Missä naisella mättää

Pitkä aikainen avopuolisoni kärysi salasuhteesta toiseen mieheen. Mitä sitten kuulin jäkikäteen...mies naimisissa, oli enemmän vaan "kaveri" ja avopuoliso kielsi seksin harrastamisen. Kuitenkin mitä vaatetukseen tuli niin erikoiselta kuulosti, seksikkäitä uusia alusasuja päällä kun valmistui tapaamaan miestä. Pieni vainu oli mutta kun ei varmuutta niin hankalaa oli. Sen tiedän että seksiä ei ollut kun muija oli salasuhteessa, siinäkin mielessä kuulosti oudolta. Kun pyysin käymään testissä suhteen päätyttyä ei suostunut, miksi ei jos kerran ei ollut seksiä mutta itse halusin varmuuden. Nyt mielessä vaikka tapauksesta jo aikaa, tuntuu ettei oikein luottamusta ole, on välillä lomlllakin reisussa viikon, kaveria kyllä mukana kertoman mukaan vai pettääkö siltikin. Mitä olette naiset mieltä, haluaako nainen vain hauskanpitoa ilman seksiä vai onko se aina kaikissa salasuhteissa mukana.
10779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei ole seksi kaikissa salasuhteissa mukana - itse asiassa se jännitys ja ihastumisen huuma on se juttu. En voisi mitenkään kuvitella salasuhdetta seksillä...

Olen ollut parisuhteessa 22 vuotta, ja tuona aikana mulla on ollut kolme intensiivisempää "salasuhdetta". Missään niissä ei ole ollut seksiä, ei edes koskettelua, eikä mitään lähellekään fyysiseen viittaavaa, vaan noiden suhteiden pointti on ollut siinä jännityksessä, huumassa, tykkäämisessä. En ole edes haaveillut heistä seksuaalisesti.

Äänestä
  • Ja seksialusasuissa, niinpä.

    Äänestä

Kyllähän nuo uudet seksikkäät alusvaatteet jo kertoo että seksiä on harrastettu, mitä väliä omilla alusvaatteilla on siinä kohtaa jos on ihastunut kun jos tietää ettei toinen niitä tulee näkemään=ei ole aikomusta harrastaa seksiä.. Puolisosi on pettänyt ihan voi tällä naisen logiikalla päätellä.. Voimia sulle!

Äänestä

Olisiko kyseessä sama salasuhteilija joka salaa tapaili puolisoni. Sekin väitti olevansa pelkkä "kaveri sille. Kuulostaa niin tutulta. Minäkin laitoin sen testeihin vaikka ensin ei lähtenyt. Lopuksi kävi kun sanoin ehdot meidän avioliiton jatkumiselle. Nekin oli pitkään tapailleet. Lahjoja ostellen ja ravintoloissa maksanut illan ja piti työreissu olla. Eihän se raukka uskaltanut Sala rakkaalleen kertoa miten kiinni jäi jne. Minulle tuo ei vastaa joten olen täysin sen tarinan takana mitä kertoo siitä. Mutta testiin joutui menemään vannomisesta huolimatta ennenkuin minuun sai koskea edes .

Äänestä
  • No ei varmasti ole sama. Nuo vaan ovat niitä samoja valheita, joita salasuhteilijat kertovat ja ovat kertoneet jo vuosisadat.

    Ensiksi kiistetään suhde ja sitten kiistetään seksi ja sitten sanotaan, että lopetin, enkä koskaan enää.

    Äänestä

Naisena sanon että alusvaatteet ei viittaa seksiin. Itse ainakin valitsen alusvaatteet sen vuoksi miltä ne tuntuu päällä ja miltä ne saa itsetunnon tuntumaan. Alusvaatteilla on jopa isompi rooli kuin päällysvaatteilla oman itsetunnon ja naisellisuuden suhteen. Mielestäni sinun ei kannata tehdä mitään johtopäätöksiä vaan varaa aika perheterapiaan ja pyydä häntä lähtemään sinne mukaan. Jos hän sitten kieltäytyy ja ei suostu keskustelemaan asiasta kanssasi niin että saat epävarmuuden pois suosittelen harkitsemaan sitä eroa. Mutta kuitenkin vasta sitten kun olet varmasti tehnyt kaiken tuon suhteen eteen.

Äänestä

Ihanaa kun sillä sinut ja varattu mies mitä käydä höyläämässä. Ja vielä nainen. Nämä minusta iljettäviä naisia. Jos miehestä olisi kyse niin ei se niin iljettävältä tuntuisi. Ettei vaan tunneta samaa hempukkaa ?

Äänestä

Kuulehan aisankannattaja.

Lopeta uskominen naisen valheisiin ja ala käyttäytymään kuin mies, jos joskus haluat naisesi kunnioituksen saada.

Jos on jäänyt kiinni salasuhteessa ja petetty haluaa, että pettäjä käy testeissä, niin ei on väärä vastaus.

Nyt näytät sille naisellesi kaapin paikan ja lopetat tuon vässykkänä olemisen. Kerrot myös tuon miehen puolisolle heidän suhteestaan.

Äänestä

Hei
Mitä ihmeen testiä sinä olisit halunnu. 1.Testin siitä että onko ollu sukupuoliyhteydessä vai ei. 2. Vai että onko sukupuolitauteja.
.1. ei voi testillä nähdä onko ollu millon sukupuoliyhteydessä
2. miksi pitäs mennä testiin jos kerran sanoo jo ettei ole ollu sukupuoliyhteydessä muiden kanssa. Testiin meneminenhän olisi suora myöntäminen.
Jos sinua vaivaa asia etkä voi luottaa naiseen. Sinun on tehtävä itsesi kanssa selväksi voiko suhde jatkua vai ei. Jos ei, lähde erilleen. Jos voi, niin lakkaa vääntämästä enää asiaa.

Äänestä

Miksi otsikossa sanotaan että "naisella mättää"? Aloituksen tekstistä päätellen mättö tapahtuu ihan jossain muualla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielenkevennys kirjoitti:

Pitkä aikainen avopuolisoni kärysi salasuhteesta toiseen mieheen. Mitä sitten kuulin jäkikäteen...mies naimisissa, oli enemmän vaan "kaveri" ja avopuoliso kielsi seksin harrastamisen. Kuitenkin mitä vaatetukseen tuli niin erikoiselta kuulosti, seksikkäitä uusia alusasuja päällä kun valmistui tapaamaan miestä. Pieni vainu oli mutta kun ei varmuutta niin hankalaa oli. Sen tiedän että seksiä ei ollut kun muija oli salasuhteessa, siinäkin mielessä kuulosti oudolta. Kun pyysin käymään testissä suhteen päätyttyä ei suostunut, miksi ei jos kerran ei ollut seksiä mutta itse halusin varmuuden. Nyt mielessä vaikka tapauksesta jo aikaa, tuntuu ettei oikein luottamusta ole, on välillä lomlllakin reisussa viikon, kaveria kyllä mukana kertoman mukaan vai pettääkö siltikin. Mitä olette naiset mieltä, haluaako nainen vain hauskanpitoa ilman seksiä vai onko se aina kaikissa salasuhteissa mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu