Kertokaa kokemuksianne! :(

Miten kilpirauhanen on vaikeuttanut painonhallintaanne? Minulla kun on viimeiset 3 vuotta painonhallinta ollut aivan kamalaa... en ole tänä aikana laihtunut tai lihonnut enään normaalisti vaan paino on joko noussut kirjaimellisesti n. 2kg parissa päivässä ja laihtuminen tapahtuu sitten niin että JOSSAIN kohtaa 3-6 kuukauden päästä ne nesteet poistuu kerralla luonnollista kautta, jos poistuu. Mutta tosiaan en pysty mitenkään vaikuttamaan asiaan. Liikunnalla ja ruokavaliolla ei tunnu olevan mitään vaikutusta enään.

Syy miksi kysyn tätä täällä on, etten tiedä johtuuko tämä kilpirauhasesta vai jostain muusta ja siksi kaipaan kokemuksia tai mielipiteitä muilta. Lääkäreillä olen rampannut aina välillä itkemässä mistä tämä voisi johtua, mutta kohottelevat vain olkiaan ja antavat niitä itsestään selviä laihdutus neuvojaan... Olen kyllä epäillyt muista oireista, että kilpirauhasessani voi olla vikaa ja sainkin kesällä viimein lähetteen testeihin. TSH oli 4.75 ja T4 oli 15.13. Epäilen siksi, että tämä nesteen kertyminen johtuu kilpirauhasesta koska sillä viikolla kun verikokeet otettiin niin lihoin taas pari kiloa selittämättömästi. Lääkäri pisti minut laajempiin testeihin syksyllä ja silloin TSH oli 2.4 , T4 15.0 , T3 <28 ja ymmärsin, että vasta-aineet oli normaalit. Lääkäri sitten totesi minun olevan terve ja ensimmäisessa kokeessa kyse oli häiriöstä. Mutta minä haluan selvittää mikä minussa on vikana sillä eihän tämä ole normaalia! en tiedä vain minne kääntyä enään... Mbb:n laaja kilpirauhastesti on harkinnassa, mutta haluaisin ensin varmistua että tämä paino-ongelma kuuluu vajaatoimintaan.
3323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mites ruokavalio, syötkö ns. höttöhiilareita? TSH on pikkasen korkea, T4V on hyvä. Yleensä etenkin terveyskeskuslääkärit määräävät tyroksiinia vasta kun TSH on yli 10 :/

Oletko rautoja mitauttanut - ferritiini?

Äänestä

Ei ainakaan minun painooni ole vajaatoiminta koskaan vaikuttanut millään tavalla.
Tavallinen arvoni on menneisyydessä ollut TSH 8 ja T4v 12.Aineenvaihduntani on vajaatoiminnan vuoksi hidasta ja ruokahalu heikko varsinkin jos en harrasta liikuntaa.
Huomaan kyllä että ystävät lihoo ja erityisesti ne joilla on mielenterveysongelmien takia lääkitys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turhauttaa_vitusti kirjoitti:

Miten kilpirauhanen on vaikeuttanut painonhallintaanne? Minulla kun on viimeiset 3 vuotta painonhallinta ollut aivan kamalaa... en ole tänä aikana laihtunut tai lihonnut enään normaalisti vaan paino on joko noussut kirjaimellisesti n. 2kg parissa päivässä ja laihtuminen tapahtuu sitten niin että JOSSAIN kohtaa 3-6 kuukauden päästä ne nesteet poistuu kerralla luonnollista kautta, jos poistuu. Mutta tosiaan en pysty mitenkään vaikuttamaan asiaan. Liikunnalla ja ruokavaliolla ei tunnu olevan mitään vaikutusta enään.

Syy miksi kysyn tätä täällä on, etten tiedä johtuuko tämä kilpirauhasesta vai jostain muusta ja siksi kaipaan kokemuksia tai mielipiteitä muilta. Lääkäreillä olen rampannut aina välillä itkemässä mistä tämä voisi johtua, mutta kohottelevat vain olkiaan ja antavat niitä itsestään selviä laihdutus neuvojaan... Olen kyllä epäillyt muista oireista, että kilpirauhasessani voi olla vikaa ja sainkin kesällä viimein lähetteen testeihin. TSH oli 4.75 ja T4 oli 15.13. Epäilen siksi, että tämä nesteen kertyminen johtuu kilpirauhasesta koska sillä viikolla kun verikokeet otettiin niin lihoin taas pari kiloa selittämättömästi. Lääkäri pisti minut laajempiin testeihin syksyllä ja silloin TSH oli 2.4 , T4 15.0 , T3 <28 ja ymmärsin, että vasta-aineet oli normaalit. Lääkäri sitten totesi minun olevan terve ja ensimmäisessa kokeessa kyse oli häiriöstä. Mutta minä haluan selvittää mikä minussa on vikana sillä eihän tämä ole normaalia! en tiedä vain minne kääntyä enään... Mbb:n laaja kilpirauhastesti on harkinnassa, mutta haluaisin ensin varmistua että tämä paino-ongelma kuuluu vajaatoimintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu