Turvallisuus

Miten estämme ruotsalaisen kansankodin leviämisen Suomeen. Viimeisempien ruotsalaistietojen soveltaminen Suomeen merkitsisi seuraavaa:
-n. 40 kuollutta vuodessa rikollisjoukkioiden tappamina
-n. 150 vakavasti loukaantunutta rikollisten yhteenotoissa samana aikana
-perhesurmia
-laajaa terrorismia
Ruotsi kyllä kirjoittaa EU:hun siitä, jos Suomessa kauppoihin tuodaan hieman vahvempaa olutta, mutta omista hirvittävistä ongelmista ollaan hiljaa. Liekö tarkoituskin taas kerran soimata Suomalaisia oman katastrofin peittämiseksi.
Mutta miten estämme, ettei ruotsalainen katastrofi leviä Suomeen?
92284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Katastrofista en tiedä mutta puolustusyhteistyö ruotsin kanssa kannattaa varmasti . Ruotsi on maailman suurinpia aseiden myyjiä puolustusyhteistyö sen kanssa on hyödyllistä suomelle . Koska suomessa humaanitäärisistä syistä on lopetettu aseteollisuus kokonaan on tuollaisen asejättiläisen kanssa yhteistyö hyödyllistä .

Äänestä

Suomi on torjunut ruotsin mallin , vielä ei suomessa yhtä ainutta no-go aluetta ,ruotsissa niitä on jo 57

Äänestä

On aika turhaa nonsoleerata ruotsalaista mallia sikäli että meillä on jo vuosikymmenet sitten omaksuttu samat yhteiskunnalliset normit joihin juur perustuu pohjoismainen hyvinvointi yhteiskunta josta voimme täällä Pohjolassa hillitysti paukutella henkseleitäkin sillä samaan
eivät ole kyenneet suurvalloista suuret eivätkä pienemmät! Olen ylpeä siitä saan jakaa ruotsalaisen kansankodin ajatuksen jokapäiväisessä elämässäni Suomessakin. :)

Äänestä
  • Nämä pohjoismaista hyvinvointia tuovat normit pätevät selvästikin vain pohjoismaisten kesken. Niitä ei kaikki tulokkaat halua jakaa ja paukkuvat ihan muut jutut.

    Äänestä

Valitettavasti ruotsalaisella mallilla perä laaha jo pahasti - pitäs otta opiksi jotain.

Äänestä

Ruotsalaiset ovat riistäneet ja ryöstäneet maatamme satoja vuosia.
He ovat salanneet ja tuhonneet kansallisia muinaismuistojamme pienentääkseen kansallista identiteettiämme.
Puolestani ruotsalaiset voivat häipyä maastamme sinne pullantuoksuiseen kotimaahansa.

Näin voimme pieneltä osalta välttää ruotsalaisten karmeat virheet.

Äänestä
  • Hähhän yksinkertaisen kommentin sivuutan asiattomana ja rasistisenakin eikä siitä sen enempää mutta Ruotsin folkhem on oivallisesti toteunut myös Suomessa. Tack Sverige. <3

    Äänestä

Suomessa on viime vuosina suljettu runsaasti synnytysyksikköjä. Sama uhkaa niitä yksikköjä, joissa syntyy noin tuhat lasta vuodessa tai vähemmän.

Suomessa synnytysyksikköjä on suljettu viime vuosina runsaasti. Vielä kymmenen vuotta sitten synnytyssairaaloita oli 33, nyt enää 23, kun Ahvenanmaata ei lasketa mukaan.

Viimeksi lakkautettiin Kätilöopiston sairaala Helsingissä syksyllä, sitä ennen pari vuotta sitten Porvoon synnytyssairaala.

Seuraavaksi ovet sulkeutuvat pysyvästi luultavimmin Oulaskankaalla, josta matkataan sen jälkeen noin sadan kilometrin päähän joko Kokkolaan tai Ouluun.

SYNNYTYSYKSIKÖSTÄ pidetään Oulaisissa yhä kiinni, vaikka usko alkaa osin hiipua. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran mukaan yksikkö toimii tällä hetkellä laittomasti, koska se ei täytä laajan ympärivuorokautisen päivystyksen kriteerejä.

Sulkemispäätöksestä on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen, josta odotetaan päätöstä kesällä tai viimeistään syksyllä. Siihen asti synnytys jatkuu kuten ennenkin.

OULASKANKAAN jälkeen synnytysyksikön sulkeminen uhkaa Kemi–Tornio-alueen synnyttäjiä. Valtio on myöntänyt poikkeusluvan runsaan viidensadan synnytyksen Länsi-Pohjan keskussairaalalle tämän vuoden loppuun saakka.

Länsi-Pohjan ulkoistaminen Mehiläiselle on menossa markkinaoikeuteen, koska kilpailutuksesta valitettiin. Synnytykset Kemissä tuskin jatkuvat sen enempää yksityisen kuin julkisenkaan toimijan voimin.

Lähes yhtä pienimuotoista on toiminta Kainuun keskussairaalassa Kajaanissa. Sillä on poikkeuslupa vuoden 2020 loppuun samoin kuin Mikkelin keskussairaalalla, jossa syntyneiden määrä jää runsaaseen kahdeksaansataan.

Tulevat maakunnat tekevät aikanaan päätöksiä yksiköiden jatkosta.

Noin tuhannen synnytyksen sairaaloita ovat Etelä-Karjalan keskussairaala Lappeenrannassa, Lohjan sairaala ja Lapin keskussairaala Rovaniemellä.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005618048.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niinvaan kirjoitti:

Miten estämme ruotsalaisen kansankodin leviämisen Suomeen. Viimeisempien ruotsalaistietojen soveltaminen Suomeen merkitsisi seuraavaa:
-n. 40 kuollutta vuodessa rikollisjoukkioiden tappamina
-n. 150 vakavasti loukaantunutta rikollisten yhteenotoissa samana aikana
-perhesurmia
-laajaa terrorismia
Ruotsi kyllä kirjoittaa EU:hun siitä, jos Suomessa kauppoihin tuodaan hieman vahvempaa olutta, mutta omista hirvittävistä ongelmista ollaan hiljaa. Liekö tarkoituskin taas kerran soimata Suomalaisia oman katastrofin peittämiseksi.
Mutta miten estämme, ettei ruotsalainen katastrofi leviä Suomeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu