"MISTÄ NÄITÄ EUROJA OIKEIN TULEE?"

"MISTÄ NÄITÄ EUROJA OIKEIN TULEE?"
13.1.2018 13:07 Jari Rutanen

…Oikea vastaus on kuitenkin se, että lähes kaikki liikkeellä raha on syntynyt liikepankkien antolainauksen kautta tyhjästä; Kun esimerkiksi pankin asiakkaalle myönnetään asuntolaina, niin pankin täti vain näpyttelee pankin tietokoneella olevalle tilille lainasummaa vastaavan numerosarjan ja kas' näin uutta rahaa on syntynyt!

… Asia tuntuu täysin uskomattomalta, mutta näin se vain on. Itsekin ymmärsin ko. asian vasta viime syksynä. Käytännössä juuri kukaan ei tiedä rahan syntyvän lainaamalla. Asiaa voi testata tiedustelemalla sitä lähipiiriltään. Lopputulos on kuitenkin se, että lähes kaikki ovat asiasta tietämättömiä, eli suomeksi sanottuna meillä on käytössä rahajärjestelmä, jonka toimintaa ei ymmärretä sen paremmin yhteiskunnan ylä- kuin alatasoillakaan!

Raha myös lopulta häviää sinne mistä se on tullutkin eli takaisin tyhjyyteen; Kun pankin asiakas maksaa lainansa takaisin pankkiin,häviää ko. rahamäärä kierrosta. Ja siinä kuvitteellisessa tilanteessa, että kaikki velalliset maksavat lainansa takaisin pankkiin, häviää kaikki raha kierrosta ja talous pysähtyy ts. kaikkien tilit ja lompakot ovat tyhjentyneet rahasta, eikä rahalla tapahtuvaa vaihdantaa voi enää harjoittaa.
…
http://rutanen1965.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249079-mista-naita-euroja-oikein-tulee

***
Muutama vuosi sitten Puheenvuorossa oli tiukka täti joka väitti kivenkovaan, ettei raha synny tyhjästä, hän kyllä tietää kun on ikänsä ollut pankissa töissä.
Rahan syntytapa ei välttämättä selviä pankin tiskillä työskennellessä. Miten sitten poliitikko tai muu tavallinen tallaaja voisi tietää miten raha syntyy, ei mitenkään.

Paitsi, jos lukee Ville Iivarisen kirjan "RAHA - Mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla?"
Minäkin tilasin kirjan vasta juuri nyt, en siis ole lukenut sitä, mutta muita Iivarisen tekstejä kyllä.

Bangstereilta tulisi ehdottomasti ottaa rahanteko-oikeus pois. Rahanteko-oikeus tulisi olla vain valtiolla, valtion keskuspankilla.
184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet oikeassa, se syntyy tyhjästä
ja sillä luodaan tehokas sidonnaisuus

kuten EU matulaina ja sakupankkien myöntämät pikavipit yksityisten mersulainoille

Erittäin epäedullinen tilanne
tyhmää - bemu/ mersukuskia on vedetty peeniksestä ja kovaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


o.j.a kirjoitti:

"MISTÄ NÄITÄ EUROJA OIKEIN TULEE?"
13.1.2018 13:07 Jari Rutanen

…Oikea vastaus on kuitenkin se, että lähes kaikki liikkeellä raha on syntynyt liikepankkien antolainauksen kautta tyhjästä; Kun esimerkiksi pankin asiakkaalle myönnetään asuntolaina, niin pankin täti vain näpyttelee pankin tietokoneella olevalle tilille lainasummaa vastaavan numerosarjan ja kas' näin uutta rahaa on syntynyt!

… Asia tuntuu täysin uskomattomalta, mutta näin se vain on. Itsekin ymmärsin ko. asian vasta viime syksynä. Käytännössä juuri kukaan ei tiedä rahan syntyvän lainaamalla. Asiaa voi testata tiedustelemalla sitä lähipiiriltään. Lopputulos on kuitenkin se, että lähes kaikki ovat asiasta tietämättömiä, eli suomeksi sanottuna meillä on käytössä rahajärjestelmä, jonka toimintaa ei ymmärretä sen paremmin yhteiskunnan ylä- kuin alatasoillakaan!

Raha myös lopulta häviää sinne mistä se on tullutkin eli takaisin tyhjyyteen; Kun pankin asiakas maksaa lainansa takaisin pankkiin,häviää ko. rahamäärä kierrosta. Ja siinä kuvitteellisessa tilanteessa, että kaikki velalliset maksavat lainansa takaisin pankkiin, häviää kaikki raha kierrosta ja talous pysähtyy ts. kaikkien tilit ja lompakot ovat tyhjentyneet rahasta, eikä rahalla tapahtuvaa vaihdantaa voi enää harjoittaa.
…
http://rutanen1965.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249079-mista-naita-euroja-oikein-tulee

***
Muutama vuosi sitten Puheenvuorossa oli tiukka täti joka väitti kivenkovaan, ettei raha synny tyhjästä, hän kyllä tietää kun on ikänsä ollut pankissa töissä.
Rahan syntytapa ei välttämättä selviä pankin tiskillä työskennellessä. Miten sitten poliitikko tai muu tavallinen tallaaja voisi tietää miten raha syntyy, ei mitenkään.

Paitsi, jos lukee Ville Iivarisen kirjan "RAHA - Mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla?"
Minäkin tilasin kirjan vasta juuri nyt, en siis ole lukenut sitä, mutta muita Iivarisen tekstejä kyllä.

Bangstereilta tulisi ehdottomasti ottaa rahanteko-oikeus pois. Rahanteko-oikeus tulisi olla vain valtiolla, valtion keskuspankilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu