Olen pannut merkille useasti, muutaman kerran. Lähestyn autolla suojatietä. Siellä on vanha ihminen, yleensä nainen, ylittämässä suotietä. Matkaa suojatiehen on 200-300m. Mummeli pysähtyy katsomaan. Autohan se sieltä tulee ja jää seisomaan paikoilleen. Kun autollani olen päässyt 40-50m suojatiestä, mummeli lähtee ylittämään ajorataa. Minun on pakko pysähtyä ja katsella tienylitystä.
Miksi tämänlaatuinen henkilö haluaa häiritä muuta liikennettä. Hän olisi voinut mennä jo aikaisemmin ylitse, aiheuttamatta liikennekatkosta. Kiusantekoako?
Joskus olen tuollaisten kohdalla pysäyttänyt auton jo 200m ennen suojatietä. Siinä sitten katsellaan aivan rauhassa että mummo saa keinoniveliinsä vauhtia.
Miksi tämänlaatuinen henkilö haluaa häiritä muuta liikennettä. Hän olisi voinut mennä jo aikaisemmin ylitse, aiheuttamatta liikennekatkosta. Kiusantekoako?
Joskus olen tuollaisten kohdalla pysäyttänyt auton jo 200m ennen suojatietä. Siinä sitten katsellaan aivan rauhassa että mummo saa keinoniveliinsä vauhtia.
Vastaukset 14
Vanhimmat
"Olen pannut merkille useasti, muutaman kerran"????
Koko muukin juttusi on mielikuvituksen tuotetta noilla metrimäärillä.
Myönnetään, joskus jalankulkijat arastelevat astua suojatielle, vaikka ehtisivät pariinkin kertaan kulkea yli ennenkuin autoilija edes joutuisi hiljentämään, itse olen ratkaissut tämän niin, että jalankulkija ei halua käyttää suojatietä, vaan seisoskelee jostain muusta syystä siinä.
Jalankulkijana itse kävelen ripeästi tien yli tai odotan riittävän kaukana ajoradan reunasta, eihän nyt autojonoa kannata yhden ihmisen takia pysäyttää, senhän sanoo järkikin.
ps. useasti ei ole muutaman kerran!
Vielä hauskempaa on se että kun se mummeli painaa jalankulkijanappulaa tolpasta ja katsoo että ei ole ketään lähellä tulossa ja lähtee ylittää tietä. No ku mummeli on mennyt niin valot vaihtuu liikenteelle punaiselle heh.. Saisi jakaa sakkoja tälläisistä ja kyllähän ne jakaakin kai joskus, meinaan ainakin siitä punaisiapäin kävelystä, vielä saisi antaa liikenteen haittaamisesta lisää sakkoa.
Muuten ihan järkevää ajattelua, mutta ette ota huomioon kaikkia autoilijoita. Jotkut nimittäin eivät edes aio hiljentää, eivätkä taatusti pysähtyä. On parempi varmistaa onko autoilijalla kaikki inkkarit kanootissa. Ja niitäkin on, jotka näkevät jalakulkijan ylittävän tietä, niin kantapäitä hipoen ja kuraa roiskuttaen menee takaa ohitse.
Auton lähestymisnopeutta ei ole niin helppo arvioida. Ja tietenkin vanhemmiten keskimäärin kyvyt vielä alenevat. Kuitenkin, jalankulkijalle tärkeintä on olla varma, että autoilija on havainnut hänet, jotta voi turvallisesti lähteä ylittämään suojatietä.
Periaatteessa autoissa voisi olla jokin huomiovalo, jolla autoilija voisi osoittaa huomanneensa jalankulkijan. Periaatteessa se sujuvoittaisi liikennettä. Se ei kuitenkaan käytännössä toimisi, sillä olisi väärinkäyttäjiä, jotka jättäisivät painamatta, sillä silloin pääsisi todennäköisesti pysähtymättä.
Ei mitään väliä. Tilanteessa autoilija on "väisämisvelvollinen", eli on annettava jalankulkijalle esteetön kulku yli. Voi voi, elämä on.
Niin missä vaiheessa, älykääpiöt jää lässyttää suojatielle, mihin sul on kiire, melkoisia palikoita on joukossa!
Ei mitään väliä vaikka on lonkkavikainen vanhus rollaattorilla raahautumassa yli. Autoilijat antava esteettömän kulun jalankulkijoille.
Tiesitko muuten tämän että liikennevalojen vihreästä valosta huolimatta jalankulkijoille on annettava esteetön kulku suojatien yli. Tämä selviää kun lukee tieliikennelain 22 §.
"2) Vihreä valo osoittaa, että ajoneuvo saa sivuuttaa pääopastimen ja pysäytysviivan. Vihreästä valosta huolimatta kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka asianmukaisessa järjestyksessä on astunut tai astumassa suojatielle..."
Lähde: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820182#L4P22
Varmastikin ymmärsit, mitä tarkoittaa "asianmukaisessa järjestyksessä"?
Kyllä ymmärsin. Moni muu ei ymmärrä koska luulevat että "päälleajo-oikeus" on kun vihreät vaihtuvat. Pykälä on kuitenkin aloituksen henkeen sopiva vastaveto.
On jalankulkijoitakin jotka luopuvat oikeuksista ja huitovat suojatien eteen pysähtyneelle autolle että mene mene vaikka jalankulkija saisi mennä ensin. Tälläinen käytös ei lisää liikenteen sujuvuutta.
On jalankulkijoita jotka huitovat suojatien eteen pysähtyneelle autolle mene mene vaikka jalankulkijalla olisi lupa mennä ensin. Tuollainen käytös ei lisää liikenteen sujuvuutta.
Toivottavasti sinulla ei ola ajokorttia?
Mutta tuo Oulussa päälle ajanut kuski oli kyllä rattijuopon tasolle taantunut kuljettaja. Tuo ylempänä oleva otsikko on kyllä melkoisen raflaava, kun sen oikeasti pitäisi olla näin: Henkilöauto ajoi suojatiellä varomatta jalankulkijan päälle