Kuinka moni katuu alpääleikkauksia jälkikäteen?

Siis kiinnostaa pääseekö biologiaa pakoon..
361820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Oikein diagnosoiduista ei kai kukaan - poikkeuksena ehkä tilanne, jossa leikkaus epäonnistuu ja joutuu kärsimään kivuista tms.

Biologiaahan pääsee ns.pakoon jo ihan hormoneilla, ei siihen tarvita leikkausta.

2Äänestä
  • Muisto viime vuosituhannelta: Itkuinen ihminen sopertaa minulle puhelimessa, että viranomaiset eivät olleet suostuneet vaihtamaan henkilötunnusta. Syyksi oli kerrottu jäljellä olevat miehen sukupuolielimet ja tuolloinen vanhakantainen avioliittolaki, joka kielsi kahta miestä olemasta naimisissa keskenään. Viranomainen piti kyseistä ihmistä miehenä sukupuolielinten perusteella ja asetti leikkauksessa käymisen ehdoksi henkilötunnuksen vaihtamiselle.

    Ihminen matkusti pikapikaa ulkomaille yksityissairaalaan leikkaukseen, joka sujui kaiketi kaikin puolin onnistuneesti. Viranomainen suostui leikkauksen jälkeen vaihtamaan henkilötunnuksen. Ihminen onnistui leikkauksen jälkeen saamaan koulutustasoaan vastaavan työpaikan, muttei ole koskaan solminut parisuhdetta kenenkään kanssa.

    Olisiko tämä ihminen nykyisessä tilanteessa koskaan suostunut leikattavaksi ? Näitä vanhojen erien ihmisiä on Suomessa työikäisten joukossa elossa vielä vähintäänkin useita kymmeniä.

    Äänestä

  • F.O.S.Siili kirjoitti:

    Muisto viime vuosituhannelta: Itkuinen ihminen sopertaa minulle puhelimessa, että viranomaiset eivät olleet suostuneet vaihtamaan henkilötunnusta. Syyksi oli kerrottu jäljellä olevat miehen sukupuolielimet ja tuolloinen vanhakantainen avioliittolaki, joka kielsi kahta miestä olemasta naimisissa keskenään. Viranomainen piti kyseistä ihmistä miehenä sukupuolielinten perusteella ja asetti leikkauksessa käymisen ehdoksi henkilötunnuksen vaihtamiselle.

    tämä henkilö joutui ottamaan avioeron ennen pääsyä sotutunnuksen vaihtamista. Sehän olisi ollut helppoa

    Äänestä

  • F.O.S.Siili kirjoitti:

    Muisto viime vuosituhannelta: Itkuinen ihminen sopertaa minulle puhelimessa, että viranomaiset eivät olleet suostuneet vaihtamaan henkilötunnusta. Syyksi oli kerrottu jäljellä olevat miehen sukupuolielimet ja tuolloinen vanhakantainen avioliittolaki, joka kielsi kahta miestä olemasta naimisissa keskenään. Viranomainen piti kyseistä ihmistä miehenä sukupuolielinten perusteella ja asetti leikkauksessa käymisen ehdoksi henkilötunnuksen vaihtamiselle.

    Ihminen matkusti pikapikaa ulkomaille yksityissairaalaan leikkaukseen, joka sujui kaiketi kaikin puolin onnistuneesti. Viranomainen suostui leikkauksen jälkeen vaihtamaan henkilötunnuksen. Ihminen onnistui leikkauksen jälkeen saamaan koulutustasoaan vastaavan työpaikan, muttei ole koskaan solminut parisuhdetta kenenkään kanssa.

    Olisiko tämä ihminen nykyisessä tilanteessa koskaan suostunut leikattavaksi ? Näitä vanhojen erien ihmisiä on Suomessa työikäisten joukossa elossa vielä vähintäänkin useita kymmeniä.

    Mistä tuossa siis oli kyse? Eivät he ainakaan naimisissa voineet olla, jos olivat juridisia miehiä ja toinen vasta muuttumassa juridiseksi naiseksi. Miksi naiseksi haluavalle olisi ongelma mennä alapään leikkaukseen?

    Äänestä

  • F.O.S.Siili kirjoitti:

    Muisto viime vuosituhannelta: Itkuinen ihminen sopertaa minulle puhelimessa, että viranomaiset eivät olleet suostuneet vaihtamaan henkilötunnusta. Syyksi oli kerrottu jäljellä olevat miehen sukupuolielimet ja tuolloinen vanhakantainen avioliittolaki, joka kielsi kahta miestä olemasta naimisissa keskenään. Viranomainen piti kyseistä ihmistä miehenä sukupuolielinten perusteella ja asetti leikkauksessa käymisen ehdoksi henkilötunnuksen vaihtamiselle.

    Ihminen matkusti pikapikaa ulkomaille yksityissairaalaan leikkaukseen, joka sujui kaiketi kaikin puolin onnistuneesti. Viranomainen suostui leikkauksen jälkeen vaihtamaan henkilötunnuksen. Ihminen onnistui leikkauksen jälkeen saamaan koulutustasoaan vastaavan työpaikan, muttei ole koskaan solminut parisuhdetta kenenkään kanssa.

    Olisiko tämä ihminen nykyisessä tilanteessa koskaan suostunut leikattavaksi ? Näitä vanhojen erien ihmisiä on Suomessa työikäisten joukossa elossa vielä vähintäänkin useita kymmeniä.

    Nimimerkistä päätellen kirjoittaja on eläkeläinen - ja myös jutun sekavuudesta. Hetua ei voitu vaihtaa, koska kaksi miestä ei voinut olla avioliitossa. Eli olisivatko he hetun vaihdoksen jälkeen olleet miespari? Vaikka toinen oli vaihtamassa hetua naiseksi? Vai olivatko he homopari, joista bottom yritti naiseksi, jotta pääsisivät naimisiin? Miksi hän meni leikkaukseen saadakseen olla naimisissa miehen kanssa, jos ei kuitenkaan ole koskaan ollut parisuhteessa kenenkään kanssa? Miksi naiseksi itsensä kokeva saisi parisuhteen vain pre-oppina muttei post-oppina?

    Viime vuosisadalla hetun saattoi kyllä saada muutettua myös ilman alapään leikkausta.

    Ulkomailla yksityissairaalassa tehtävään leikkaukseen hänellä oli kyllä varaa, vaikka vasta hetunmuutoksen jälkeen pääsi töihin...

    Äänestä

  • K.O.Profiili kirjoitti:

    Ulkomailla yksityissairaalassa tehtävään leikkaukseen hänellä oli kyllä varaa, vaikka vasta hetunmuutoksen jälkeen pääsi töihin...

    Olin juuri juoksulenkillä turkki päällä, saa paremmin hien pintaan. Kävin samalla lataamassa preepaid-liittymiäni käteisellä. En tiedä osaako poikani sanoa tätä latinaksi. Ihanaa hölkätä kyllä, kun mikään ei hölsky housuissa.

    Äänestä

  • Koprofool kirjoitti:

    On tainnut olla melkoisen naurattava näky kun lenkkeilee turkki päällä. Voin lenkkeillä ihan samanlaisissa ulkoiluvaatteissa kuin muutkin naiset ja hien saa pintaan kunhan pitää vauhtia tarpeeksi, kuntokin kohenee enemmän (pelkkä hiki ei nosta kuntoa). Alapään hölsymättömyyden vastineeksi tarvitsen kunnon urheilurintsikat ettei rinnat hölsky liikaa.

    Puhelinliittymäni on ihan omalla nimelläni eikä siihen tarvitse käydä latailemassa saldoa. Puhelutkin ovat halvempia ja lasku tulee helposti e-laskuna.

    Äänestä

  • F.O.S.Siili kirjoitti:

    Muisto viime vuosituhannelta: Itkuinen ihminen sopertaa minulle puhelimessa, että viranomaiset eivät olleet suostuneet vaihtamaan henkilötunnusta. Syyksi oli kerrottu jäljellä olevat miehen sukupuolielimet ja tuolloinen vanhakantainen avioliittolaki, joka kielsi kahta miestä olemasta naimisissa keskenään. Viranomainen piti kyseistä ihmistä miehenä sukupuolielinten perusteella ja asetti leikkauksessa käymisen ehdoksi henkilötunnuksen vaihtamiselle.

    Ihminen matkusti pikapikaa ulkomaille yksityissairaalaan leikkaukseen, joka sujui kaiketi kaikin puolin onnistuneesti. Viranomainen suostui leikkauksen jälkeen vaihtamaan henkilötunnuksen. Ihminen onnistui leikkauksen jälkeen saamaan koulutustasoaan vastaavan työpaikan, muttei ole koskaan solminut parisuhdetta kenenkään kanssa.

    Olisiko tämä ihminen nykyisessä tilanteessa koskaan suostunut leikattavaksi ? Näitä vanhojen erien ihmisiä on Suomessa työikäisten joukossa elossa vielä vähintäänkin useita kymmeniä.

    Tässähän se nähdään kuinka paljon translain voimaantulo paransi tilannetta. Prosessi jopa vaikeutui ennen kun lakia alettiin uudelleen suunnittelemaan ja toisella kerralla se sitten saatiinkin läpi kovasta vastustuksesta huolimatta.

    Äänestä

  • khkll kirjoitti:

    täällä se ei ole mitään uutta. Turkit ja preepaid liittymät ovat sulassa sovussa.

    Äänestä

  • Bottiotti kirjoitti:

    Nimimerkistä päätellen kirjoittaja on eläkeläinen - ja myös jutun sekavuudesta. Hetua ei voitu vaihtaa, koska kaksi miestä ei voinut olla avioliitossa. Eli olisivatko he hetun vaihdoksen jälkeen olleet miespari? Vaikka toinen oli vaihtamassa hetua naiseksi? Vai olivatko he homopari, joista bottom yritti naiseksi, jotta pääsisivät naimisiin? Miksi hän meni leikkaukseen saadakseen olla naimisissa miehen kanssa, jos ei kuitenkaan ole koskaan ollut parisuhteessa kenenkään kanssa? Miksi naiseksi itsensä kokeva saisi parisuhteen vain pre-oppina muttei post-oppina?

    Viime vuosisadalla hetun saattoi kyllä saada muutettua myös ilman alapään leikkausta.

    Selvennyksen vuoksi mainittakoon, että ihminen ei ole koskaan ollut minkäänlaisessa parisuhteessa. Viranomaiset olivat silloin kuitenkin hyvin konservatiivisia jopa haistaessaan ihan periaatteellisen mahdollisuuden. 1.3.2017 voimaan astunut sukupuolineutraali avioliittolaki oli viime vuosituhannen viranomaisille täysin käsittämätön ajatus.

    Henkilötunnuksen vaihdokseen vaadittavat kriteerit vaihtelivat aaltoilevasti viime vuosituhannen aikana. Jotkut onnistuivat silloinkin saamaan henkilötunnuksen vaihdoksen ennen genitaalikirurgiaa. Ehkä ihminenkin olisi vielä jossain vaiheessa saanut henkilötunnuksen vaihdoksen ilman leikkaustakin, ellei olisi viranomaista säikähtäneenä heti hakeutunut ulkomaille leikkaukseen.

    Äänestä

Jatkuvasti moni toteaa, että vituix män...

Äänestä

No eihän siitä tule sinällänsä mitään mikä vastaa oikeaa vaginaa...thus, nimitys on neovagina. Koriste ilman merkitystä.

Mutta parempi se on, kuin hyödytön nahan kappale roikkumassa jalkojen välissä.

Äänestä
  • Eipä tuo mikään koriste ole ilman merkitystä. Toimii siinä kuin muillakin naisilla suurimman osan elämästä. Synnytyksessä toiminta ei onnistuisi, mutta sehän ei ole tavoitteenakaan. Muuhun toimintaan täysin kelvollinen, ehkä tarvitaan hieman liukasteita kuten osalla cis-naisistakin.

    Äänestä

  • Täysin_toimintakelpoinen kirjoitti:

    Eipä tuo mikään koriste ole ilman merkitystä. Toimii siinä kuin muillakin naisilla suurimman osan elämästä. Synnytyksessä toiminta ei onnistuisi, mutta sehän ei ole tavoitteenakaan. Muuhun toimintaan täysin kelvollinen, ehkä tarvitaan hieman liukasteita kuten osalla cis-naisistakin.

    Tarkenna hieman tätä "muuta toimintaa" tässä.

    Äänestä

  • robottiruttune kirjoitti:

    Tarkenna hieman tätä "muuta toimintaa" tässä.

    Eipä tuo kummempaa tarkennusta tarvitse. Ymmärtävä ihminen tietää kyllä mistä on kyse kun jätetään synnytys sivuun.

    1Äänestä

Pari-kolme vuosittain vetää itsensä jojoon.

Äänestä
  • Taitaa nekin olla niitä jotka on laitettu maitojunaan transtutkimuksista.

    Äänestä

Ei kai sinne asti prosessia päässyt kukaan kadu.

Mut on leikattu Töölössä ja hyvin toimii, tuntuu omalta etc.

En satunnaisille seksikumppaneille edes kerro, että olen transnainen, eikä kukaan ole koskaan huomannut mitään - ihan 'tavallinen' tavara se on.

Äänestä
  • Katujia on paljon, ne vaan yritetään vaientaa. Sairasta.
    Hae ex- Trans haulla niin kyllä vaan on heitä paljon paljon..

    Äänestä

Oletko mtf vai ftm? Ftm puolesta sanoisin, että ei kukaan,.

Äänestä

Kukaan ei sit vissiin huomannut että op on se eläkeläis trolli!

Äänestä

ap on puhdas trolli xD halooo? kuuleeko kukaan xD

Äänestä

Miten leikattu vagina puhdistuu? Meillä luonnollisilla naisilla vagina puhdistaa itse itsensä valkovuodon avulla, miten keinotekoinen onkalo?

Ja totta kai ulkosynnyttimet pestään vedellä, sitä ei tarvitse nyt kenenkään puolilukutaitoisen tulla selittämään.

Äänestä
  • Eipä tuosta puhdistumisesta ole tullut ongelmia tässä vuosien varrella. Ei siihen kummempia tarvita kun ei ole kuukautisiakaan paikkoja sotkemassa.

    Äänestä

  • Aika paksua, että transihmisten palstalla poistetaan sääntöjen vastaisena viesti, jossa kehoitetaan "luonnollista naista" puhumaan itsestään cisnaisena ja hänen vinoileva viestinsä on kyllä ok.

    Äänestä

Johan se yksikin lähti takaisin ruattiin muuttamaan itseään taas mieheksi.

Äänestä

Ap on joko trolli tai ei tajua oikein mitä edes kysyy.

Suomessa ja monessa muussakin maassa sukuouolenvaihtoleikkausta ei suoriteta henkilöille jotka eivät ole psyykkisesti valmiita moiseen, eli lyhyesti sitä ei kukaan myöhemmin elämässään kadu, sillä ks. leikkaus on tod.näk. syy miksei henkilö ole tappanut itseään.

Nykyään leikkaus tulos on sama kuin aidollakin, ainoastaan lisääntymiskyky puuttuu ellei sitten operoida ennen murrosikää (mitä muuten ei ainakaan Suomessa tehdä)

Äänestä
  • Eli ennen murrosikää tehdyssä leikkauksessa ftm voi siittää ja mtf tulla raskaaksi?

    Äänestä

Kovasti se yksi "kuuluisuus" täällä takaisin korjattavaksi lähtöä mainosti.

Äänestä
  • Seuraan palstaa säännöllisesti, enkä ole huomannut eläkeläisen mainostaneen tuollaista enkä paljon muutakaan pimzzaleikkauksensa jälkeen.

    Äänestä

  • Kyttääväcs kirjoitti:

    Seuraan palstaa säännöllisesti, enkä ole huomannut eläkeläisen mainostaneen tuollaista enkä paljon muutakaan pimzzaleikkauksensa jälkeen.

    Samoin. Epäilen että tuo nimimerkki YxJosKax on joku uusi joka on löytänyt juuri palstan ja on lukenut muutamia vuosia vanhoja viestiketjuja.

    Äänestä

  • jkyfuygtyfgj kirjoitti:

    Samoin. Epäilen että tuo nimimerkki YxJosKax on joku uusi joka on löytänyt juuri palstan ja on lukenut muutamia vuosia vanhoja viestiketjuja.

    kävi Ruotsissa pienessä korjausleikkauksessa

    Äänestä

  • kuukausisitten kirjoitti:

    kävi Ruotsissa pienessä korjausleikkauksessa

    korjausleikkauksessa ...

    Äänestä

No, eipä näissä jutuissakaan näy olevan järkeä, niin kuin ei tuossa touhussakaan.
Tuo biologiasta mainitseminen sentään on asiallista. Eli järjetön hormonien pumppaaminenkaan
kehoon ei muuta tosiasioita. Vaihto tai korjaus ei todellakaan muuta perusasiaa.
Tuollainen ihmisten huijaaminen on lopetettava.
Pakkomielteitä on hoidettava muulla tavalla.

Äänestä
  • Ainoa, joka täällä voisi tarvita pakkomielteelleen hoitoa, on se vänkääjä, joka ei ota opikseen hänelle kerrotuista transsukupuolisuuteen liittyvistä faktoista, vaan jankuttaa hoitojen turhuudesta koetun sukupuolen kannalta.

    Oletko keskustellut asiasta psykologisi kanssa...?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Supix kirjoitti:

Siis kiinnostaa pääseekö biologiaa pakoon..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu