Silmät turvoksissa aamullakin

Enkö enää tunne itseäni vai olenko koskaan tuntenutkaan? Olenko ihan muuta kuin mitä olen luullut?
Puolen vuoden aikana olen saanut kuulla yhdeltä ihmiseltä olevani itsekeskeinen, itsekäs ja negatiivinen ihminen todella monta kertaa. Aiemmin minulle ei ole tuollaista sanottu päin naamaa, tiedä sitten mitä takanapäin puhutaan.
Työkaverini oli ihmeissään, kun kysyin häneltä olenko kauhean negatiivinen ihminen. Hänen mielestään olen positiivinen, toisia innostava, hyvän hengen luoja...
Niin minäkin olen luullut olevani, mutten tiedä enää. Tämä yksi ihminen sanomisineen on saanut itsetuntoni horjumaan. Välillä tuntuu, että hän tekee ihan tahallaan minut epävarmaksi ja pääsee sanomaan, ettei tuollainen ole seksikästä yms. Minulle ei ole tärkeää, olenko seksikäs vai en, kunhan saisin olla normi oma itseni ilman, että tarvitsee miettiä mitä uskaltaa sanoa...
Tämä ihminen on minulle todella rakas, mutta tunne alkaa hiipua.
5542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joku sanoi sulle että et ole seksikäs ja et välitä toisten sanomisista mutta kuitenkin välität? Yritä päättä!!

Äänestä
  • Niin, seksikkyys ei ollut tuo pääpointti tässä aloituksessa vaan itsekkääksi ja negatiiviseksi kommentointi.
    Ehkei kannata yrittää kirjoittaa mitään järkevää yön pimeinä tunteina.

    Äänestä

Laske tuo ilkeä ja paha ihminen pois elämästäsi. Juuri tuollaiset heittelevät pieniä myrkkynuolia saaden täysin tarpeettomasti pahan mielen toiselle.

Toivottavasti et jaa kotiasi tuon myrkkyä puskevan kanssa!
Jos jaat, on parasta tehdä pesäero , mitä nopeammin, sitä parempi.

Paha mieli lamauttaa tyokykyä, estää siten ylenemismahdollisuudet, tappaa mielenkiinnon oppia mitään uutta. Ts, tekee sinusta hitaasti porkkanan.

Äänestä

Toinen yrittää alistaa sinua noilla ilkeillä kommenteilla,itse kuitenkin tiedät millainen oikeasti olet. Tunne oma arvosi Äläkä rupea kynnysmatoksi johon jalat pyyhitään.

Äänestä

Ehkä sä et vaan tunne itse itseäsi tarpeeksi ja annat muiden mielipiteiden vaikuttaa sinuun liikaa, sinulla on siis heikompi itsetunto ja itsearvostus. Ihmisessä on sekä hyviä, että huonoja puolia niiden huonojen puolienkin näkeminen ja hyväksyminen itsensä kanssa vahvistaa itsetuntemusta ja itsetuntoa. Sä voit työssäsi loistaa työroolissasi, mikä vahvistaa itsetuntoasi, mutta olet raadollisimmillasi kumppanisi kanssa. Kannattaa miettiä mistä kumppanisi käytös johtuu? Johtuuko se sinun käytöksestä? Mitä tämän puolen vuoden sisällä on tapahtunut? Vai onko taustalla hänelläkin huonoa itsetuntoa: riittämättömyyden tunteita mustasukkaisuutta, kateutta, huomiokaipuuta tms. Itsekin olin aikanaan pitkässä suhteessa ihmisen kanssa, joka latisti itsetuntoani, että pääsisi sinuiksi oman itsetuntonsa ja riittämättömyytensä sekä sairaalloisen mustasukkaisuutensa kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kylmäsydänkö kirjoitti:

Enkö enää tunne itseäni vai olenko koskaan tuntenutkaan? Olenko ihan muuta kuin mitä olen luullut?
Puolen vuoden aikana olen saanut kuulla yhdeltä ihmiseltä olevani itsekeskeinen, itsekäs ja negatiivinen ihminen todella monta kertaa. Aiemmin minulle ei ole tuollaista sanottu päin naamaa, tiedä sitten mitä takanapäin puhutaan.
Työkaverini oli ihmeissään, kun kysyin häneltä olenko kauhean negatiivinen ihminen. Hänen mielestään olen positiivinen, toisia innostava, hyvän hengen luoja...
Niin minäkin olen luullut olevani, mutten tiedä enää. Tämä yksi ihminen sanomisineen on saanut itsetuntoni horjumaan. Välillä tuntuu, että hän tekee ihan tahallaan minut epävarmaksi ja pääsee sanomaan, ettei tuollainen ole seksikästä yms. Minulle ei ole tärkeää, olenko seksikäs vai en, kunhan saisin olla normi oma itseni ilman, että tarvitsee miettiä mitä uskaltaa sanoa...
Tämä ihminen on minulle todella rakas, mutta tunne alkaa hiipua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu