Uskonnottomien edunvalvontajärjestön tavoitteita

Uskonnottomuus ja uskonnottomien järjestöt kuuluvat ainakin lukion 1-kurssi sisältötavoitteisiin. Siihen tiedoksi:

1. Toiminta-ajatus

Vapaa-ajattelijain liitto on uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö, joka myös edistää tiedepohjaista maailmankuvaa ja humanistista etiikkaa.

Liitto edistää ajatuksen, uskonnon ja katsomuksen vapautta, julkisen vallan katsomuksellista neutraalisuutta sekä ihmisten yhdenvertaista, syrjimätöntä kohtelua uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta.
Liitto edistää sekulaaria yhteiskuntaa ja tapakulttuuria sekä siviiliseremoniapalveluja.
Liitto edistää rationaalista ajattelua, tiedepohjaista todellisuuskäsitystä sekä sekulaaria humanistista etiikkaa ja elämänkatsomusta.
Liitto toimii osana kansainvälistä liikettä uskonnottomien oikeuksien puolesta ja uskontojen vaikutuksen vähentämiseksi.

2. Visio

Vapaa-ajattelijain tavoittelema Suomi on sekulaari valtio ja yhteiskunta, jossa

valtio ja kunnat ovat uskonnollisesti ja katsomuksellisesti tunnustuksettomia sekä samalla sitoutuneita ihmisoikeuksiin ja niiden yleisinhimillisiin arvoihin,
kasvatus ja koulutus nojautuvat tiedepohjaisuuteen, rationaalisuuteen, kestävään kehitykseen ja sekulaareihin humanistisiin arvoihin
lasten ja nuorten etuja ja ihmisoikeuksia sekä oman identiteetin rakentamista kunnioitetaan,
kansalaistoiminnan ja -järjestöjen rooli on tärkeä vapaassa, vuorovaikutteisessa demokraattisessa yhteiskuntakehityksessä,
Vapaa-ajattelijain ja muiden sekulaarijärjestöjen toiminnalla on merkittävä rooli sekulaarin kulttuuriin palvelurakenteiden edistäjänä ja tuottajana.
Suomi toimii kansainvälisesti uskonnottomiin kohdistuvien ihmisoikeusloukkausten lopettamiseksi.

http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/08/14/vapaa-ajattelijain-liiton-tavoitteet-ja-strategia-2017-2020/
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


KeskustelunPohjaksi kirjoitti:

Uskonnottomuus ja uskonnottomien järjestöt kuuluvat ainakin lukion 1-kurssi sisältötavoitteisiin. Siihen tiedoksi:

1. Toiminta-ajatus

Vapaa-ajattelijain liitto on uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö, joka myös edistää tiedepohjaista maailmankuvaa ja humanistista etiikkaa.

Liitto edistää ajatuksen, uskonnon ja katsomuksen vapautta, julkisen vallan katsomuksellista neutraalisuutta sekä ihmisten yhdenvertaista, syrjimätöntä kohtelua uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta.
Liitto edistää sekulaaria yhteiskuntaa ja tapakulttuuria sekä siviiliseremoniapalveluja.
Liitto edistää rationaalista ajattelua, tiedepohjaista todellisuuskäsitystä sekä sekulaaria humanistista etiikkaa ja elämänkatsomusta.
Liitto toimii osana kansainvälistä liikettä uskonnottomien oikeuksien puolesta ja uskontojen vaikutuksen vähentämiseksi.

2. Visio

Vapaa-ajattelijain tavoittelema Suomi on sekulaari valtio ja yhteiskunta, jossa

valtio ja kunnat ovat uskonnollisesti ja katsomuksellisesti tunnustuksettomia sekä samalla sitoutuneita ihmisoikeuksiin ja niiden yleisinhimillisiin arvoihin,
kasvatus ja koulutus nojautuvat tiedepohjaisuuteen, rationaalisuuteen, kestävään kehitykseen ja sekulaareihin humanistisiin arvoihin
lasten ja nuorten etuja ja ihmisoikeuksia sekä oman identiteetin rakentamista kunnioitetaan,
kansalaistoiminnan ja -järjestöjen rooli on tärkeä vapaassa, vuorovaikutteisessa demokraattisessa yhteiskuntakehityksessä,
Vapaa-ajattelijain ja muiden sekulaarijärjestöjen toiminnalla on merkittävä rooli sekulaarin kulttuuriin palvelurakenteiden edistäjänä ja tuottajana.
Suomi toimii kansainvälisesti uskonnottomiin kohdistuvien ihmisoikeusloukkausten lopettamiseksi.

http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/08/14/vapaa-ajattelijain-liiton-tavoitteet-ja-strategia-2017-2020/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu