Kärkikolmio

Osaako kukaan kertoa kenelle kuuluu kärkikolmion asettaminen/kunnossapito kun liitytään yksityisiteltä (tiehoitokunta) kunnan ylläpitämään kylätiehen? Kolmio tässä tapauksessa lahonnut.
"Päätie" ei ole taajamaa. Taajama alkaa vasta 20m risteyken jälkeen.

Kylätien kunnossapidosta vastaa kunta. Ja kunta ei tietenkään vastaa kyselyihin.
5224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Merkin lahoaminen viittaa hoitokunnan laittamaan merkkiin.
***

Varmista, että kysyt kunnan oikeasta paikasta.

Äänestä

No merkki noin 40 vuotta vanha eli vaneria. Ei loputtomiin kestä. Pieni kunta joten onneksi ei ole montaa henkilöä jolta asiaa kysyä,

Äänestä

Olen nähnyt 50- tai 60-luvulla vanerista merkkiä jossain. Ja sekin oli silloin räjähtämispisteessä.

Tieyhdistys sanoo, että kärkikolmion asettaa ELY-keskus tai kunta. Edellyttänee, että kunnan/muun suunnitelmassa tuo kolmio alunperin on.
Tiehoitokunta on voinut saada luvan asettaa kärkikolmion, jolloin sen ylläpito nähdäkseni kuuluu tiehoitokunnalle.
https://issuu.com/tieyhdistys/docs/tl6-2013/26

"Muulle kuin 1 momentissa tarkoitetulle tielle liikenteen ohjauslaitteen asettaa tienpitäjä saatuaan siihen kunnan suostumuksen, jota ei kuitenkaan saa ilman pätevää syytä evätä."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267#L3P51

Tiehoitokunnan vanhoista pöytäkirjoista voi selvitä onko hoitokunta hakenut lupaa.

Äänestä

Ole hyvä!

Äänestä

Kiitoksia vastauksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksityistie kirjoitti:

Osaako kukaan kertoa kenelle kuuluu kärkikolmion asettaminen/kunnossapito kun liitytään yksityisiteltä (tiehoitokunta) kunnan ylläpitämään kylätiehen? Kolmio tässä tapauksessa lahonnut.
"Päätie" ei ole taajamaa. Taajama alkaa vasta 20m risteyken jälkeen.

Kylätien kunnossapidosta vastaa kunta. Ja kunta ei tietenkään vastaa kyselyihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu