Näin pienenä kovassa kuumeessa enkeleitä

Ja kaiketi hieman itkin, kunnes näin itseni leijumassa kohti taivasta, missä minua vastaan tuli neljä enkeliä kaari muodostelmassa. Uskon, että koin tuolloin ruumista irtaantumis kokemuksen. Mahdollisesti olin jo matkalla taivaaseen, mutta oma aikani ei ollut vielä ja palasin takaisin. Muistan selvästi, miltä kokemus tuntui ja miten kauniita minua vastaan tulleet enkelit olivat.
Sänkyni yläpuolelella minulla oli pienenä kaksi kaunista kiiltokuvaenkeliä.
9554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joo kovassa kuumeessa pienenä jokainen on kokenut harhoja, minä tunsin vieressäni
jonkin karmaisevan ja pelottavan läsnäolon.

Äänestä

Tapettienkuviot tai seinällä olevat kuvat rupeavat elämään omaa elämäänsä
korkeassa kuumeessa ja varsinkin yö aikaan.

Äänestä
  • Kumpikaan+vastaajista+ei+usko,+että+aloittajan+kokemus+olisi+aito.+Miksi+ette?+Siksikö,+ettette+ole+koskaan+itse+kokeneet+mitään+vastaavaa?+Yleensä+sellaiset+ihmiset+vähättelevät+toisen+kokemuksia,+kun+eivät+itse+niihin+usko,+eivätkä+niitä+ymmärrä.+Itse+uskon+100%+siihen,+että+aloittaja+puhuu+totta+ja+on+itse+kokenut+kaiken+kertomansa.

    Äänestä

  • Itse näin yhtenä iltana Amman lentävän taivaalla peräliekin avulla.

    Äänestä

  • AngelsAreReal_ kirjoitti:

    Kumpikaan+vastaajista+ei+usko,+että+aloittajan+kokemus+olisi+aito.+Miksi+ette?+Siksikö,+ettette+ole+koskaan+itse+kokeneet+mitään+vastaavaa?+Yleensä+sellaiset+ihmiset+vähättelevät+toisen+kokemuksia,+kun+eivät+itse+niihin+usko,+eivätkä+niitä+ymmärrä.+Itse+uskon+100%+siihen,+että+aloittaja+puhuu+totta+ja+on+itse+kokenut+kaiken+kertomansa.

    Normaali ihminen ymmärtää mistä jokin tapahtuma johtuu.
    Uskovainen keksii tapahtumille valheellisia selityksiä.

    Äänestä

  • Ei tänne kannata kirjoitella lun pellet vastaavat. Menkää muualle täältä kun ette mitään asioista tiedä.

    Äänestä

  • PainukaaMuualle kirjoitti:

    Ei tänne kannata kirjoitella lun pellet vastaavat. Menkää muualle täältä kun ette mitään asioista tiedä.

    Minä en tiedä asioista muuta kun vuorenpeikkoja.

    Äänestä

  • kyöpelivuori kirjoitti:

    Minä en tiedä asioista muuta kun vuorenpeikkoja.

    Vuorenpeikot ei ole samalla vuorella noitien kanssa.

    Äänestä

Moni on nähnyt pienenä, myös papin penikksen, isona.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Olin_sängyssäni kirjoitti:

Ja kaiketi hieman itkin, kunnes näin itseni leijumassa kohti taivasta, missä minua vastaan tuli neljä enkeliä kaari muodostelmassa. Uskon, että koin tuolloin ruumista irtaantumis kokemuksen. Mahdollisesti olin jo matkalla taivaaseen, mutta oma aikani ei ollut vielä ja palasin takaisin. Muistan selvästi, miltä kokemus tuntui ja miten kauniita minua vastaan tulleet enkelit olivat.
Sänkyni yläpuolelella minulla oli pienenä kaksi kaunista kiiltokuvaenkeliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu