Onko kenelläkään mitää n arviota tästä asiasta?

Milloin vain Suomeen rekisteröidyn Alanyan suomalaiset ry:n toimilupa tulee kuntoon, jotta voi laillisesti toimia vieraalla maalla? Ja tässä tapauksessa siis Turkin Alanyassa.
19608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tuskin on edes tarkoitus saattaa lailliseksi, koska ko. yhdistyksen päätoimiala tuntuu olevan jäsenmaksujen kerääminen. Ja se on tälle vuodelle jo suoritettu, joten loppuvuosi onkin sitten toimintavapaata. Nautitaan vain edustajiemme välityksellä jäsenmaksutuloista. Eikö vain?

Äänestä

Kaikki Alanyassa asuvat suomalaiset eläkeläisiä lukuunottamatta hankkivat toimeentulonsa kusettamalla suomalaisia turisteja.
Tietysti kusettavat myös toisiaan.

Äänestä

Aikansa pelaaa aina ponzit ja muut pyramidihuijaukset. Viimeinen sammuttaa valot, lähtölaskenta jo alkanut. Enää muutamat jakojäännösroippeet jäljellä aiemmin 1300 jäsenen yhteisöstä. Dementoituneet ja muut muistihäiriöiset vielä jäljellä.

Äänestä

No mutta kun ei sitä enää mihkään tarvita. Jäsenet ovat äänestäneet jaloillaan ja kadonneet. Enää ei ole kuin toimihenkilöt ja kaikenlaiset varahenkilöt. Ja nekin loppuu, kun kukaan ei halua epämääräisen toiminnan vastuulliseksi tässä lopullisessa romahdusvaiheessa.

Äänestä
  • Askeettista ja muinaista, en edes tiennyt että moista internetin alkuaikojen tikkukoodia on enää olemassa. Milloin lie päivitetty edellisen kerran, 2012? Julkisivu ja toiminta vastaavat toisiaan, nollaa.

    Äänestä

Ei tarvitse mennä Altsyn kotisivuille kun ne tulee jo suoraan nettiin kun vain sattuu olemaan joku kaveri sieltä joka asuu siellä , miten ihmeessä ne pääsevät koneelle ja siihen tulee ilmoitus että olet jo jäsen ja logo muitten ryhmien sekaan. Minä en ymmärrä !!!!

Äänestä

Hienoja kuvia oli uuden tapaamispaikan avajaisista. Avajaisvierasjoukko on ollut varsin runsaslukuinen.

Jospa Kainuussa pakkaset hellittäisi.

Äänestä
  • Se nälkämaan kalatehdashan meni konkurssiin jo vuosia sitten joten mitä väliä pakkasilla? Tuomioitkin on jo istuttu uusia odotellessa.

    Äänestä

Ei taida kauaa kestää kun heidät ulostetaan myös tästä uudesta paikastakin. Veikkaan että syksyä eivät näe tuollla. No onhan noita tilalle siivouskomeroita ja varastokoppeja esimerkiksi Mahmutlarissa.

Äänestä

Tästä yhdistyksestä liikkuu täällä Alanyassa aika mehukas sensaatiojuoru.

Äänestä
  • Kerropa se meillekin, jotka emme ole Alanyassa ja osallistumme vain jäsenmaksujen maksuun.

    Äänestä

  • Jäsen123456 kirjoitti:

    Kerropa se meillekin, jotka emme ole Alanyassa ja osallistumme vain jäsenmaksujen maksuun.

    Osuit aivan täydellisen oikeaan. Kaikki muut tietävät paitsi ne jotka juhlinnat toisten piikkiin maksavat. Aivan sama ilmiö kuin sinun huoraamisesi turkkilaisen kanssa sai aviomiehesi tietää ihan viimeisenä.

    Äänestä

  • Alhaistaväkeä kirjoitti:

    Osuit aivan täydellisen oikeaan. Kaikki muut tietävät paitsi ne jotka juhlinnat toisten piikkiin maksavat. Aivan sama ilmiö kuin sinun huoraamisesi turkkilaisen kanssa sai aviomiehesi tietää ihan viimeisenä.

    Kävin äsken tarkistaa. Tallessa ovat. En ole muuttunut naiseksi.

    Äänestä

  • Jäsen123456 kirjoitti:

    Kävin äsken tarkistaa. Tallessa ovat. En ole muuttunut naiseksi.

    No hienoa, aina vaan paranee ja mehukkaammaksi tarina kehittyy. Kun nyt on suora yhteys asianomaiseeen, niin kerropa aivan omin sanoin fiilikset silloin, kun sait viimeisenä tietää vaimon puuhat turkkilaisten kanssa?

    Äänestä

Oletko menossa AFD:n Ysävänpäiväjuhliin vai kaikille suomalaisille järjestettyihin Ystävänpäiväjuhliin Sunprime C-Loungeen?


Ysävänpäiväjuhlat14.2.2018
Toimistolla 14.2.2018 klo 16 alkaen,,,,
Tarjolla suoraan grillistä,,, makkaraa, kanaa, karitsaa yms. herkkuja, hinta 60 liiraa !
Voit ottaa omat juomat mukaan,,,
Tervetuloa !
( vähäisen osanottajamäärän takia paikka vaihtui ! )

Äänestä
  • Hyvät juhlat olivat. Ilo ylimmillään. Varsinkin kun saimme harhautettua feikkiyhdistyksen jäsenet riittävän kauas toisaalle. Pyrkivät siipeilemään kaikkia tapahtumia, kun eivät itse voi suomalaisena yhdistyksenä järjestää tapahtumia Alanyassa.

    Äänestä

  • PuttePossunNimipäivät kirjoitti:

    Hyvät juhlat olivat. Ilo ylimmillään. Varsinkin kun saimme harhautettua feikkiyhdistyksen jäsenet riittävän kauas toisaalle. Pyrkivät siipeilemään kaikkia tapahtumia, kun eivät itse voi suomalaisena yhdistyksenä järjestää tapahtumia Alanyassa.

    Mikä sen mukavampaa! Toivottavasti saitte kerättyä melekosen tollon rahaa rahaston hoitajan veskaan ohi kirjanpidon niinko tähänki asti.

    Äänestä

  • Porsaitaäidin kirjoitti:

    Mikä sen mukavampaa! Toivottavasti saitte kerättyä melekosen tollon rahaa rahaston hoitajan veskaan ohi kirjanpidon niinko tähänki asti.

    Sua vaan vaan vituttaa kun ei oteta mukaan jaolle tai nussimaan pilkun paikkoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Arvuuttelija kirjoitti:

Milloin vain Suomeen rekisteröidyn Alanyan suomalaiset ry:n toimilupa tulee kuntoon, jotta voi laillisesti toimia vieraalla maalla? Ja tässä tapauksessa siis Turkin Alanyassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu