SVEITSIN KESKUSPANKKIIRIT RAIVOISTUIVAT

KANSALAISTEN RAHANLUONNIN KANSALLISTAMISHANKKEESTA
tiistaina, toukokuuta 08, 2018

Sveitsissä maan keskuspankkiirit ovat raivoissaan kansalaisten rahanluonnin kansallistamishankkeesta, josta on luvassa äänestys kesäkuussa.

Hankkeen takana on joukko sveitsiläisiä raha-aktivisteja, joiden mukaan yksityisomisteisilla liikepankeilla ei tulisi olla oikeutta painaa rahaa liikkeelle tyhjästä.

PANKKIMAFIA PANIKOI

Nyt tämän kesäkuulle järjestetyn äänestyksen seurauksena Sveitsin pankkimafia (yksityisomisteinen keskuspankki sekä muutamat muut liikepankit) ovat aloittaneet agressiivisen propaganda kampanjan, jolla he varoittelevat rahanluonnin kansallistamisäänestyksen väärästä tuloksesta.

2005 heinäkuussa Lontoossa toteutetut 7/7 pommi-iskut olivat seurausta Libyan Presidentti Muammar Gaddafin ideoimasta kultapohjaisesta Afrikan valuutasta. Koska kun tuo hanke kantautui rikollisten sijoituspankkiirien korviin, niin he järjestivät pian terrorishown Lontooseen keskellä aamuruuhkaa.

Israelin tiedustelupalvelu Mossad asensi pommit busseihin ja metroihin. Mutta iskut ilmoitettiin ääri-islamilaisen solun tekemäksi kuten normaalisti. Iskujen lopulta MI5 hoiti pommi-iskujen jälkeiset peiteoperaatiot, kuten lavastettujen syyllisten esilletulon alle vuorokaudessa ilman minkäänlaista esitutkintaa kuten näihin false-flag operaatioihin aina kuuluukin.

Sen nyt näkee, että turvautuuko tämä pankkirikollismafia tälläkin kertaa valtionterrorismiin ja tällä kertaa jossain Sveitsin kulttuurikaupungissa?

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2018/05/sveitsin-keskuspankkiirit-raivoistuivat.html

***
Nonnih, siitä se lähtee. Olen jo pitkään yrittänyt selittää että pankkirosvot on helppo nujertaa, ei tarvita muuta kuin jokainen kansallisvaltio ottaa käyttöön oman rahansa ja kieltää liikepankeilta rahanteon ja se on siinä. Kun vain valtion keskuspankilla on oikeus laskea rahaa liikkeelle, pankkirosvot kutistuvat nopeasti oikeisiin mittoihinsa ja esim. juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmat, NWO, loppuvat siihen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

o.j.a kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu