Koiran ravitsemusneuvoja-ammattikoulutukseen ?

Haluaisitko tietää "ihan kaiken" koirien ravitsemuksesta? Oletko haaveillut toimivasi työksesi koira-alalla ?

Koiran ravitsemusneuvojakoulutus (KRN) on Suomessa ainutlaatuinen, vuodesta 2010 lähtien toteutettu laadukas koulutuskokonaisuus, joka antaa opiskelijalle ammattimaiset valmiudet toimia laaja-alaisena asiantuntijana niin koiralle yksilönä soveltuvan, terveellisen perusruokavalion suunnittelussa, kuin myös erilaisten vaivojen ja sairauksien tukihoitona vaadittavien, turvallisten ja toimivien erityisdieettien ammattimaisena neuvonantajana.

Aiemmin valmistuneet Koiran ravitsemusneuvojat toimivat pääasiassa yrittäjinä, mutta osa tekee neuvontaa osa-aikaisesti esim. eläinlääkäriasemilla, tai eläintarvikeliikkeissä.

Koulutuksen pohjaopintoina vaaditaan koiran laaja anatomia ja fysiologiakoulutus, jonka voi suorittaa syventävien ravitsemusopintojen ohessa.

Koulutus on juuri käynnistynyt etäopinnoin (joulukuu 2017) ja siihen on vielä mahdollisuus päästä mukaan nopeasti reagoiden !

KRN-koulutusta Suomessa järjestää ainoastaan Suomen Eläinterveydenhuolto-opisto.

Katso lisätiedot koulutuksesta: www.seto.fi

Tiedustelut ainoastaan sähköpostitse.

https://www.facebook.com/suomenelainterveydenhuoltoopisto/
5244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kiitos mutta ei kiitos. Ko. koulun maikka suosittelee Franksia koirille ja haukkuu laadukkaat ruikamerkit maan rakoon. Siitä "opista" ei kannata maksaa.

Äänestä
  • Edellä mainittu väittämä ei pidä paikkaansa.

    Koulutuksessa ei erikseen suositella yhtäkään teollista rehua, vaan opastetaan niiden kriittiseen vertailuun raaka-ainekoostumuksen, ravintosisällön, sekä mahdollisten terveydelle haitallisten ainesosien ja aineiden välisten suhteiden tulkitsemiseen ammattimaisesta näkökulmasta.
    Koska koulutuksessa vertaillaan kaikkia eri ruokintamalleja etuineen ja haittoineen, myös teollisista rehuista käsitellään muutamia vähemmän haittoja sisältäviä vaihtoehtoja, mikäli asiakkaalle ei syystä, tai toisesta ole mahdollista koiralle optimaalisempi vaihtoehto.

    Äänestä

Aloitus oli suomi24:n sääntöjen vastainen mainos, jonka ilmiannoin ja kirjoitin tähänkin ilmiantaneeni sen. Mainospostia ei poistettu, mutta omani poistettiin.

Kiva että mode käyttää palstaa omien "koulutustensa" mainostamiseen... paljonkohan Suomen Eläinterveydenhuolto-opisto maksaa modelle tuosta hyvästä, vai onko hän itse töissä siellä?

Äänestä
  • Kyseessä on selkeä tiedote, ei mainos.

    Asiattoman kommentoinnin perusteella voi helposti päätellä, että kyseessä on hankalassa asemassa oleva "kilpailija", jonka oikeudellista vastuuta epäasiallisista, loukkaavista ja lain vastaisista kommenteista tullaan selvittämään mahdollisin jatkotoimin.

    Äänestä

Hirvee hinta moisesta koulutuksesta. Joo tosiaan muistan itsekin, että myivät Franksiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


krn kirjoitti:

Haluaisitko tietää "ihan kaiken" koirien ravitsemuksesta? Oletko haaveillut toimivasi työksesi koira-alalla ?

Koiran ravitsemusneuvojakoulutus (KRN) on Suomessa ainutlaatuinen, vuodesta 2010 lähtien toteutettu laadukas koulutuskokonaisuus, joka antaa opiskelijalle ammattimaiset valmiudet toimia laaja-alaisena asiantuntijana niin koiralle yksilönä soveltuvan, terveellisen perusruokavalion suunnittelussa, kuin myös erilaisten vaivojen ja sairauksien tukihoitona vaadittavien, turvallisten ja toimivien erityisdieettien ammattimaisena neuvonantajana.

Aiemmin valmistuneet Koiran ravitsemusneuvojat toimivat pääasiassa yrittäjinä, mutta osa tekee neuvontaa osa-aikaisesti esim. eläinlääkäriasemilla, tai eläintarvikeliikkeissä.

Koulutuksen pohjaopintoina vaaditaan koiran laaja anatomia ja fysiologiakoulutus, jonka voi suorittaa syventävien ravitsemusopintojen ohessa.

Koulutus on juuri käynnistynyt etäopinnoin (joulukuu 2017) ja siihen on vielä mahdollisuus päästä mukaan nopeasti reagoiden !

KRN-koulutusta Suomessa järjestää ainoastaan Suomen Eläinterveydenhuolto-opisto.

Katso lisätiedot koulutuksesta: www.seto.fi

Tiedustelut ainoastaan sähköpostitse.

https://www.facebook.com/suomenelainterveydenhuoltoopisto/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu