Ahdistaako ? Syö suolakurkkuja!
Hobkju
3245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No ei tuosta haittaakaan ole.
Liiallinen suolan määrä elimistössä pitkällä aikavälillä saattaa nostaa verenpainetta.
Nykyisin kun suolaa tuupataan valmiseineksiin; sokeri kun on pannassa.
Näin painajaisia kahden viimeyön ensimmäisten unipätkien aikana. Herätessä oli hyvin ahdistunut mielenmaisema loistavasta kesäsäästä huolimatta.
Söin vahvan aamiaisen (täysin totuteltu ja rakennettu ruokailuohjelma) Kun mikään puuha ei maistunut, menin päivätorkuille.
Tämä palautti jonkun verran toimintatarmoa. Eikä niin vähääkään, rallattelin yllätyksekseni mielessäni loruhöpinöitä. Niitä ei ole ollut moniin vuosiin.
Olen huolissani sekä terveyteni rapautumisesta ja välttämättömien pihatöiden tekemisestä, mutta myös onnettomasta taloudellisesta tilanteestani.
Näin keväällä vielä palautuminen onnistuu miten kuten, mutta talvikaudeksi aion karata Intiaan sukulaiseni tavoin.
Aktiivisuus on ahdistuksen parasta lääkettä. Joutuisin suljetulle ilman pientä jokapäiväistä kapsehtimista pihapiirissä.
Mene tosiaan vaikka Intiaan tekemään pihatöitä. Siellä on minunkin sukulaisia.
Kerro terveiset pohjoisnavalla asuvalta!