Järvenpää rantasauna vanhankylänniemi

Kaupunki rakentaa veronmaksajien rahoilla Vanhankylänniemeen rantasaunan. Tälle tulee hintaa noin miljoona euroa!!

Moniko kaupunkilainen eli veronmaksaja käy saunomassa siellä?

Kuinka monen keskituloisen omista rahoistaan maksamat vuotuiset verorahat menee tuohon?

Aivan järjetöntä rahapolitiikkaa velkaiselta kaupungilta! Miljoona euroa rantasaunaan!! Turhaan maksettuja kaupunkilaisten rahoja.

Tätä perustellaan sillä, että Järvenpää olisi houkuttelevampi asuinpaikkana. Itse veronmaksajana muutan Järvenpäästä heti pois kun sopiva hetki koittaa.

Järvenpää on yksi Suomen velkaisimpia kuntia asukaslukuun nähden. Miljoonan euron rantasauna tässä tilanteessa? Tällaisella velkataakalla tuo on pöyristyttävän suurta hölmöyttä ja ihmisten rahojen väärinkäyttöä.

Jos sauna tarvitaan uudistaa, se tehdään matkailusta saatavilla euroilla niin kuin kaikki liiketoiminta eikä kaupunkilaisten nyt turhaan maksetuilla verorahoilla.
181504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Järvenpää Vanhankylänniemi ja rantasauna. Ei siellä käy kuin joitain vanhempia uimassa ja karavaanareita. Miljoona euroa rantasaunaan? Pystyykö tuosta nostamaan jonkin mediauutisen tai viemään asia käräjille? Kaupunki on velkainen ja köyhä. Rantasauna miljoona euroa.

Tietysti suhteessa kaupungin velkataakkaan, tuo summa on hyvin hyvin pieni.

Harmillista kuitenkin, että verorahoja on maksettu turhaan.

Äänestä
  • Konsultit johtaa Järvenpäätä ja rahankäyttöä. Epävarmoja johtajia kaupungilla ja osaamattomuutta ja yrittävät tehdä jotain poikkeuksellista niinkin latteassa kaupungissa kuin Järvenpää on (asumalähiö niille joilla ei ole varaa asua pk-seudulla)

    Äänestä

  • Köyhä kunta yrittää ja mopo keulii. Järvenpää on köyhä kunta ja velkaantuu Suomen nopeinta vauhtia

    Äänestä

Järvenpää rantasauna matkailu vanhankylänniemi.

Hehe kyllä on hölmö päätös rakentaa miljoonan euron sauna velkarahalla!!!

Äänestä
  • kaupungilla on sellainen innovaatiojohtaja ja kaupunginjohtaja tuntuu olevan myös hyvin leveäperäinen rahankäyttäjä.

    vaikuttaa siltä, että heitä ohjaa konsultit... kuten valitettavan monia muitakin epävarmoja tai turhia johtajia.?

    Äänestä

  • Tämä rantasauna on käsittämätön kieltämättä. Saunaa ei edes tarvita lainkaan. Eikä varsinkaan kunnanrahoilla yhtään tuollaista.

    Kaupunki on lähtenyt liitelemään velkarahalla.
    Keskustan kuoppa on myös maksatettu kuntalaisten rahoilla.
    Epäpätevää toimintaa.
    Mihin muualle syytävät rahojamme, tehkääpä listaus turhakkeista?

    Äänestä

hmmmm
tää selventää
muualla tapahtunutta

sauna miljoonalla?

Mutta monta julkista rakennusta on homeessa...

Äänestä

Vanhankylänniemen toimintahan loppuu! Miten se rantasauna sitten toimisi, kun ei kukaan pyöritä edes sitä kartanoa? Eiköhän saunahankekin tässä peruunnu. Naurettava hanke.

Äänestä

No missä luulet että kaupungin silmäätekevät, ehkä jopa päättäjät kokoustavat jatkossa ?. Ei kai vain vanhankylänniemen pitopalvelu ala palvelemaan vain a.o kestejä, siis se seuraava yrittäjä, nykyinenhän lopetti eikä ole enää käytettävissä.

Äänestä
  • Siis onko seuraava yrittäjä jo tiedossa? Vai loppuuko toiminta kokonaan? Ja miten joku yrittäjä voi muka selvitä vain saunan pyörittämisellä, kun edellinen yrittäjä ei selvinnyt vaikka teki mitä?

    Äänestä

eikös koko niemi ole vuokrattu/ myyty.. mestaris-asunnoille aivan julkisesti tiedoilla , joka hallinnoi ja kehittää aluetta tulevina vuosina -- myös kaavoitus ja rakennus projektein . saa varmasti joku kahvila ravintolaa heiltä vuokrata , mutta tuskin noin avokätisin ehdoin enään kuin kaupungin tuki oli., matkailusta ja sen kehittämisestä ei ole juuri enään mainintaa jutuissa :(

Äänestä

Saunarahat eivät mene hukkaan, kaupungin herroille on luvattu saunan rakentajan tuotteita suurilla alennuksilla, esim 8 neliön hirsiaitta pihaan tuotuna ja koottuna 250 euroa, normi hinta 2670€. Harkkoperustus täytyy ihan itse tehdä, mutta kaupunki antaa harkkojen ostoon luvan käyttää kaupungin luottokorttia koska summa on aivan mitättömän pieni.

Äänestä

Yrittäjä, joka oikeasti kehitti niemeä savustettiin ulos gryndereiden suunnitelmia pilaamasta. Homma taputeltiin jo vuosia sitten.

Äänestä

Järvenpään kaupungin alkuperäinen asukaskanta on todella mukavaa ja siellä oli hyvä ilmapiiri, mutta toi kaupungin hallinnon meno on aina ollut järkyttävää. Ihmeellinen vastaanotto ja asenne kun kävimme kysymässä yritykselle vuokratiloja.

Ei siis ollut henkilökohtaista vaan ilmeisesti tapa toimia.

Näin se maine pilataan. Ei ihme, että jopa Kerava kukkii mut järvenpää on jäänyt jollekin romutasolle.

Se hallinnon ilmapiiri pitäisi tuulettaa jotenkin

Äänestä

Nämä aloitukset on turhia provoja, koska pitkään on ollut tiedossa niiden kerrostalojen rakentaminen niemeen josta entinen yrittäjä alunperin suivaantuikin. Saunahanke on laitettu jäihin ja Kartanoon on tulossa kaupungin matkailupiste pienellä kahvilalla.

Äänestä

Järvenpään kaupungin rahankäyttö pitää nostaa tarkempaan tutkintaan. Toivottavasti valtakunnalliset mediat alkavat kirjoittamaan siitä myös.

kaupunki velkaantuu hurjaa vauhtia...... ja kaupunginjohtaja vaan kommentoi julkisesti, että "halutaan ruotia ja vinkua "...

laskekaapa monenko järvenpääläisen verorahat menevät esim. kaupungin touhuamaan kuoppaan keskustassa ja saunaan??

Äänestä
  • Ensin Epäpätevää ja perään ylimielistä toimintaa velkakaupunginjohtajalta

    Äänestä

Sellaista silloin. Entä nyt?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Velkainen_Järvenpää kirjoitti:

Kaupunki rakentaa veronmaksajien rahoilla Vanhankylänniemeen rantasaunan. Tälle tulee hintaa noin miljoona euroa!!

Moniko kaupunkilainen eli veronmaksaja käy saunomassa siellä?

Kuinka monen keskituloisen omista rahoistaan maksamat vuotuiset verorahat menee tuohon?

Aivan järjetöntä rahapolitiikkaa velkaiselta kaupungilta! Miljoona euroa rantasaunaan!! Turhaan maksettuja kaupunkilaisten rahoja.

Tätä perustellaan sillä, että Järvenpää olisi houkuttelevampi asuinpaikkana. Itse veronmaksajana muutan Järvenpäästä heti pois kun sopiva hetki koittaa.

Järvenpää on yksi Suomen velkaisimpia kuntia asukaslukuun nähden. Miljoonan euron rantasauna tässä tilanteessa? Tällaisella velkataakalla tuo on pöyristyttävän suurta hölmöyttä ja ihmisten rahojen väärinkäyttöä.

Jos sauna tarvitaan uudistaa, se tehdään matkailusta saatavilla euroilla niin kuin kaikki liiketoiminta eikä kaupunkilaisten nyt turhaan maksetuilla verorahoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu