Suomalaisten abiturientien vihatuin aine!

abiturientteja on 42500, mutta kuinka moni rakastaa ruotsin kieltä? Valitettavasti koululaiset vihaavat ruotsia, eikä ketään kiinnosta kirjoittaa ruotsia.

Yliopistossa väijyvä ruotsin pakollisuus ei tunnu abiturientteja vaivaavan. Ksymys on, kuinka pitkään yhteiskunta antaa virkaruotsin haitata yliopistossa opiskelua ja olla haittana koko yhteiskunnan menestykselle?
8155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen kaksikymmentä vuotta sitten kirjoittanut ylioppilaaksi.

Kirjoitin ruotsin kielestä laudaturin ja latinasta laudaturin.

Kaikki oli ennen Suomessa niin ihanaa ja kaunista, ei enää....

Äänestä

No šitten taas. Jo vain.

Äänestä

Mikä pakko sinne opistoihin on mennä? Hankkii kirjat ja opettelee itse vain ne aineet, mitä tarvitsee.

Äänestä

Ruotsin kieli on puolustusstrategiaa. Myös Ruotsille ja eritoten sille. Ettei lipsuta leiristä.

Äänestä

Mamut on tuhonneet Ruotsin, ei kannata olla enää missään tekemisissä sellaisen maan kanssa.

Äänestä

Siksi ruotsinkielestä ei saa tehdä valinnaista. Tässä on katartrofaalisten seurauksien esimakua, kun vähänkin löysätään otetta. Ruotsin kielen opetusta on kovennettava ja lisättävä ala-asteelta asti niin lapset oppivat sen jo pienenä ja Virkamieskokeet menee jatko-opinnoissa heittämällä läpi.
eli siis yksi huoli vähemmän.

Äänestä
Aloittaja

Kommentoi aloitusta


DonaldTruth kirjoitti:

abiturientteja on 42500, mutta kuinka moni rakastaa ruotsin kieltä? Valitettavasti koululaiset vihaavat ruotsia, eikä ketään kiinnosta kirjoittaa ruotsia.

Yliopistossa väijyvä ruotsin pakollisuus ei tunnu abiturientteja vaivaavan. Ksymys on, kuinka pitkään yhteiskunta antaa virkaruotsin haitata yliopistossa opiskelua ja olla haittana koko yhteiskunnan menestykselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu