niskajännityksestä johtuva kuulon huononeminen

Minulla on oikeassa korvassa meniere, alkoi -94 ja nyt rauhoittunut oireet, mutta kuulokin lähes meni.
Olin aika kauhuissani kun viime vuonna vasen alkoi oireilla, tosin eri tavoin kuin menieressä. Kuulo kuitenkin aleni ajoittain useiksi päiviksi, viikoiksikin. Hieman kohinaa, ja leukaa/päätä vasemman puolelta sormin naputtaessa omituinen kumea kaiku. Pureskellessa vasemmalla sama juttu. Lääkäri sanoi että taidat valitettavasti kuulua siihen vähemmistöön jolle meniere iskee molempiin korviin.
Korva oireili ja välillä taas ok. Aloin ihmetellä miksi tietyt fyysiset hommat aiheuttivat oireita; haravointi, lumityöt jne. Tietysti myös pidempiaikainen tietokoneen käyttö. Heräsi toive ettei ehkä sittenkään meniere. Kokeilin venytyksiä, kävin hierojalla jne. Joskus lievitti muttei auttanut täysin.

Nyt taas taistelin viikon oireiden kanssa. Julkisissa tiloissa en sa silloin puheesta selvää vaikka vasen korvani muuten hyväkuuloinen. Ärtynyt, väsynyt olo koko ajan. Niska ei ollut varsinaisesti kipeä, mutta rutiseva ja kankea. Eilen keksin laittaa paksuhkon, tavallisen tyynyn siten että suurin osa tyynyä yläselän ja hartioiden alla. Pää tyynyn "yli" siten, että niskan kohdalle kasasin tyynyn reunan makkaralle ja rtakaraivo koskettaa makuualustaa. Luistamaton alusta, että voi venyttää itsensä suoraan niin että niskassa tuntuu venytys.
Pötköttelin siinä n. 1/2 tuntia. Aluksi tuntui nipistystä vasemmalla niskassa mutta se hellitti. Kun nousin ylös, kuulo oli kunnossa ja kumeus poissa.

Kannattaa kokeilla mutta varovaisesti omiin tutemuksiin luottaen. Toivon, että joku saa apua!
0242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


niskavenyy kirjoitti:

Minulla on oikeassa korvassa meniere, alkoi -94 ja nyt rauhoittunut oireet, mutta kuulokin lähes meni.
Olin aika kauhuissani kun viime vuonna vasen alkoi oireilla, tosin eri tavoin kuin menieressä. Kuulo kuitenkin aleni ajoittain useiksi päiviksi, viikoiksikin. Hieman kohinaa, ja leukaa/päätä vasemman puolelta sormin naputtaessa omituinen kumea kaiku. Pureskellessa vasemmalla sama juttu. Lääkäri sanoi että taidat valitettavasti kuulua siihen vähemmistöön jolle meniere iskee molempiin korviin.
Korva oireili ja välillä taas ok. Aloin ihmetellä miksi tietyt fyysiset hommat aiheuttivat oireita; haravointi, lumityöt jne. Tietysti myös pidempiaikainen tietokoneen käyttö. Heräsi toive ettei ehkä sittenkään meniere. Kokeilin venytyksiä, kävin hierojalla jne. Joskus lievitti muttei auttanut täysin.

Nyt taas taistelin viikon oireiden kanssa. Julkisissa tiloissa en sa silloin puheesta selvää vaikka vasen korvani muuten hyväkuuloinen. Ärtynyt, väsynyt olo koko ajan. Niska ei ollut varsinaisesti kipeä, mutta rutiseva ja kankea. Eilen keksin laittaa paksuhkon, tavallisen tyynyn siten että suurin osa tyynyä yläselän ja hartioiden alla. Pää tyynyn "yli" siten, että niskan kohdalle kasasin tyynyn reunan makkaralle ja rtakaraivo koskettaa makuualustaa. Luistamaton alusta, että voi venyttää itsensä suoraan niin että niskassa tuntuu venytys.
Pötköttelin siinä n. 1/2 tuntia. Aluksi tuntui nipistystä vasemmalla niskassa mutta se hellitti. Kun nousin ylös, kuulo oli kunnossa ja kumeus poissa.

Kannattaa kokeilla mutta varovaisesti omiin tutemuksiin luottaen. Toivon, että joku saa apua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu