Diagnoosina MS-tauti. Oireena mm. valemuistot?

Minulla diagnosoitiin MS-tauti useampi vuosi sitten rajun pahenemisvaiheen seurauksena. Pahenemisvaiheeseen kuului oireina mm. ataksiaa, kaksoiskuvia, tunnottomuutta toisella puolella kehoa, liikuntakyvyn vienyt tasapainohäiriö, invalidisoiva huimaus...

Diagnoosivaiheessa mri-kuvissa näkyi vanhoja MS-vaurioita, jotka olivat inaktiivisia (siis ei signaalivoimistumaa ymmärtääkseni). Tämän takia sain MS-diagnoosin viivyttelemättä: se oli oikeasti ollut minulla jo vuosikaudet. Näin neurologi minulle sanoi diagnoosia kertoessaan. Parannuin vammoistani lähes täysin.

Mutta minua alkoi askarruttaa eräs erikoinen asia menneisyydestäni... Nimittäin muutama vuosi ennen MS-taudin diagnoosin saamista aloin äkillisesti saada outoja muistoja. Pohdin itsekin, voivatko ne olla totta. Muistot olivat sisällöltään kielteisiä, ahdistavia, traumaattisia. Muistin, että minulle oli tapahtunut pahoja asioita, jotka olin unohtanut, mutta nyt muistin ne yhtäkkiä! Kyse oli siis ns. löydetyistä muistoista (recovered memories). Muistot liittyivät lapsuuteen ja nuoruuteen ja olivat sisällöltään sellaisia, että niiden paikkansapitävyyttä on vaikea selvittää varmuudella.

Kävin tuolloin oppilaitokseni neuvontapsykologilla juttelemassa oletetuista traumamuistoistani. Minua tutkittiin ja sain lopulta PTSD-diagnoosinkin (tosin eräästä todistettavasta traumatapauksesta, jonka olin muistanut koko ajan, eli se ei kuulunut näihin ns. löydettyihin muistoihin).

Olen läpi koko elämäni, lapsuudesta alkaen, ollut herkkä ja haavoittuvainen, pelokas, syrjäänvetäytyvä ja kärsinyt ahdistuksesta. Tämän huomioiden psyykkinen traumatisaatio, ja sitä myöten löydettyjen traumamuistojen paikkansapitävyys olisi jopa todennäköinen. Minulle on tapahtunut menneisyydessä järkyttäviä asioita!

Vai... olivatko ne sittenkin valemuistoja? Voiko MS-tautiin liittyä valemuistoja oireena?
6643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyvin mielenkiintoista. Tätä pitää pohtia ja tutkia.

Äänestä

MS-tauti on useimmissa tapauksissa parannettavissa ruokavaliolla, varsinkin jos vaihtaa ruokavalion ennenkuin tauti on edennyt liian pitkälle ja aiheuttanut vahinkoa elimistössä https://www.youtube.com/watch?v=B-mvh23M3fU

Äänestä

Dr+Swankin+34-vuotta+kestänyt+tutkimus+joka+on+julkaistu+maailman+arvostetuimmassa+tiedelehdessä+the+Lancetissa+1990+on+ylivoimaisesti+tehokkain+hoitomuoto+joka+on+dokumentoitu+vertaisarvioiduissa+lääketieteessä.+95%+aikaisen+vaiheen+MS+-taudin+sairastaneista+eli+loppuelämänsä+ilman+oireita+MS-taudista.+Swankin+hoito+oli+eliminoida+tyydyttyneen+eläinrasvan+saanti+ravinnossa.+Jotkut+jotka+olivat+eläneet+vuosikausia+ilman+oireita+eivät+noudattaneet+hoitoa+ja+söivät+tyydyttynyttä+eläinrasvaa+saivat+välittömästi+MS-oireita.+https://www.youtube.com/watch?v=B-mvh23M3fU

Äänestä

Jos aivoissa vaurioita niin miksi ms voisi sitä selittä? Aivossahan ne muistot syntyy.

Äänestä
  • piti olla: miksi ms ei voisi sitä selittää

    Äänestä

Kyllä voi kuulemma MS aiheuttaa myös muistin alueen oireita. Katso googlesta mitkä kaikki aivoalueet vastaavat muistin toiminnoista ja sitten katso mri-kuviesi lausunnot. Jos lausunnoissa on mainittu vaurioita niillä aivoalueilla niin siinä sulla todennäköinen vastaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SeeliaMS kirjoitti:

Minulla diagnosoitiin MS-tauti useampi vuosi sitten rajun pahenemisvaiheen seurauksena. Pahenemisvaiheeseen kuului oireina mm. ataksiaa, kaksoiskuvia, tunnottomuutta toisella puolella kehoa, liikuntakyvyn vienyt tasapainohäiriö, invalidisoiva huimaus...

Diagnoosivaiheessa mri-kuvissa näkyi vanhoja MS-vaurioita, jotka olivat inaktiivisia (siis ei signaalivoimistumaa ymmärtääkseni). Tämän takia sain MS-diagnoosin viivyttelemättä: se oli oikeasti ollut minulla jo vuosikaudet. Näin neurologi minulle sanoi diagnoosia kertoessaan. Parannuin vammoistani lähes täysin.

Mutta minua alkoi askarruttaa eräs erikoinen asia menneisyydestäni... Nimittäin muutama vuosi ennen MS-taudin diagnoosin saamista aloin äkillisesti saada outoja muistoja. Pohdin itsekin, voivatko ne olla totta. Muistot olivat sisällöltään kielteisiä, ahdistavia, traumaattisia. Muistin, että minulle oli tapahtunut pahoja asioita, jotka olin unohtanut, mutta nyt muistin ne yhtäkkiä! Kyse oli siis ns. löydetyistä muistoista (recovered memories). Muistot liittyivät lapsuuteen ja nuoruuteen ja olivat sisällöltään sellaisia, että niiden paikkansapitävyyttä on vaikea selvittää varmuudella.

Kävin tuolloin oppilaitokseni neuvontapsykologilla juttelemassa oletetuista traumamuistoistani. Minua tutkittiin ja sain lopulta PTSD-diagnoosinkin (tosin eräästä todistettavasta traumatapauksesta, jonka olin muistanut koko ajan, eli se ei kuulunut näihin ns. löydettyihin muistoihin).

Olen läpi koko elämäni, lapsuudesta alkaen, ollut herkkä ja haavoittuvainen, pelokas, syrjäänvetäytyvä ja kärsinyt ahdistuksesta. Tämän huomioiden psyykkinen traumatisaatio, ja sitä myöten löydettyjen traumamuistojen paikkansapitävyys olisi jopa todennäköinen. Minulle on tapahtunut menneisyydessä järkyttäviä asioita!

Vai... olivatko ne sittenkin valemuistoja? Voiko MS-tautiin liittyä valemuistoja oireena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu