Asumistuen mahdollisuus yhteishuoltajuudessa

Avioero tod.näk. väistämätön. Asumme nyt omakotitalossa ja meillä on kolme lasta, jotka jäisivät isän luokse kirjoille asumaan ja minä muuttaisin joko kolmioon tai neliöön. Olen itse työtön ja lasten isällä vakituinen työpaikka. Yhteishuoltajuus olisi se, mitä haluamme.

Onko kokemuksia, mitkä ovat mahdollisuuteni saada asumistukea isompaan asuntoon, kun lapset kuitenkin olisivat osan ajasta luonani, jolloin kolmiota pienempi asunto olisi turhan ahdas.
3508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Asumistuessa huomioidaan ainoastaan henkilöt (myös lapset), jotka ovat kirjoilla asunnossa. Yhteishuoltajuus teillä jo on, ei sitä tarvitse muuttaa, mutta ei se myöskään tuo oikeutta asumistukeen lasten osalta.

Äänestä

Eli saat tuen itsellesi ilman, että lapset lasketaan mukaan.

Äänestä

Yksinasuvan tarvitsemaa neliömäärää suurempi asunto laskee asumistukea, koska etävanhempi on Kelan mukaan lapseton, ja lapseton pärjää yksiössä tai pienessä kaksiossa.

Sulle ei kyllä paljoa rahaa käteen jää kuukaudessa. Lapsille ei ole varaa ostaa mitään, hyvä kun ruokkimaan pystyt, mutta sellainen on etävanhemman osa Suomessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mietiskelyä kirjoitti:

Avioero tod.näk. väistämätön. Asumme nyt omakotitalossa ja meillä on kolme lasta, jotka jäisivät isän luokse kirjoille asumaan ja minä muuttaisin joko kolmioon tai neliöön. Olen itse työtön ja lasten isällä vakituinen työpaikka. Yhteishuoltajuus olisi se, mitä haluamme.

Onko kokemuksia, mitkä ovat mahdollisuuteni saada asumistukea isompaan asuntoon, kun lapset kuitenkin olisivat osan ajasta luonani, jolloin kolmiota pienempi asunto olisi turhan ahdas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu