Kokemuksia muuttovalmiista hirsitaloista

Tervehdys!

Pohdimme muuttovalmiin lamellihirsitalon hankintaa. Oma osaaminen ja aika eivät riitä rakentamiseen, joten yhä yleistyvät muuttovalmiit talot kuulostavat konseptina hyvältä.

Kuulisinkin mielelläni, minkä valmistajien malleja teille on tullut ja miten projekti on sujunut. Mitä kannattaa talomallia valitessa ottaa huomioon? Kustannuksetkin kiinnostaisivat, mutta ehkäpä asiasta voi tarvittaessa jatkaa meilitse, jos kiinnostavia projekteja kirjoittajilla on ollut. Todennäköisesti puolitoistakerroksinen talo olisi kaavamääräysten, tilankäytön ja kustannusten kannalta loogisin valinta.

Perheessämme on kaksi ala-asteikäistä lasta ja me vanhemmat. Asumme Keski-Uudellamaalla ja tälle suunnalle olisi myös tarkoitus uusi koti saada.

Pohdin myös seuraavia asioita:

- usein hirsikerrat jäävät ensimmäisen kerroksen katonrajaan ja toinen kerros mennän hirsipaneelilla. Toivoisin kuitenkin, että talossamme hirttä olisi alhaalta ylös. Onko tästä kokemuksia tai mielipiteitä?

- nykyisessä rintamamiestalossamme on kellari ja korkea sokkeli. Kellaria ei tulisi, mutta symppaan ajatusta alapohjasta, jossa ilma vaihtuu. Maanvarainen laatta ei kuulosta yhtä houkuttavalta. Onko muilla toteutettu muuttovalmista taloa muuten kuin maanvaraisella laatalla?

- nykyisessä talossamme on painovoimainen ilmanvaihto sen hyvine ja huonoine puolineen. Koska koneellinen ilmanvaihto on suht pakollinen hirsitalossakin, kysyisin, kuinka äänettömäksi sen saa? Mitään taustahuminaa en kotiini kaipaile, joten tuleeko ilmanvaihdosta aina ääntä vai onko se toteutettavissa äänettömästi esim. makuuhuoneissa?

- 1,5-kerroksisissa taloissa edullisin ratkaisu on ymmärtääkseni ns. putkiullakko, jossa matalammat sivutilat jäävät seinien taa ns. sivuvinteiksi. Itse haluaisin koko yläkerran käyttöön reunasta reunaan mataline säilytystiloineenkin. Onko muilla tällaisia ratkaisuja?

Toivoisin toki, että tästä keskustelusta ei tulisi väittelyä liimahirrestä tai hirsitalojen energiatehottomuudesta. Niitä keskustelujakin varmasti haluaville löytyy. Mukavaa loppuvuotta ja alkavaa uutta vuotta itse kullekin asumismuodosta ja talon materiaalista riippumatta ;)
1671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muuttovalmiista ei kokemusta, mutta mökki on pyöröhirsinen ja jos joskus muuttaisi/rakentaisi, varmasti olisi hirsinen. Ihan oma tunnelma hirressä! Teidän tapauksessa vertailisin eri talopakettien ominaisuuksia ja valitsisin tunnetun, luotettavan toimittajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koditon kirjoitti:

Tervehdys!

Pohdimme muuttovalmiin lamellihirsitalon hankintaa. Oma osaaminen ja aika eivät riitä rakentamiseen, joten yhä yleistyvät muuttovalmiit talot kuulostavat konseptina hyvältä.

Kuulisinkin mielelläni, minkä valmistajien malleja teille on tullut ja miten projekti on sujunut. Mitä kannattaa talomallia valitessa ottaa huomioon? Kustannuksetkin kiinnostaisivat, mutta ehkäpä asiasta voi tarvittaessa jatkaa meilitse, jos kiinnostavia projekteja kirjoittajilla on ollut. Todennäköisesti puolitoistakerroksinen talo olisi kaavamääräysten, tilankäytön ja kustannusten kannalta loogisin valinta.

Perheessämme on kaksi ala-asteikäistä lasta ja me vanhemmat. Asumme Keski-Uudellamaalla ja tälle suunnalle olisi myös tarkoitus uusi koti saada.

Pohdin myös seuraavia asioita:

- usein hirsikerrat jäävät ensimmäisen kerroksen katonrajaan ja toinen kerros mennän hirsipaneelilla. Toivoisin kuitenkin, että talossamme hirttä olisi alhaalta ylös. Onko tästä kokemuksia tai mielipiteitä?

- nykyisessä rintamamiestalossamme on kellari ja korkea sokkeli. Kellaria ei tulisi, mutta symppaan ajatusta alapohjasta, jossa ilma vaihtuu. Maanvarainen laatta ei kuulosta yhtä houkuttavalta. Onko muilla toteutettu muuttovalmista taloa muuten kuin maanvaraisella laatalla?

- nykyisessä talossamme on painovoimainen ilmanvaihto sen hyvine ja huonoine puolineen. Koska koneellinen ilmanvaihto on suht pakollinen hirsitalossakin, kysyisin, kuinka äänettömäksi sen saa? Mitään taustahuminaa en kotiini kaipaile, joten tuleeko ilmanvaihdosta aina ääntä vai onko se toteutettavissa äänettömästi esim. makuuhuoneissa?

- 1,5-kerroksisissa taloissa edullisin ratkaisu on ymmärtääkseni ns. putkiullakko, jossa matalammat sivutilat jäävät seinien taa ns. sivuvinteiksi. Itse haluaisin koko yläkerran käyttöön reunasta reunaan mataline säilytystiloineenkin. Onko muilla tällaisia ratkaisuja?

Toivoisin toki, että tästä keskustelusta ei tulisi väittelyä liimahirrestä tai hirsitalojen energiatehottomuudesta. Niitä keskustelujakin varmasti haluaville löytyy. Mukavaa loppuvuotta ja alkavaa uutta vuotta itse kullekin asumismuodosta ja talon materiaalista riippumatta ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu