittömiä ja tinkimätöntä rehellisyyttä vaativia ja suorapuheisia Jumalan palvelijoita.

    Ennen uskoon tuloaan moni on ottanut tatskoja mutta katuu niitä kun tulee uskoon.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Jumalallekiitos kirjoitti:

    Vapaissa suunnissa on paljon tatuoituja ihmisiä, joista osa on entisiä aineiden käyttäjiä tai rikoksia tehneitä. He ovat tosi hyviä palvelijoita seurakunnissa, välittömiä ja tinkimätöntä rehellisyyttä vaativia ja suorapuheisia Jumalan palvelijoita.

    Aivan varmasti rikolliset ovat rehellisyydestä erityisen tarkkoja. 😁

    3Äänestä

  • Amen!

    Äänestä

Aloittaja

Kiintoisaa muuten, että helluntailainen Korkkiruuvilla ei ole ollut aiheeseen mitään sanottavaa. 🤔

2Äänestä
  • Jos se yrittää vain poistattaa aloitusta.

    2Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Jos se yrittää vain poistattaa aloitusta.

    Toisessa ketjussa joku korkkiksen uskontoveri mollasi Haavistoa sanomalla, että

    "Haavisto on pelkkä ylioppilas"

    joku vastasi, että

    "Kohta on Laurakin ;D "

    niin poistoonhan se meni. Fudut yrittää poistattaa kaiken itselle epämieluisan.

    ps oli harvinaisen hauska tuo vastaus

    2Äänestä

  • Aloittaja

    qwertyilija kirjoitti:

    Toisessa ketjussa joku korkkiksen uskontoveri mollasi Haavistoa sanomalla, että

    "Haavisto on pelkkä ylioppilas"

    joku vastasi, että

    "Kohta on Laurakin ;D "

    niin poistoonhan se meni. Fudut yrittää poistattaa kaiken itselle epämieluisan.

    ps oli harvinaisen hauska tuo vastaus

    Joo, huomasin. Oliko tuo koneen vai ihmisen tekemä poisto?

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Niin kuka varmaksi tietää. Onko Lauran nimi nyt poistorobotin algoritmeissa korostetusti esillä? Vai omatko pyysi poiston.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    qwertyilija kirjoitti:

    Niin kuka varmaksi tietää. Onko Lauran nimi nyt poistorobotin algoritmeissa korostetusti esillä? Vai omatko pyysi poiston.

    Eiku se näkyy sanamuodosta. Ylläpito on poistanut jne. meinaa että ihminen poisti.

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Eiku se näkyy sanamuodosta. Ylläpito on poistanut jne. meinaa että ihminen poisti.

    Ok.

    1Äänestä

  • Mitä pitäisi sanoa ihan noraaliin asiaan, että myös homoja käy seurakunnissa mutta muut kuin evlut. kirkko ei ala tanssia heidän pillinsä mukaan.
    Jokainen ihminen on tervetullut tekemään parannusta hellareihin.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    HellariKorkkis kirjoitti:

    Mitä pitäisi sanoa ihan noraaliin asiaan, että myös homoja käy seurakunnissa mutta muut kuin evlut. kirkko ei ala tanssia heidän pillinsä mukaan.
    Jokainen ihminen on tervetullut tekemään parannusta hellareihin.

    Kuopion seurakunnassa Tiaiselta _ei_ kertomansa mukaan vaadita parannuksentekoa homoudesta. Jos sulla on muuta tietoa, lyöpä pöytään.

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Kuopion seurakunnassa Tiaiselta _ei_ kertomansa mukaan vaadita parannuksentekoa homoudesta. Jos sulla on muuta tietoa, lyöpä pöytään.

    Parannuksen tekoa ei voi kukaan vaatia, se on jokaisen itse tehtävä kun tulee synnintuntoon.
    Ja Tiainen on tullut synnintuntoon ja haluaa eheytyä iljettävistä haluistaan. Se on hyvä, ettei mennyt Setaan vaan seurakuntaan mistä apua saa.

    Mitä muuta odotat minun sanovan?

    2Äänestä

  • Aloittaja

    HellariKorkkis kirjoitti:

    Parannuksen tekoa ei voi kukaan vaatia, se on jokaisen itse tehtävä kun tulee synnintuntoon.
    Ja Tiainen on tullut synnintuntoon ja haluaa eheytyä iljettävistä haluistaan. Se on hyvä, ettei mennyt Setaan vaan seurakuntaan mistä apua saa.

    Mitä muuta odotat minun sanovan?

    Tiainen tietää, että homoudesta ei voi "eheytyä", eikä hän siis aio "eheytyä". Ilmeisesti et ole lukenut juttua kovinkaan tarkkaan jos olet ollenkaan? Aamulehti 14.5., sivu B2.

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Tiainen tietää, että homoudesta ei voi "eheytyä", eikä hän siis aio "eheytyä". Ilmeisesti et ole lukenut juttua kovinkaan tarkkaan jos olet ollenkaan? Aamulehti 14.5., sivu B2.

    Sitten Tiainen valitsee selibaatin jos ei halua tulla Jumalan hylkäämäksi. Tai jos aikoo jatkaa homosteluaan kadotus ei tule ainakaan yllätyksenä hänelle.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    HellariKorkkis kirjoitti:

    Sitten Tiainen valitsee selibaatin jos ei halua tulla Jumalan hylkäämäksi. Tai jos aikoo jatkaa homosteluaan kadotus ei tule ainakaan yllätyksenä hänelle.

    No, nähtävästi Kuopion hellareissa ei ainakaan enemmistö ajattele noin. Enpä usko että Patrickilla on pienintäkään kiinnostusta lähestyä sinun seurakuntaasi, mikä se lieneekään – epärehellisenä "uskovana" et taaskaan sitä kerro.

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    No, nähtävästi Kuopion hellareissa ei ainakaan enemmistö ajattele noin. Enpä usko että Patrickilla on pienintäkään kiinnostusta lähestyä sinun seurakuntaasi, mikä se lieneekään – epärehellisenä "uskovana" et taaskaan sitä kerro.

    Kuopion hellareissa jokainen uskova ajattelee noin, eikä Tiainenkaan ole kieltänyt sitä, etteikö homostelu olisi kauhistus Jumalalle.
    Patric voi ihan vapaasti hakea hyväksyntää homostelulleen, mutta Raamattua hän ei pysty uudelleen kirjoittamaan.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    HellariKorkkis kirjoitti:

    Kuopion hellareissa jokainen uskova ajattelee noin, eikä Tiainenkaan ole kieltänyt sitä, etteikö homostelu olisi kauhistus Jumalalle.
    Patric voi ihan vapaasti hakea hyväksyntää homostelulleen, mutta Raamattua hän ei pysty uudelleen kirjoittamaan.

    Haha. Ilmeisesti Kuopion hellareissa on sitten aika vähän tarkoittamiasi "uskovia".

    (Et edelleenkään ole siis lukenut...?)

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Haha. Ilmeisesti Kuopion hellareissa on sitten aika vähän tarkoittamiasi "uskovia".

    (Et edelleenkään ole siis lukenut...?)

    Kerro toki jos tiedät, että joku heistä on sanonut, että homostelu ei olisi synti.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    HellariKorkkis kirjoitti:

    Kerro toki jos tiedät, että joku heistä on sanonut, että homostelu ei olisi synti.

    Olikos se nyt niin, että et kovin hyvin osaa lukea, kun juttu ei mene perille?

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Olikos se nyt niin, että et kovin hyvin osaa lukea, kun juttu ei mene perille?

    Olisko nyt niin, että et pysty todistamaan, etteikö homoutta edellenkin pidetä syntinä myös siellä?

    1Äänestä

  • Aloittaja

    HellariKorkkis kirjoitti:

    Olisko nyt niin, että et pysty todistamaan, etteikö homoutta edellenkin pidetä syntinä myös siellä?

    Miksi minun sellaista pitäisi todistaa? Juttu käsitteli Patrick Tiaisen kokemuksia ja ne kuuluvat, että Kuopion hellareissa hän saa olla se homo joka hän peruuttamattomasti ja pysyvästi on.

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Miksi minun sellaista pitäisi todistaa? Juttu käsitteli Patrick Tiaisen kokemuksia ja ne kuuluvat, että Kuopion hellareissa hän saa olla se homo joka hän peruuttamattomasti ja pysyvästi on.

    "Kuopiossa hän on paikallisen helluntaiseurakunnan tavallinen rivijäsen."
    Rivijäsenen takia ei mikään hellariseurakunta ala kirjoittaa Raamattua uudelleen ja väittää, etteikö homoustelu olisi edellenkin synti.
    Ketään homoa ei pakkoeheytetä missään joten voit vapaasti mennä mihin tahansa seurakuntaan sinäkin, Räyhis!

    Eheytyneet homot Vapausmarssillaan Washingtonissa - "Maassamme olevat valheet ja harhat alkavat murtua!"
    "Miksi meillä ei voi olla kulkueita, kun kaikilla LGBT-ryhmillä ja tällaisilla on... olemme tulleet kaapista ulos niistä elämäntavoista ja haluamme kertoa tarinamme"

    http://www.oikeamedia.com/o1-66709

    2Äänestä

  • homotkin.eheytyvät kirjoitti:

    Eheytyneet homot Vapausmarssillaan Washingtonissa - "Maassamme olevat valheet ja harhat alkavat murtua!"
    "Miksi meillä ei voi olla kulkueita, kun kaikilla LGBT-ryhmillä ja tällaisilla on... olemme tulleet kaapista ulos niistä elämäntavoista ja haluamme kertoa tarinamme"

    http://www.oikeamedia.com/o1-66709

    Myös Suomessa tilanne alkaa kehittyä. Seksuaalisuuden tunkeminen päiväkoteihin kantaa nyt kovaa hedelmää. Alle kouluikäiset käyvät vanhempien ihmisten ovilla ja pysäyttävät vanhuksia pyytäen saada antaa heille jotain tai pyytää saada tanssia heille tai näyttää onko hän tyttö tai poika. Perään huudetaan, että "et halunnut nähdä pippeliä tai ...".

    Äänestä

  • Aloittaja

    HellariKorkkis kirjoitti:

    "Kuopiossa hän on paikallisen helluntaiseurakunnan tavallinen rivijäsen."
    Rivijäsenen takia ei mikään hellariseurakunta ala kirjoittaa Raamattua uudelleen ja väittää, etteikö homoustelu olisi edellenkin synti.
    Ketään homoa ei pakkoeheytetä missään joten voit vapaasti mennä mihin tahansa seurakuntaan sinäkin, Räyhis!

    Tiesinhän minä että olet Räyhis, kun viestieni perään pukkaa kaikkialle minuuttien välein "vastauksia" eri nimimerkeillä, ja kaikissa on sama tuttu "tyyli". 😀

    Olisit silti voinut homohalata vaikka Torre11:na, jookos? 🤗

    1Äänestä

  • Aloittaja

    homotkin.eheytyvät kirjoitti:

    Eheytyneet homot Vapausmarssillaan Washingtonissa - "Maassamme olevat valheet ja harhat alkavat murtua!"
    "Miksi meillä ei voi olla kulkueita, kun kaikilla LGBT-ryhmillä ja tällaisilla on... olemme tulleet kaapista ulos niistä elämäntavoista ja haluamme kertoa tarinamme"

    http://www.oikeamedia.com/o1-66709

    Olen vähän aavistellutkin, että Tytti Salenius on kiihkeä patmoslainen "uskova".

    Surkean vähän löytyi eheytymismarssijoita yli 300 miljoonan asukkaan maasta...🤔

    1Äänestä

  • Aloittaja

    maailmapelastuu kirjoitti:

    Myös Suomessa tilanne alkaa kehittyä. Seksuaalisuuden tunkeminen päiväkoteihin kantaa nyt kovaa hedelmää. Alle kouluikäiset käyvät vanhempien ihmisten ovilla ja pysäyttävät vanhuksia pyytäen saada antaa heille jotain tai pyytää saada tanssia heille tai näyttää onko hän tyttö tai poika. Perään huudetaan, että "et halunnut nähdä pippeliä tai ...".

    Lääkityksesi on ihan poskellaan. Mene päivystykseen, Korkkiruuvi.

    1Äänestä

  • maailmapelastuu kirjoitti:

    Myös Suomessa tilanne alkaa kehittyä. Seksuaalisuuden tunkeminen päiväkoteihin kantaa nyt kovaa hedelmää. Alle kouluikäiset käyvät vanhempien ihmisten ovilla ja pysäyttävät vanhuksia pyytäen saada antaa heille jotain tai pyytää saada tanssia heille tai näyttää onko hän tyttö tai poika. Perään huudetaan, että "et halunnut nähdä pippeliä tai ...".

    "Myös Suomessa tilanne alkaa kehittyä. Seksuaalisuuden tunkeminen päiväkoteihin kantaa nyt kovaa hedelmää. Alle kouluikäiset käyvät vanhempien ihmisten ovilla ja pysäyttävät vanhuksia pyytäen saada antaa heille jotain tai pyytää saada tanssia heille tai näyttää onko hän tyttö tai poika. Perään huudetaan, että "et halunnut nähdä pippeliä tai ..."."

    Myös Iltalehdessä oli viime viikolla uutinen päivähoitajien ongelmasta, kun lasten keskuudessa seksuaalinen käytös alkaa ryöstäytyä käsistä.

    Ainoa mikä on ryöstäytynyt käsistä on sairas mielikuvituksesi, Korkkiruuvi.

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ainoa mikä on ryöstäytynyt käsistä on sairas mielikuvituksesi, Korkkiruuvi.

    Syytä Iltalehden toimittajaa!

    1Äänestä

  • maailmapelastuu kirjoitti:

    Syytä Iltalehden toimittajaa!

    Pervo mielikuvituksesi on mielestäsi jonkun muun kuin sinun vikasi, vähän niinkuin Huhtasaaren plagiointi on jonkun muun kuin hänen vikansa.

    Äänestä

Hyväksyyköhän Repe Tiaisen, jos Tiainen ei harjoita seksiä elämässään eli ei harjoita homoutta?

Vapaissa suunnissa on paljon eheytyneitä tai homosuhteista kieltäytyviä uskovaisia ihmisiä, joilla on homoseksuaalisia kiusauksia, mutta Jumalan avulla eivät halua langeta näihin syntisiin suhteisiin. Samoin vapaissa suunnissa on paljon seksisuhteista kieltäytyviä uskovaisia, joilla on heteroseksuaalisia kiusauksia, mutta Jumalan avulla eivät halua langeta näihin syntisiin suhteisiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Patrick Tiainen:

    "On vain hyväksyttävä se, että ihminen on sellainen kuin hän on, eivätkä nämä ihmiset (homoseksuaalit) muutu."

    2Äänestä

  • Aloittaja

    >Hyväksyyköhän Repe Tiaisen, jos Tiainen ei harjoita seksiä elämässään eli ei harjoita homoutta?

    Mihin Tiainen tarvitsisi minun hyväksyntääni?

    Jutusta sai vahvasti sen käsityksen, että Tiainen harjoittaa homoseksuaalista seksiä siinä kuin muutkin homoseksuaalit.

    Kukaan ei tarvitse sinun hyväksynttääsi, se on tosi.
    Mutta et nälvi enää Tiaoista.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    WHRERJ kirjoitti:

    Kukaan ei tarvitse sinun hyväksynttääsi, se on tosi.
    Mutta et nälvi enää Tiaoista.

    Eikö se korkki vaan meinaa millään mennä kiinni?

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Eikö se korkki vaan meinaa millään mennä kiinni?

    Pyydä jos vaikka Yrjö tai Kyösti auttaisia sinua sulkemaan pullosi korkin.

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Patrick Tiainen:

    "On vain hyväksyttävä se, että ihminen on sellainen kuin hän on, eivätkä nämä ihmiset (homoseksuaalit) muutu."

    "Patrick Tiainen:

    "On vain hyväksyttävä se, että ihminen on sellainen kuin hän on, eivätkä nämä ihmiset (homoseksuaalit) muutu.""

    Jokainen ihminen muuttuu kun Jumala häntä koskettaa! Se, mikä ihmiselle on mahtotonta, niin se on Jumalalle mahdollista.

    Matt. 19:26

    Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista".

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Hyväksyyköhän Repe Tiaisen, jos Tiainen ei harjoita seksiä elämässään eli ei harjoita homoutta?

    Mihin Tiainen tarvitsisi minun hyväksyntääni?

    Jutusta sai vahvasti sen käsityksen, että Tiainen harjoittaa homoseksuaalista seksiä siinä kuin muutkin homoseksuaalit.

    Minä olen lopettanut haureuden 2010. Esiaviollinen seksi on haureutta. Homoilla ja heteroilla. se olis morjens.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    PitkälläTielläSeksittä kirjoitti:

    Minä olen lopettanut haureuden 2010. Esiaviollinen seksi on haureutta. Homoilla ja heteroilla. se olis morjens.

    Onko seksi esiaviollista, jos ei ole tarkoituskaan mennä naimisiin?

    2Äänestä

Ylioppilaskin on ihminen. Vaikka Jyväskylässä orava kirjoittikin taannoin ylioppilaaksi. Kuva ylioppilaaksi kirjoittaneesta oravasta oli jyväskyläläisen valokuvaamon näyteikkunassakin. Hänellä oli päässään ylioppilaan valkolakki.

Äänestä

#Kuopion hellntailaiset hyväksyvät homot #

Missähän nämä Repen aloitukset väitteet on todistettu, aamulehden uutisessa puhutaan rivijäsenyydestä?

2Äänestä
  • Repe keksii taas omiaan koska on kännissä heti aamusta lähtien.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Missä olen väittänyt että Patrick olisi hellareissa jotain muuta kuin rivijäsen?

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Missä olen väittänyt että Patrick olisi hellareissa jotain muuta kuin rivijäsen?

    "Kuopion hellntailaiset hyväksyvät homot "

    "Nyt Tiainen kertoo löytäneensä uuden hengellisen kodin Kuopion helluntaiseurakunnasta, jossa hän saa olla oma itsensä eikä kukaan tuomitse tai vaadi häntä "eheytymään"."

    Voitko kertoa mistä nämä aloituksesi kohdat löytyvät?

    2Äänestä

  • Aloittaja

    ArtoTTT kirjoitti:

    Ne löytyvät aloituksestani, jossa referoin jutun mielestäni keskeisiä kohtia. Mitä sitten?

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ne löytyvät aloituksestani, jossa referoin jutun mielestäni keskeisiä kohtia. Mitä sitten?

    Ihan vain sitä sitten ettei noita väitteitä aamulehden uutisesta löytynyt.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    ArtoTTT kirjoitti:

    Ihan vain sitä sitten ettei noita väitteitä aamulehden uutisesta löytynyt.

    Mutta niiden takana ollut asia löytyy.

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Mutta niiden takana ollut asia löytyy.

    Tuollaista asiaa juttu ei sisältänyt.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    ArtoTTT kirjoitti:

    Tuollaista asiaa juttu ei sisältänyt.

    Kerro toki oma tulkintasi siitä sitten.

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Mutta niiden takana ollut asia löytyy.

    Missä sanotaan, että hellarit hyväksyvät homot?

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Kerro toki oma tulkintasi siitä sitten.

    Minun tulkintani on että sinä keksit nuo mainitsemani kohdat ihan itse.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    ArtoTTT kirjoitti:

    Minun tulkintani on että sinä keksit nuo mainitsemani kohdat ihan itse.

    Siis väität todella, että esim. "Nyt Tiainen kertoo löytäneensä uuden hengellisen kodin Kuopion helluntaiseurakunnasta, jossa hän saa olla oma itsensä eikä kukaan tuomitse tai vaadi häntä "eheytymään" ei mitenkään perustu jutun sisältöön?

    Sikäli oli epätarkka, että jutussa ei sanota etteikö tasan "kukaan" haluaisi Tiaisen eheytyvän, mutta näillä äänillä ei Tiaisen mukaan näytä olevan seurakunnassa vastakaikua.

    Hyvä huomio Repe, että huomasit tuoda esiin ettei Tiaisen mukaan ... :)

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Siis väität todella, että esim. "Nyt Tiainen kertoo löytäneensä uuden hengellisen kodin Kuopion helluntaiseurakunnasta, jossa hän saa olla oma itsensä eikä kukaan tuomitse tai vaadi häntä "eheytymään" ei mitenkään perustu jutun sisältöön?

    Sikäli oli epätarkka, että jutussa ei sanota etteikö tasan "kukaan" haluaisi Tiaisen eheytyvän, mutta näillä äänillä ei Tiaisen mukaan näytä olevan seurakunnassa vastakaikua.

    No tarkallaan ottaen Patrik Tiainen ei ole edes Helluntaiseurakunnan jäsenkään.

    Oikaisu 16.5.2018: Toisin kuin jutussa sanottiin, Patrick Tiainen ei ole helluntaiseurakunnan jäsen. Hän käy toisen paikallisen seurakunnan tilaisuuksissa.(Aamulehti)

    3Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Ja kaikki ovat tervetulleita seurakuntien kokouksiin kuulemaan Jumalan Sanaa miten Jumala muuttaa ihmisen ihan kokonaan.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    ArtoTTT kirjoitti:

    No tarkallaan ottaen Patrik Tiainen ei ole edes Helluntaiseurakunnan jäsenkään.

    Oikaisu 16.5.2018: Toisin kuin jutussa sanottiin, Patrick Tiainen ei ole helluntaiseurakunnan jäsen. Hän käy toisen paikallisen seurakunnan tilaisuuksissa.(Aamulehti)

    Valitettavasti en voi Tampereelta käsin arvata, jos Kuopiota koskevassa jutussa on virheitä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    JumalanVoima kirjoitti:

    Ja kaikki ovat tervetulleita seurakuntien kokouksiin kuulemaan Jumalan Sanaa miten Jumala muuttaa ihmisen ihan kokonaan.

    Meillä on tukulti lähimmäisiä, jotka voivat muuttua oikeastaan vain huonoon suuntaan, eivätkä he silti ole millään tavalla uskomassa.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Valitettavasti en voi Tampereelta käsin arvata, jos Kuopiota koskevassa jutussa on virheitä.

    Mutta siitä huolimatta voit Tampereelta käsin levitellä valeitasi?

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Meillä on tukulti lähimmäisiä, jotka voivat muuttua oikeastaan vain huonoon suuntaan, eivätkä he silti ole millään tavalla uskomassa.

    Eikö Hervanna juopporingissä ole herätystä?

    Äänestä

”…on virkistävää havaita että on myös kokonaisia helluntaiseurakuntia, joissa ihmistä kohdellaan ihmisenä eikä omaan muottiin pakotettavana ihmisen raakileena.”

Totta. Helluntailaiset yhteisöt eivät ole mikään yhtenäinen vaan siellä on tosiaan myös näitä, joihin saa mennä ihan rivijäseneksikin juuri sellaisena kuin on.

1Äänestä
  • Aloittaja

    >Helluntailaiset yhteisöt eivät ole mikään yhtenäinen vaan siellä on tosiaan myös näitä, joihin saa mennä ihan rivijäseneksikin juuri sellaisena kuin on.

    Onhan hellareissa homoaviossa eläviä pastoreitakin, joskaan ei vielä Suomessa.

    Käsittääkseni erilaisia hellareita on maailmalla jo yhdeksännumeroinen luku, ja niin suuri joukko ei millään voi olla kovin yhtenäinen. Niinpä sakkia on kaikenlaista raakaa väkivaltaa kannattavista (USA, Afrikka) varsin lempeisiin yhteisöihin.

    1Äänestä

  • "Helluntailaiset yhteisöt eivät ole mikään yhtenäinen vaan siellä on tosiaan myös näitä, joihin saa mennä ihan rivijäseneksikin juuri sellaisena kuin on."

    Tässä kohdin mummomuorilla on väärää tietoa. Helluntaiseurakuntiin ei pääse, jos ei ole antanut Jeesuksen muuttaa hänen elämäänsä aivan uudeksi. Ihmiset jos ovat sellaisia kuin ovat, niin heillä ei ole asiaa seurakuntiin kuten ei myöskään ollut apostolien aikaan. Ihminen kun on luonnostaan täynnä syntiä ja pahuutta. Mutta jos Jeesus saa tulla muuttamaan hänet sellaiseksi kuin Jumala haluaa hänen olevan, niin kaikki muuttuu uudeksi, ihminen uudestisyntyy.

    3Äänestä

  • hiemankorjaanmummoa kirjoitti:

    "Helluntailaiset yhteisöt eivät ole mikään yhtenäinen vaan siellä on tosiaan myös näitä, joihin saa mennä ihan rivijäseneksikin juuri sellaisena kuin on."

    Tässä kohdin mummomuorilla on väärää tietoa. Helluntaiseurakuntiin ei pääse, jos ei ole antanut Jeesuksen muuttaa hänen elämäänsä aivan uudeksi. Ihmiset jos ovat sellaisia kuin ovat, niin heillä ei ole asiaa seurakuntiin kuten ei myöskään ollut apostolien aikaan. Ihminen kun on luonnostaan täynnä syntiä ja pahuutta. Mutta jos Jeesus saa tulla muuttamaan hänet sellaiseksi kuin Jumala haluaa hänen olevan, niin kaikki muuttuu uudeksi, ihminen uudestisyntyy.

    Ei vaan kokemusta. Olen tavannut sen verran helluntailaisia sekä lukenut heidän kirjoituksiaan, niin asia on näin. Paljon riippuu siitä, millainen on johtaja.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Ei vaan kokemusta. Olen tavannut sen verran helluntailaisia sekä lukenut heidän kirjoituksiaan, niin asia on näin. Paljon riippuu siitä, millainen on johtaja.

    Mutta et kuitenkaan tiedä miten helluntaiseurakunnat toimii! Siksi suollat väärää tietoa.

    Äänestä

  • korjaanhiemanmummoa kirjoitti:

    Mutta et kuitenkaan tiedä miten helluntaiseurakunnat toimii! Siksi suollat väärää tietoa.

    Enköhän tiedä aivan riittävästi. Se ei ole väärää tietoa, että helluntalaisten eri seurakuntien asenteet ja ei aina opetuksetkaan ole yhteneväisiä , vaan eroja on paikkakuntien välillä.

    Äänestä

Kaikkihan jotka elävät todellisessa maailmassa tunnustavat homosekseksuaalisuuden synnynnäiseksiksi ominaisuudeksi hyväksyen homot ja tuo joukko kasvaa päivä päivältä.

2Äänestä
  • Kyllä sinun homoutesi hyväksytään, sage!
    Mutta laita linkki siihen, että se on synnynnäsitä.

    3Äänestä

Helluntaiseurakunnissa ollaan tasa-arvoisia pohjamutia myöten. Jokaisella jäsenellä on sama velvollisuus olla ryhtymättä miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolisiin seksuaalisiin suhteisiin. Tämä koskee tasa-arvoisesti sekä heteroita että homoseksuaaleja.

2Äänestä
  • "Helluntaiseurakunnissa ollaan tasa-arvoisia pohjamutia myöten. Jokaisella jäsenellä on sama velvollisuus olla ryhtymättä miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolisiin seksuaalisiin suhteisiin. Tämä koskee tasa-arvoisesti sekä heteroita että homoseksuaaleja."

    Kullostaa ihan kommunistiselta demokratiakäsitykseltä. Siellähän kaikilla oli sama vapaus äänestää sitä yhtä ainoaa kommunistisen puolueen asettamaa ehdokasta. Se oli vapautta se!

    1Äänestä

  • TotuusSattuuQC kirjoitti:

    "Helluntaiseurakunnissa ollaan tasa-arvoisia pohjamutia myöten. Jokaisella jäsenellä on sama velvollisuus olla ryhtymättä miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolisiin seksuaalisiin suhteisiin. Tämä koskee tasa-arvoisesti sekä heteroita että homoseksuaaleja."

    Kullostaa ihan kommunistiselta demokratiakäsitykseltä. Siellähän kaikilla oli sama vapaus äänestää sitä yhtä ainoaa kommunistisen puolueen asettamaa ehdokasta. Se oli vapautta se!

    Näin se on, että helluntaiseurakunnissa ollaan tasa-arvoisia pohjamutia myöten. Jokaisella jäsenellä on sama velvollisuus olla ryhtymättä miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolisiin seksuaalisiin suhteisiin. Tämä koskee tasa-arvoisesti sekä heteroita että homoseksuaaleja. Yleensäkin kristillisyyteen kuuluu tasa-arvoisuus suhteessa syntiin. Jumala antoi käskynsä kaikille ihmisille, vaikka täälläkin joskus väitetään, ettei kaikkia käskyjä ole annettukaan naisille. Mutta Kristuksessa ei ole miestä eikä naista - - - kaikki ovat yhtä.

    2Äänestä

  • näinsiisasiat kirjoitti:

    Eli siis helluntailaisten käsitys tasa-arvosta on aivan yhtä nurinkurinen kuin kommunistien käsitys demokratiasta oli?
    Tasa-arvoa ei ole se että kaikkien pitää tehdä samalla tavalla jos jollekin se on se mitä muutenkin tekisi mutta jollekin toiselle taas ei.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    näinsiisasiat kirjoitti:

    >Jumala antoi käskynsä kaikille ihmisille, vaikka täälläkin joskus väitetään, ettei kaikkia käskyjä ole annettukaan naisille.

    No eipä ole annettu naisille, sillä naiset saivat käskynsä miehiltä(än) joiden käskyvaltaa he "nauttivat". Jumala ei noita alempia ihmisiä välittänyt puhutella.

    Toisekseen käskyt annettiin todellakin vain juutalaisille, vaikka oikea Jumala olisi erittäin helposti todella voinut antaa ne kaikille kansoille saman tien. Juutalaispäälliköiden keksimä Jumala ei tietenkään moiseen kyennyt.

    Laitatko Raamatun kohdat joihin viittaat, kiitos!

    Äänestä

  • TotuusSattuuQC kirjoitti:

    Eli siis helluntailaisten käsitys tasa-arvosta on aivan yhtä nurinkurinen kuin kommunistien käsitys demokratiasta oli?
    Tasa-arvoa ei ole se että kaikkien pitää tehdä samalla tavalla jos jollekin se on se mitä muutenkin tekisi mutta jollekin toiselle taas ei.

    Helluntaiseurakuntien käsitys tasa-arvoisuudesta perustuu Raamattuun, jossa ei ole miestä eikä naista, ei roomalaista eikä kreikkalaista - - - on vain Jeesuksen opetuslapsia.

    Kaikkia koskee samat säännöt samalla tavalla. Esim. seksuaalisuuden alueella sekä heteroilla että homoseksuaaleilla on samat säännöt että seksuaalinen käytös ei ole sallittua miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolella.

    Lähtökohtana on tietenkin Jumalan Sana.

    Äänestä

  • Ehkä todellisuudessa ei olla. Mutta toki sellaisiakin seurakuntia voi olla.

    Äänestä

  • tasa-arvokunniaaan kirjoitti:

    Helluntaiseurakuntien käsitys tasa-arvoisuudesta perustuu Raamattuun, jossa ei ole miestä eikä naista, ei roomalaista eikä kreikkalaista - - - on vain Jeesuksen opetuslapsia.

    Kaikkia koskee samat säännöt samalla tavalla. Esim. seksuaalisuuden alueella sekä heteroilla että homoseksuaaleilla on samat säännöt että seksuaalinen käytös ei ole sallittua miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolella.

    Lähtökohtana on tietenkin Jumalan Sana.

    Itseasiassa koko tasa-arvoisuus ajatus on meiltä uskovaisilta peräisin!!!

    Äänestä

  • JeesusOpetti kirjoitti:

    Itseasiassa koko tasa-arvoisuus ajatus on meiltä uskovaisilta peräisin!!!

    Ei ole, se on valistuajalta lähtöisin. Toki sitä on aiemminkin ollut, mutta vasta tuolloin se sai eurooppalaisen muotonsa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    JeesusOpetti kirjoitti:

    Itseasiassa koko tasa-arvoisuus ajatus on meiltä uskovaisilta peräisin!!!

    Teiltä uskovaisilta on pikemminkin peräisin ajatus, että naissukupuolen on oltava aina jonkun vallan alla: ensin isänsä, sitten aviomiehensä tai työnantajansa.

    Esimerkiksi Pohjois-Amerikan "pakanallisissa" inkkariheimoissa naiset olivat paljon tasa-arvoisempia kuin heidän kimppuunsa julmasti käyneitten kristittyjen eurooppalaisten keskuudessa.

    Äänestä

Raamaussa eli Jumalam sanassa ei ole mitään hyväksyntää homoudelle, vaan pelkkää tuomioota Uudessa Testamentissakin.
"JOKA TOISIN OPETTAA UIN APOSTOLIT, PLKPPN KIROTTU!" LUE PAREMMIN gALSTTALAISIRJESTÄ!

Äänestä
  • Aloittaja

    Erittäin selkeää tekstiä. Ei lisättävää! 🤡

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Erittäin selkeää tekstiä. Ei lisättävää! 🤡

    :D...

    Sinänsä ihana asia, että joudut näin tukeutumaan trolleihin! Aitojen uskovien kanssa kun tuo keskustelu sujuu sinulta hieman ontuen :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

RepeRuutikallo kirjoitti:

Päivän Aamulehdessä ja luultavasti muuallakin Lännen mediassa on aukeaman juttu ex-saarnaaja Patrick Tiaisen kovista kokemuksista. Kuten tiedetään, Tiainen on homo, joka tultuaan kaapista joutui karismaattisten piirien silmittömän vihan kohteeksi. "Jumala antaa sinulle syövän", kirjoitti eräskin hurskas uskova Patrickille.

Nyt Tiainen kertoo löytäneensä uuden hengellisen kodin Kuopion helluntaiseurakunnasta, jossa hän saa olla oma itsensä eikä kukaan tuomitse tai vaadi häntä "eheytymään". Kun tiedämme, miten homokammoisia ovat tietyt tälle palstalle kirjoittelevat helluntailaiset, on virkistävää havaita että on myös kokonaisia helluntaiseurakuntia, joissa ihmistä kohdellaan ihmisenä eikä omaan muottiin pakotettavana ihmisen raakileena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu