Onko miehillä enää mitään valtaa, kun akat ovat vieneet miesten pankkitilit. Kaikkeen pitää olla vaimon lupa. Kyllä ennen oli paremmin, kun naiset olivat kotona ja hoitivat lapsia. Feminismin jatkumona ovat nämä klanipäät miehiä matkivat rumat akat. Siinä lienee miesten pahin vihollinen, kun niiden tavoite on tehdä lapsetkin itse koeputken avulla. Ei se kyllä ole ihmekään, kun saan puistatuksia, kun näen niitä jatkuvasti telkkarissa jauhamassa paskaa.
Suomessa on akkavalta
kökkötraktorix
41882
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Liikaa akkoja päättämässä. Siinä syy maamme alennustilaan. Nainen ei osaa tehdä päätöksiä vaan puhutaan ja puhutaan loputtomasti esim.. sotesotku josta ei valmista tunnu tulevan.
Ei nyt sentään. Minulla on omat tilini eikä vaimo tiedä, paljonko rahaa niillä on. Sama pätee toisin päin. Kumpikin käyttää omia rahojaan.
Huomaa, että sinäkin voit perustaa oman ylimääräisen tilin ja siirtää sinne pikku hiljaa rahaa piiloon.
Ei pidä paikkaansa. Suomessa ei ole akkavalta!
Jos olisi, niin Afganistanin asiat olisi laittettu jo kuntoon Suomen akkavallan ansiosta!!!
https://www.nykysuomi.com/2018/02/12/naisten-asema-afganistanissa-ennen-sharia-lakia-toisin-on-nyt-video/
?!? Narsistiexäni käytti palkkansa harrastuksiin ja "huvituksiin". Sitten tuli minun luokseni syömään "kun rahat ovat lopussa ja nälkäkin on". Lopulta kysäisin häneltä, että "äitikös minä olen???".