Onko nämä huhtasaaren porukat jo menettäneet järkensä, vai onko
nämä oireita parantumisesta ? Koko ajan ovat kirjoittaneet valheita
ja panetelleet ja nyt sitten jo kirjoittavat vale-uutisia ja kaikkea sekoa ?
EU on kuulemma muuttumassa Etaksi ja Merkel on luopumassa vallasta ?
Katsoin uutisia saksan lehdistä, mutta en löytänyt oikeastaan mitään vain, että
Macronista on tulossa uusi euroopan johtaja ja saksa on saamassa hallituksen
läjään SDP:n kanssa ja kaikki tietää, kuinka Schulz on hehkuttanut euuroopan
yhdysvaltoja. Merkel ja SDP tekevät enemmistöhallituksen seuraavaksi viideksi
vuodeksi.
Mitä nämä Aurinkomatka ja rajat kiinni porukat oikein valehtelee koko ajan ? ?
nämä oireita parantumisesta ? Koko ajan ovat kirjoittaneet valheita
ja panetelleet ja nyt sitten jo kirjoittavat vale-uutisia ja kaikkea sekoa ?
EU on kuulemma muuttumassa Etaksi ja Merkel on luopumassa vallasta ?
Katsoin uutisia saksan lehdistä, mutta en löytänyt oikeastaan mitään vain, että
Macronista on tulossa uusi euroopan johtaja ja saksa on saamassa hallituksen
läjään SDP:n kanssa ja kaikki tietää, kuinka Schulz on hehkuttanut euuroopan
yhdysvaltoja. Merkel ja SDP tekevät enemmistöhallituksen seuraavaksi viideksi
vuodeksi.
Mitä nämä Aurinkomatka ja rajat kiinni porukat oikein valehtelee koko ajan ? ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikä niin kuin saa ihmisen oikeasti noin valehtelemaan ja kuumasti vihaamaan
EU:ta ilman todellista syytä ?
Olen kuullut, että psyykkisesti sairaat ihmiset luovat itselleen jostakin asiasta
sellaisen kohteen mihin kohdistaa kaikki viha ja epäonnistuminen. Kerron hyvän
esimerkin: Aikoinaan vaimoni syytti minua kaikesta esim. jos matto oli kääntynyt
kulmasta ja hän oikoi sen ja hänellä pääsi tuhahdus( pier***) housuista, niin se oli
minun syy, koska olin potkaissut maton reunaa. Eli haetaan vaikka kuinka kaukaa,
kunhan vain saadaan sille omasta mielestä syy.
Kuten Te kaikki olette huomanneet, he eivät anna selontekoa EU vihastaan ja syytä,
koska he eivät sitä ehkä itsekkään tiedä. Monelle EU ja eurooppa voi merkata
aurinkomatkaa ja siellä Espanjalaista tai Saksalaista tai Turkkilaista miestä joka
vei hänen tyttökaverin ja siitä syystä hän syyttää koko Euroopan unionia. Eli
hänellä on mielikuva ja yhteen kysymykseeni yksi EU:n vihaaja vastasikin, että
hän luulee asioiden olevan näin. Eli hänellä ei ollut Tietoa asian alkuperästä.
Naiset ovat myös hyvin vihaisia Thaimaasta jos heille siitä puhuu ja syy siihen on
Thaimaan nätit naiset jotka ovat aktiivisia ja solakoita. Toki mallirunkoiset
naiset näemmä näyttävät viihtyvän myös Thaimaassa. Eli EU:n vihaaja vihaa EU:ta
tunne pohjalta ja hän on valmis kärsimään vaikka kuinka köyhyyttä ja nälkää, kunhan
hän saa sen kostonsa vaikka sille Kreikkalaiselle joka vei hänen vaimonsa.
Suurin osa näistä Euroopan unionin vihaajista on ihan kuvista nähtynä myös kaljuja
ja heillä on myös pahan tahto. Osa taas liittyy heihin sen yksinkertaisuuden ja oman
itse arvonsa kohottamiseksi. On aivan selvää, että he eivät ole älykkäitä eikä osaavia
ja näin he ovat helppo maalitaulu meille viisaammille. Monet heistä Pelkää kirjoittaa
mitää, koska se paljastaisi heidän todellisuutensa. Tänne kirjoittaa näemmä vain
3 - 4 EU vihaajaa ja kaksi todennäköisesti PE - puolueesta ja yksi ainakin itäsuomen
kainuusta, koska siellä oli sähköt poikki.
Kaikki+halukkaat+voivat+käydä+toteamassa+kuinka+siunauksellista+Suomelle+oli+liittyä+EU:n+ja+pysytellä+EU:ssa.
Valtionvelka+oli+vuoden+2017+lopussa+n.+108+miljardia,+kuntien+velka+n.+43+miljardia,+lisäksi+tulevat+vielä+yritysten+ja+kotitalouksien+ottamat+rahoitusyhtiöitä+ja+ulkomaisilta+velantarjoajilta+tulevat+kulutusluotot+joiden+arvellaan+olevan+n.+130%+käytettävistä+tuloista.
Käytettävissä+olevat+tulot+saadaan,+kun+bruttotuloista+vähennetään+maksetut+tulonsiirrot+(välittömät+verot,+sosiaaliturvamaksut+ja+pakolliset+eläke-+ja+työttömyysvakuutusmaksut).+Tulot+ovat+kyseisen+vuoden+aikana+kertyneet+käytettävissä+olevat+tulot+yhteensä.
2017+BKT+on+n.+210+miljardia+ja+käytettävissä+olevat+tulot+lienevät+n.+60%+joka+yksinkertaisen+kertolastun+tuloksena+antaa+0,6+x+210miljardia+=+126+miljardia.
Kun+yksityinen+velka+on+130%+käytettävissä+olevista+tuloista+saadaan+jälleen+yksityisn+velanmääräksi+yksinkertaista+kertolaskua+käyttäen+1,30+x+126+miljardia+=+168+miljardia.
Suomalaisten+kokonaisvelkataakka+on+ennen+näkemättömän+ennätyksellinen+eli+yhteensä
108+++43+++168+=+314+miljardia.
Valtionvelan+absoluuttiseen+euromäärään+tuijottaminen+on+silti+parhaimmillaankin+hyödytöntä+ja+pahimmillaan+se+synnyttää+juuri+sellaisia+harha-aistimuksia,+jollaisten+vallassa+talouspolitiikkaa+paraikaa+Suomessa+näytetään+harjoitettavan.
Kansantalouden+kokonaisvelkataakalla+on+enemmän+merkitystä+kuin+esimerkiksi+pelkän+valtion+velkaisuudella.+Lopulta+korkoihin+ja+lyhennyksiin+on+löydyttävä+rahaa+joka+tapauksessa+saman+kansantalouden+tuloista,+olipa+velka+julkisen+tai+yksityisen+talouden+nimissä.
Toivoa+sopii+että+myös+"mörkö"-Paavo+Lipposen+silmät+avautuvat+näkemään+että+kun+yhdelle+mörölle+kääntää+selkänsä+niin+kahata+pirumpi+tulee+vastaan.
http://velkakello.fi/
Olisiko+velka+pienempi+vai+suurempi+jos+olisimme+pysyttäytyneet+Euroopan+Talousalueessa+ja+säilyttäneet+poliittisen+itsenäisyytemme+ja+oman+valuutan?+Sitä+sopii+miettiä.
Syy+miksi+käytin+termiä+"arvellaan"+johtuu+siitä+että+vuoden+2014+jälkeen+ei+ole+haluttu+kertoa+kuinka+suureksi+Suomen+kansantalouden+kokonaisvelkataakka+on+kivunnut.+2014+yksityisen+velan+määrä+ilmoitettiin+135%+käytettävistä+tuloista+jotka+olivat+tuolloin+65%+BKT;sta+eli+tuo+314miljardia+on+ehdottomasti+vähintäänkin+arvio+kokonaisvelkataakan+alarajasta.
Älä kierrä, kuin Väyrynen !
Kerro myös se toinen vaihtoehto miten se olisi mennyt ilman EU jäsenyyttä !
Näin talousoppineena voin sanoa, että se olisi mennyt vielä huonommin.
Kerro Teollisuuden kuva ilman EU jäsenyyttä, anti mennä tässä on kenttää ja
varmasti saat nimeä ja kuuluisuutta !
lopeta vähä-älyinen se EU=eliitin uloste unionin kiimassa oleminen. voiko SIIS voiko joku valtio euroopassa tulla TOIMEEN ilman EU=eliitin uloste unionia. kyllä käy kateeksi brittejä pääsevät irti EU=eliitin uloste unionin ikeestä ja orjuudesta. jos et tätä tajua OTAN OSAA .
Ei näytä voivan siltä tuo vain näyttää !!!
Toivottavasti pääset nauttimaan sinne Britteihin sitä ulkopuolella olemista.
Nekin alkaa änkyttää ja perumaan, kun eivät vain voi olla euroopan unionista.
Älä Perkel* huijaa ja valehtele ihmisille sinun paskaa jossa ei ole mitää asiaa
kaikki vain sitä samaa: EU on paskaa Marks punanen siniset suvakit aja sitten
suomiOOOhhhiii uu Sitten EU on paska ja Eliitti On paska Irti EU:sta !
Jos joku seuraa sinua näillä sanoilla, niin tiedätkö minkälainen se on ?
Se on Nahka pää / Uusnatsi / Tyhmä / Yksinkertainen / Aurinkomatka poika eikö ?
En minä kierrä, kerroin faktat ja jos totuus ei sinua miellytä niin sille en voi mitään.
Ehkä sinä voit kertoa onko noissa esittämissäni talouden realiteeteissa jotain epäselvää.
Jos haluaa vertailla Suomen taloutta vaikkapa muiden EU maiden talouksiin niin lähinnä tulee mieleen Portugal ja tietysti Kreikka. Kun BKT ja kasvu perustuu vuodesta toiseen pelkästään velalla pyöritettyyn kotimaiseen kasvuun niin ollaan todella lähellä sitä tietä jonka olemme nähneet Kreikan tapauksessa.
Ei Suomea turhaan sanota Euroopan sairaaksi mieheksi. Äskettäin hallitusta kehuttiin että se on onnistunut parantamaan tämän sairaan miehen mutta se ei ihan pidä paikkaansa, Yksittäisen valtion maksukykyä arvioitaessa jälleen kerran syyllistytään pelkästään valtion ottamaan velkamäärään ja tietoisesti ummistetaan silmät kokonaisvelkataakasta. Näin ummistettiin Kreikan velkataakkaa arvioitaessa ja seuraukset tunnet myös sinä, Liittovaltio.