Pilattu nautinto / Aku Louhimies

Täytyy sanoa, etten enää pysty katsomaan elokuvaa miettimättä, että näyttelijä kärsii oikeasti kun sitä on kuvattu.

Ei ole nautinto katsoa toisen kärsimystä. Kiitos Aki Louhimies elokuva nautintoni tuhoamisesta.

En enää pysty katsomaan elokuvia.
201246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Loppuunkäytettyjen kauhunhuutoa tämä Louhimies-juttu, jossa vanheneminen pannaan miesten syyksi. Se on vaan naiselle niin katkeraa, ettei enää ole samaa kysyntää seksuaaliobjektiksi kuin 10 - 20 vuotta sitten.

Äänestä

Parempi pysyä pois ruudun ääressä. Mene kirkkoon tai liity helluntalaisiin.

1Äänestä

Luulin, että oli oikeasti tapahtunut jotain, kun oli kova kohu. Ja hupsis, joku neverhöörd valittaa tulleensa kaltoin kohdelluksi, kun ohjaaja oli laittanut torakan toukkia tämän iholle. Onhan tuollaisia metodeja käytetty aiemminkin, mutta vasta nyt tämän meetoo-perseilyn takia muijat haluavat taas uhriuttaa itseään.

Kun Oliver Stone kuvasi Platoonia, hän pisti näyttelijät saman tien kahden viikon boot campille, jossa nämä vietiin äärirajoille asti. Näyttelijät eivät edes tienneet, että heitä odottaa sellainen, ja useampikin oli jo lähtemässä kesken kaiken pois. Olisikin kiva kuulla se valitus, kun muijat pistettäisiin kaivamaan poteroita, olemaan yöllä väsyksissä väijyssä, nukkumaan parin tunnin unet ja heräämään hälytykseen jne. Safkaakin saivat minimiannoksia. Sehän olisi naisia alentavaa ja loukkaavaa toimintaa ja varmasti jonkin ihme kiemuran kautta myös seksuaalista häirintääkin. Ja tuota kaikkea joutuu suomalainen mieskin kestämään asepalveluksen muodossa.

Hong Kong -elokuvissa taisteltiin täydellä kontaktilla. Sammo Hung oli tunnettu aikoinaan siitä, että hän käytti elokuvissaan kunnon kontakteja, eli kun näyttelijät takoivat toisiaan ja blokkailivat toistensa iskuja, olivat ne todellakin kovia kontakteja. Leung Kar-Yan kertoi Knockaboutin kuvauksissa käsiensä olleen niin hellänä kuvausten jälkeen, että hän itki ajaessaan kotiinsa. Yukari Oshima siirtyi varta vasten Hong Kongiin tekemään elokuvia, koska siellä ei iskuja feikattu. Mutta hän ei olekaan mikään nykyajan miitoo-ämmä, jonka näytteleminen on lähinnä lehtien palstoilla itkeskelyä, kun ohjaaja on muka alistanut ja sortanut.

1Äänestä

Minäkin selitän. Elokuvat olivat joskus taidemuoto, eivät teollisesti tuotettua höttöä. Silloin aiemmin oli tärkeää saada jonkinlainen aito reaktio irti näyttelijästä. Nykyisin kun elokuvat ovat näitä tietokonegrafiikalla tuotettuja viihderäjähdyspoksahduksia eivätkä katsojatkaan näköjään enää välitä, ei näyttelemiselläkään enää ole väliä. Siksi tämä metoo-hömppä.

Äänestä

Suomalaisten ohjaajien ja näyttelijöiden pitää palata menneisyyden metodeihin eli suorittaa ohjaaminen ja näytteleminen niinkuin 30-60 luvulla, niissä puhe sekä itku osataan näytellä aidosti eikä vain esittää kärsivää.

Äänestä

Pystytkö katsomaan Suomen hallitusta miettimättä ,että köyhät kärsii oikeasti,
kun siltä Aktiivitoimien muodossa huhtikuussa viedään 8 miljonaa jatkoa seuraa 4kk välein.
Sininen Tulevaisuus kepitää köyhää.Oliko tämä ministeri Terho aikaisemmin työtön?
Loihimies vain toteuttaa ihmisen valinnanvapautta tehdä kaikenlaista työtä.
Tulosta tai Ulos vaatimuksin.

1Äänestä

Jokainen näyttelijä lukee käsikirjoituksen , silloin olisi jo voinut kieltäytyä roolista jos se ei miellytä.

1Äänestä

Eihän tuo Louhimies saanut mitään palkintoa, kun ainoan palkinnon minkä olisi saanut, niin kulttuuriministeri Sampo Terho kieltäytyi luovuttamasta palkintoa hänelle.

Nollilla on Aku-poju nyt lällääääällääää :D

Samalla tasolla liitää kuin Jouko Turkka kakkateatteri alastominekakkivine näyttelijöineen tämä ohjaaja nyt :D

Äänestä
  • Saihan Aku Louhimies kansan katsomaan elokuvaa,eikö se ollut aikoinaan Spedenkin tehtävä,elokuvasäätiöhän ei antanut sille miehelle edes rahaa elokuvantekkoon.Näin ainakin aikoinaan kertoi julkisuudessa.Kansa antoi tuen katsomalla Spedenkin elokuvia.

    Äänestä

  • ÄITYKKÄ kirjoitti:

    Saihan Aku Louhimies kansan katsomaan elokuvaa,eikö se ollut aikoinaan Spedenkin tehtävä,elokuvasäätiöhän ei antanut sille miehelle edes rahaa elokuvantekkoon.Näin ainakin aikoinaan kertoi julkisuudessa.Kansa antoi tuen katsomalla Spedenkin elokuvia.

    Speden elokuvia en ikinä katsonut, hän ohjasi kai tyttöjä hellästi, jakoi misseille jopa rahansa.
    Sampo Terho on pellehallituksen pellekulttuuriministeri, ja vaalien jälkeen ex.
    Aku Louhimies tulee ohjaamaan elokuvia jatkossakin, Sampo saa takoa sampoa.
    Naisilla on tässä maassa ollut äänioikeus ja saaneet kokea tasa-arvon, mutta nyt määrätty lauma saa kaikki naiset juoksemaan helmat korvissa, milloin minkin hullun kaakatuksen saattelemana.
    Naiset menevät keskenään naimisiin, hakevat tonkasta lisääntymistarpeet ja avot meillä on uusi uljas nuorsiso parinkymmenen vuoden kuluttua. Norjasta parhaimmat, vaalea, pitkä, sinisilmäinen, älykäs jne. Katsoin joskus dokumentin jossa kerrottiin spankin vaatimukset, mikä tahansa mälli ei kelpaa. Jalostustahan tämä, kuten meilla maalla aikanaan lehmillä.
    Väliajat hoivataan maahanmuuttajia Helsingin Rautatientorilla ja sitten lähdetäänkin jo Cambiaan ;D

    Äänestä

Kateuskampanja oli äärimmäisen tökerösti toteutettu, mutta mitä välii, kun se toimi tarkoitetulla tavalla. Näitä tulee siis vielä lisää.

Äänestä

Jussi-gaala oli vastenmielistä katsottavaa. Siellä narsistit kehuivat toisiaan, sairasta menoa suomalaiseen kulttuuriin. Enpä ole aikaisemmin tiennyt, että Sampo Terho on noin paljon parempi ihminen kuin Louhimies. Eduskunnassa on monia suurempia "porsaita" kuin Louhimies, kuinkahan Terho pystyy siellä toimimaan.

Helluntailaiset eivät ole enää Suomen parhaita ihmisiä, sen paikan on vienyt elokuvaväki. Jussin pokkaaja voisi ottaa mallia urheilijoista, he osaavat ottaa palkintonsa arvokkaasti.

Kananaivot jatkavat hysterian vallassa noitavainoaan. Kyllä ovat tyhmää porukkaa!

Kiitos Aku Louhimies vuosisatamme elokuvasta!

1Äänestä

Olipa vastenmielinen Jussi-gaala, en pystynyt katsomaan kuin palan. Narsistien esiinmarssi, noitavainot jatkuvat.

Kiitos Aku Louhimies vuosisatamme elokuvasta!

Äänestä

Varmasti on tässä Louhimiehen tavassa ohjata suuri tarkistuksen paikka, ei ilkeydellä ja pakolla. Onko hän itse Turkan kasvatteja mietin, sillä olen itsekin saanut kurssitusta Turkan oppien mukaan ja kyllähän se aika mielenvikaisen puuhalta tuntui. Turkka ei toiminut kuitenkaan vetäjänä., vaan varmasti oli inhimillisempi vetäjä, joka osasi tuoda esille, miksi näin harjoitellaan.

Olen näiden asian ulos saattaneiden kanssa samaa mieltä, että tämä ollut alistamista, loukkaamista, tuskin ainoastaan naisiin kohdistuvana, vaan osaan miehiäkin. Elokuvan teko vaatii aikalailla heittäytymistä yli omien rajojen, mutta ei nyt sentään oksennusta syöttämällä ja mitään ala-arvoista vaatia tekemään tai kestää sanallista loukkaamista.
Itse en olisi moiseen suostunut missään tilanteessa.
Nyt pitää antaa ihmisarvo kaikille ihmisille, näyttelijät ovat ihmisiä, joten heidän kanssaan keskustellaan mitä pystyvät tekemään, jotta saadaan näinkin raaka elokuva tehtyä.
Toinen miksi tätä kauheutta syötetään näissä kuvissa niin valtavasti.
Kaikki alkaa on pyssyjä ja ampumista joka kohdistuu ihmisiin täynnään. Aseet vähemmäksi, toki tunteilla voidaan saada melkoinen sota aikaan myös, mutta kuka kestää jatkuvan tunteisiin kohdistuvan työnteon.
Aikoinaan oli vallalla , että psyyken sairaan hoitajat altistuvat hoitotyössään ja saattavat toimia sairaan tavalla jopa yksityiselämässään. Samahan tulee näyttelijöille, miten irrottautua tuosta työstään.

Omituisinta minusta tässä Jussien jaossa oli nämä saajien esiintymiset, puheet sekaisia, karjumista, tavallinen rauhallinen esiintyminen olisi ollut paljon enemmän, sillä eivät näyttelijät nyt roolissa olleet vaan yksityisinä ihmisiä saamassa näitä Jussejaan.
Rooli heillä kuitenkin oli päällä.

Äänestä

Todella kyse on noitavainosta ja pikku-hitlerit rientävät toteuttamaan kaikkia oletettuja hyökkäyksiä miehiä kohtaan. Joku raasu valitaan uhriksi ja hakkaaminen alkaa. Mies häpäistään ja nolataan perusteellisesti vaikka ei ole syyllistynyt mihinkään rikoksiin. On vain muodollisesti menetellyt toisin kuin naisohjaajat tekisivät vastaavassa tilanteessa. Vai tekisivätkö? Naiset itse tekevät aivan samoja asioita ollessaan vastaavassa asemassa. On aika tekopyhää esittää että naiset ovat hyviä ja aina oikeassa ja tekevät pelkästään hyvää.

Ryhdytäänkö nyt seuraavaksi kaivamaan naisten tekemiä törkeyksiä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, syrjintää, parjauksia jne. Joka mies on joutunut sitä kokemaan ja siten myös muistaa loukkaajiensa teot ja nimet.

Vielä yksi seikka: Jos tehdään elokuvaa joka on poikkeuksellisen karusta aiheesta, kuten sota tai muu väkivaltatilanne, on selvää ettei sellaista realistisena voi toteuttaa millään pyhäkoulumentaliteetilla pumpuliin käärittynä. Sota on hirvittävää veristä helvettiä täynnä kauhistuttavia kärsimyksiä. Ja se pitää tuoda esille, muuten eivät ihmiset ymmärrä koko sodan kauheutta ja pyri rauhaan kaikilla tasoilla. Tekisi hyvää muutamalle nykyiselle diktaattorillekin tutustua yksityiskohtaisesti sotien kauhuihin, etenkin niihin joita on itse ollut aiheuttamassa. Tuossa naapurissakin on yksi sellainen jonka nimi alkaa pu-kirjaimella.

Akulle tsemppiä!

1Äänestä

Edesmenneen Jouko Turkan näyttelijöistä ei ole kukaan kitissyt vaikka Turkka psyykkasi näyttelijät sietokyvyn äärirajoille,
Louhimies jää kyllä Turkalle toiseksi näyttelijän psyykkaamisessa.

Mutta nyt sitten pakkomielteistä perfektionisti ohjaajaa Aku Louhimiestä pieksetään kuin vierasta sikaa julkisuudessa aivan kuin jotain suurta rikollista hyväksikäyttjää tai ahdistelijaa.

Louhimiehen elokuvat ovat näyttelijälähtöisiä elokuvia joka haluaa kaivaa näyttelijästä parhaan puolen esiin mutta tämä luovuus kääntyikin tekijäänsä vastaan täydellisyyden tavoittelussaan.

1Äänestä

Aloittajalla näyttää hermot olevan siinä kunnossa, että on parempi kun et katso yhtään elokuvaa, yhteiskunta säästää, kun ei tartte ruveta sua terapoimaan. Pysy vaan kotona ja leikkele paperihevosia, sillä tavalla tulet halvimmaksi veronmaksajille.

1Äänestä

Ihan kuin se olisi Louhimiehen syy ettei eukoille ole elokuvarooleja. Kuka tuollaisia tuuliviirejä rupeaa vaivoikseen kokoamaan.

1Äänestä

Kampanja on osa suomalaisten mollaamista. Siihen mukaan menneet eivät ymmärrä sitä. Eilen oli raahattu Ylen puoli seitsemän ohjelmaan joku elähtänyt harrastelija kuvaaja tukemaan lynkkaajia. Koko ajan yritetään värvätä lisää. Älkää menkö mukaan!

Äänestä

hyvin pystyy katsomaan. koko episodi on jo unohtunut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiltti-ihminen kirjoitti:

Täytyy sanoa, etten enää pysty katsomaan elokuvaa miettimättä, että näyttelijä kärsii oikeasti kun sitä on kuvattu.

Ei ole nautinto katsoa toisen kärsimystä. Kiitos Aki Louhimies elokuva nautintoni tuhoamisesta.

En enää pysty katsomaan elokuvia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu