SUOMESTA OLLAAN VIEMÄSSÄ TUHKATKIN PESÄSTÄ.
Suomalaisten kansallisomaisuus putsataan
Nythän tieverkkoakin ollaan yksityistämässä terveydenhuollon ohessa. Suomesta ollaan viemässä tuhkatkin pesästä.
22.02.2018
https://mvlehti.net/2018/02/22/suomalaisten-kansallisomaisuus-putsataan/
***
Kun Kekkosen voimat vähenivät, niin tasmaniantuholaiset aloittivat maan kaivamisen suomen ja suomalaisten alta jo Kekkosen hallitessa. Pääpukareita olivat ainakin Sorsa Sunkku ja Koivisto.
Siitä on jo niin kauan, liki 40 vuotta, etten oikein muista yksityiskohtia mutta yksi virstanpylväs oli se, kun Koivisto avasi rajat pääomien mennä veroparatiiseihin ja samalla päästi kansainväliset bangsterit sisään ja sitten suomessa mentiinkin tukka putkella.
Bangsterit valjastivat mediansa opettamaan suomalaistolloille miten velkarahalla rikastutaan.
Bangsterien vaivihkaisella tuella äkkirikastuneet pojannulkit puhuivat televisiossa hienostunutta siansaksaa raha-asioista (luultavasti Hollywoodin parhaat käsikirjoittajat olivat valmentaneet niitä). Samanaikaisesti pankit alkoivat viskoa rahaa ovista ja ikkunoista. Lainarahalla ostettiin kaikkea mikä liikkui tai oli paikallaan ja hinnat nousivat. Ostitpa vaikka navetan josta oli jäljellä pelkkä kivijalka, niin huomenna voit myydä sen jo tuplahintaan.
Lopulta äkkirikastuneita esiintyi ja esiteltiin mediassa tuhkatiheään ja siitä kaikki suomen ahneet, eli lähes koko kansa, sai ahaa-elämyksen. Ahaa, lainarahalla rikastuu, päättivät rikastua lainarahalla ja laittoivat sekä oman että sukulaistensa omaisuuden pankkivelan vakuudeksi ja ostivat mitä vain myytävänä oli, kauppa kävi kuumana. Myös yritys- ja liike-elämän puolella kauppa kävi ”kuin siimaa” ja yritykset laajensivat minkä ehtivät, velaksi tietysti.
Zombit muistavat tämän 80-luvun lopun jonkinlaisena kultakautena. Rahaa oli jaossa niin paljon kuin vain ilkesi pankista pyytää. Kerrottiin myös sellaista juttua että jos käveli peräjälkeen monta kertaa pankin ohi, niin pankkiiri veti sisälle ja puhui uhrin ympäri ottamaan lainan, mutta siinä saattaa olla vähän liioittelua.
Kun saalis oli nielaissut koukun, painon, kohon ja vapakin oli jo vaarassa, lainahanat suljettiin ja lainakorot nostettiin 20 prosentin tienoille.
Koska et ikinä arvaa miten siinä kävi, niin kerron sen sinulle: suomen pien- ja vähän suuremmatkin yritykset, monet omakotitalot, pientilat ja kiinteistöt yms. ovat nyt pankkiirien persiissä ja velalliset Norjalaisen ulosottofirman kynittävänä, suomen poliitikkojen ja viranomaisten valvoessa ettei saalis pääse ikinä irti koukusta paitsi ne noin 16 000 yrittäjää tekivät itsemurhan.
Kekkosen ohjauksessa rutiköyhä suomi nousi ryysyistä maailman rikkaimpien maitten joukkoon.
Edes neljässäkymmenessä vuodessa kaikkea sitä mikä Kekkosen aikana rakennettiin, ei ole ehditty tuhota, mutta nyt ollaan jo melko lähellä.
Tämä tuhotyö on ollut mahdollista koska vaalizombit antavat sille siunauksensa kerta toisensa jälkeen, viimeksi presidentin vaalissa.
Mutta niin kuin sanottu, zombeja ei kannata moittia, ne eivät ymmärtäisi miksi niitä moititaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.