Kristittyjen vainoista uusia todisteita?

Seiska-lehden mukaan Johanna Tukiainen oli jakanut Turkissa rantakadulla kristillisiä traktaatteja, jotka poliisi takavarikoi ja antoi varoituksen.
Johanna on ollut koko aikuisikänsä yksi Suomen tunnetuimmista uskovaisista.
Johanna myös paheksuu, ettei Turkissa saanut alkoholittomia siidereitä, joka johti juopotteluun.

Kristittyjen vainoja on myös joutunut kokemaan sahuri-kansanedustaja Teuvo Hakkarainen, joka on nyt pitkään sairaslomalla.

Toivotaan, että noiden helluntailaisten ja muidenkin kristittyjen asiaa kunnioitetaan, eikä syyllistytä vainoihin.

Pikaista paranemista Hakkaraiselle.

Kristityillä on myös paljon keskinäistä kristittyjen vainoa, jota on tullut viimeikoina esille varsinkin Helsingin seurakuntayhtymästä.
3102
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toinen retkahdus viinaan lyhyen ajan sisällä.
Hakkaraisesta ja Tuksusta tulisi hyvä julkkispari, jos vain löytäisivät toisensa.

Äänestä

siiderin puute suorastaan pakotti tunkin juopotteleen. Kukahan sen kurkkuun ne viinat kaataa kun sen uskonto kieltää dokaamisen ja muutoinkin elää kuin rippikoulutyttö? Olisko tuon uskonto sellaista hieman sallivampaa laatua.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mitä uskovaisempi lahko, sen enemmän on päihteiden väärinkäyttäjiä ja rikollisuuttakin.

    Tuksulle ilmestyi Jeesuksen kuvakin hiuksiin Herzogin stadion-keikalla.
    Ojareksen hommaama Herzog piti vetää stadionille 40 000, mutta järjestäjien lisäksi ei saatu juuri ketään.
    Tuksu oli kai ainut uskoon tullut ja ties monettako kertaa vielä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuulolla10 kirjoitti:

Seiska-lehden mukaan Johanna Tukiainen oli jakanut Turkissa rantakadulla kristillisiä traktaatteja, jotka poliisi takavarikoi ja antoi varoituksen.
Johanna on ollut koko aikuisikänsä yksi Suomen tunnetuimmista uskovaisista.
Johanna myös paheksuu, ettei Turkissa saanut alkoholittomia siidereitä, joka johti juopotteluun.

Kristittyjen vainoja on myös joutunut kokemaan sahuri-kansanedustaja Teuvo Hakkarainen, joka on nyt pitkään sairaslomalla.

Toivotaan, että noiden helluntailaisten ja muidenkin kristittyjen asiaa kunnioitetaan, eikä syyllistytä vainoihin.

Pikaista paranemista Hakkaraiselle.

Kristityillä on myös paljon keskinäistä kristittyjen vainoa, jota on tullut viimeikoina esille varsinkin Helsingin seurakuntayhtymästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu