Lohjan vanhusten palvelukeskuksen kerhotoiminta

Tuttavani olisi kiinnostunut osallistumaan Lohjan vanhusten palvelukeskuksen kerhotoimintaan. Onko jollakin kerholaisella,omaisella,ystävillä tai tutuilla kokemuksia ko asiasta ? Tietoa otetaan kiitollisuudella vastaan !
2345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos tuttavasi haluaa sailyttää itsenäisyytensä ja oman tahtonsa ja ei halua että hänenelle puhutaan kuin lapselle tai vähäälyiselle jälkeen jääneelle, toiminta ei hänelle sovi!

Äänestä

Tämä alkuperäinen viesti on näköjään laitettu jo 4 kk sitten, mutta vastaan kuitenkin tavallani.
En ole Lohjalainen, mutta saanut suostuteltua iäkkään äitini tutustumaan oman paikkakuntansa palvelutalon avoimien ryhmien toimintaan alkavalla syyskaudella.
On aivan ensisijaisen tärkeää iäkkäälle ihmiselle pitää yllä sosiaalista elämää. Vaikkapa leskeksi jäänyt ikäihminen, jolla ei käy omaisia viikoittain toisella paikkakunnalla asumisen vuoksi, on todella yksinäinen kotonaan.
Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa toimintaan ja useamman kerran.
Kannattaa myös selvittää, onko paikkakunnan kotihoidolla kuljetuspalvelua ryhmiin ja samalla ruokailumahdollisuutta palvelutalolla.
Kannattaa myös selvittää mahdolliset muut ruokailuja ja yhteistilaisuuksia järjestävät tahot. Järjestöt ja seurakunta.
Onnea matkaan ja kirkkaita vanhuuden vuosia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tiedot kirjoitti:

Tuttavani olisi kiinnostunut osallistumaan Lohjan vanhusten palvelukeskuksen kerhotoimintaan. Onko jollakin kerholaisella,omaisella,ystävillä tai tutuilla kokemuksia ko asiasta ? Tietoa otetaan kiitollisuudella vastaan !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu