Hintataso euromaissa Kreikka/Espanja?

Tässä pohdimme puolisoni kanssa lomareissua loppukesälle ja mietinnässä on joko Kreikka (= Rhodos tai Kreeta) tai vaihtoehtoisesti Espanja (kohteella ei niin suurta merkitystä). Itse olen käynyt molemmissa maissa, mutta Espanjassa ns markka aikana ja Kreikassakin viimeksi n 7 v sitten ja toki kun turistipaikoista on kyse,on hintataso ehkä hieman korkeampi. Ja jos lomalle lähtee, niin ei kai sitä joka euroa halua laskea, mutta jos kuitenkin haluaa vertailla näitä kahta, niin kellä kokemusta viimeajoista, millainen ero hintatasossa on esim ruoka? juoma? ja muut sellaiset palvelut tai kauppojen hinnat. Olemme työssäkäyviä, mutta emme ns suurituloisia, joten näilläkin jutuilla voi olla merkitystä. Toki harkinnassa myös kovin suosittu "All inclusive". jos jollakulla kokemuksia viimesiten n 2-4 vuoden aikaan molemmista, niin millainen hintataso keskenään Kreikka vs Espanja ja verrokkina Suomi? Jos ei isot erot, niin katsomme mihin vaakakuppi kääntyy ;) . ja kuten aina keskusteluissa, muistutan, että haluan asiallisia vastauksia, joiden toivon helpottavan päätöstä kumpaan. (Toki siihen valintaan liittyy paljon muitakin asioita, mutta reissuun mieli tekee kun kerran lomaakin on)
2871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse olen ollut molemmissa maissa lomailemassa useasti viime vuosina. Sanoisin, että varsinaisesti kauppojen tai ravintoloiden hintataso ei poikkea toisistaan noissa kahdessa maassa (Suomi on sitten eri juttu). Mutta matkojen hinnat poikkeavat. Espanjan matkat ovat, matkanjärjestäjästä riippumatta kalliimpia, kuin Kreikan matkat. Toisin sanoen, Kreikkaan pääset saman tasoiseen hotelliin edullisemmin kuin Espanjassa. Rhodokselle olen ainakin itse menossa toukokuussa, nyt jo viidettä kertaa peräkkäin.

Äänestä

Hintataso noissa kohteissa on suunnilleen sama, jos puhutaan ravintoloista ja kaupoista. Ero on lähinnä valmismatkojen hinnoissa, Kreikkaan pääset saman tasoiseen hotelliin huomattavasti edullisemmin, kuin Espanjaan. Ainakin itse olen tämän havainnut, kun matkanjärjestäjien sivuja olen tutkiskellut. Vielä edullisempi paikka olisi Turkki, mutta sielläkin käyneenä itse valitsisin kuitenkin Rhodoksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkakuumemittari kirjoitti:

Tässä pohdimme puolisoni kanssa lomareissua loppukesälle ja mietinnässä on joko Kreikka (= Rhodos tai Kreeta) tai vaihtoehtoisesti Espanja (kohteella ei niin suurta merkitystä). Itse olen käynyt molemmissa maissa, mutta Espanjassa ns markka aikana ja Kreikassakin viimeksi n 7 v sitten ja toki kun turistipaikoista on kyse,on hintataso ehkä hieman korkeampi. Ja jos lomalle lähtee, niin ei kai sitä joka euroa halua laskea, mutta jos kuitenkin haluaa vertailla näitä kahta, niin kellä kokemusta viimeajoista, millainen ero hintatasossa on esim ruoka? juoma? ja muut sellaiset palvelut tai kauppojen hinnat. Olemme työssäkäyviä, mutta emme ns suurituloisia, joten näilläkin jutuilla voi olla merkitystä. Toki harkinnassa myös kovin suosittu "All inclusive". jos jollakulla kokemuksia viimesiten n 2-4 vuoden aikaan molemmista, niin millainen hintataso keskenään Kreikka vs Espanja ja verrokkina Suomi? Jos ei isot erot, niin katsomme mihin vaakakuppi kääntyy ;) . ja kuten aina keskusteluissa, muistutan, että haluan asiallisia vastauksia, joiden toivon helpottavan päätöstä kumpaan. (Toki siihen valintaan liittyy paljon muitakin asioita, mutta reissuun mieli tekee kun kerran lomaakin on)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu