http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3840587/U Paraisten matkailupaallikko irtisanottu vaarinkaytosten vuoksi
Paraisten matkailupäällikkö Niclas Gestranius on irtisanottu alkoholinkäyttöön ja seksuaaliseen häirintään liittyvien väärinkäytösten vuoksi, uutisoi Åbo Underrättelser.
Paraisten kaupunginjohtajan Patrik Nygrénin mukaan päätöksen taustalta löytyy kolme syytä, jotka koskevat kahta viime vuonna työnantajan tietoon tullutta ilmoitusta seksuaalisesta häirinnästä. Gestraniuksen on lisäksi raportoitu käyttäneen alkoholia työtehtävien aikana.
Epäilyt perustuvat sekä tehtyihin ilmoituksiin että niitä tukeviin todisteisiin, Nygrén kertoo ÅU:lle.
Irtisanomispäätöksen teki Paraisten kaupunginhallitus tiistai-iltana.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Nikkellä mopo keuli kun ylimieliselle snobille nousi keltainen neste päähän, aivan oikein saada potkut, jos töppäilee tarpeeksi niin lopputulos on joillekkin ikävä asia, minä nautin tästä uutisesta kuohulasin kera.
Miituuu...
Niinpä niin... Saaristokaupungin keskeinen turismin edistäjä tuollainen mulqvisti. Niskaperseotteella ulos vain....
onko hoitanut hommansa poikkeuksellisen hyvin syrjäyttäen joitain tahoja ja saanut mielensäpahoittajan loukkaantumaan lopullisesti, ilmeisesti sisäinen välienselvittely olenko oikeassa
Et valitettavasti ole. Olen saanut seurata tämän kaverin seikkailuja ihan lähietäisyydeltäkin, ja voin sanoa että pohjalle on vajonnut ja itse kuoppansa myös kaivanut. Isoja ongelmia hänellä.
Mihin persläpikunta tarvitsee matkailupäällikköä? Ja jos on päällikkö, on myös alaisia. Mitä he tekevät? Kiillottavat tiedotuspäällikön takapuolta? Ja siellä siellähän se sylttytehdas onkin. Parainen menettää asukkaita joka vuosi, ja jos ei olisi lähellä Turkua, lähtisivät loputkin työikäiset. On maan tapa hyvä veli/sisko-kerhon lisäksi, että sitä saa mitä tilaa.
Paraisten saaristokaupunkiin kuuluvat myös suositut matkailukohteet Saariston rengastien varrella eli Nauvo, Korppoo, Houtskär, Iniö. Siksi matkailupäälikköä on tarvittu, kehittämään koko alueen matkailua ja sen markkinointia.
Ja mitähän kyseinen päällikkö sitten on "kehittänyt"?