25t. euron kuohuviinit hyväksytty luottokortilla

Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Tapahtui Kööpenhaminassa jossa pitkän ravintola illan aikana oli suhteellisen normaalien maksupääte laskujen sekaan (50 ja 40 euroa) laitettu myös kymmenien tuhansien eurojen summa kuohuviineistä 2 kpl/ (Shampanjasta). Nämä olen samalla tavalla kuitannut omalla luottokortin pin-koodilla katsomatta mikä summa on ollut maksupäätteessä ja kuitteja en saanut.
Luottokortti-yhtiö ja ravintola tuntuu vetäytyvän vastuusta, kun pin koodia on käyttänyt luottokortin oikea omistaja omalla pin-koodillaan.
Mielestäni tuo petos, jossa asiakkaan luottamusta ja tilannetta (humalatilaa, vieras valuutta) on käytetty hyväksi.
Korttini oli myöhemmin illalla suljettu luottoyhtiön toimesta, muuten summat olisivat olleet vieläkin suuremmat. Luottokorttiyhtiön hyväksymät laskut ovat minun keskimääräisen maksuhistorian ko. luottokortin ostoksissa noin 2-vuoden yhteiset ostot tunnin sisällä? Tämä ei siis mitenkään vastaa minun aikaisempaa ostokäyttäytymistäni kymmenien vuosien ajalta ko. luottokortilta. Mikä on luottokorttiyhtiön vastuu tällaisessa tilanteessa?
4577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei ole kottiyhtiön vika, itse tilasit ja maksoit.

Ihan oma vika - kannattaa laittaa luottokorttiin raja jonka jälkeen pitää kysyä erikseen esim kännykkä vahvistus. Itselläni ja aika monella on ko limitti laitettu.

Toinen vika on se, että maksaa luottokortilla paikassa jossa voi mennä omat ja lainatut rahat.
Itse maksan aina rilluttelut käteisellä, ei tule yllätyksiä.

Muutaman vuosi sitten Berliinissä hieman saman tapainen tilanne, seurasin vierestä. Yökerho jossa oli myös aika avoimesti maksullisia naisia. Kaksi suomalaista miestä vikitteli ja tarjosivat tytöille juomaa aluliisti - kun tuli maksun aika, meinäsi sedillä tulla pökäle punttiin. Sampanjat joita tytöt ja sedät olivat kiskoneen maksoivat kaikki yli 1000€ pullo. Onneksi sediltä löytyi riittävästi katetta korteilta - oli sen verran karun näköisiä portsareita. Itse tilasin viskiä ja katsoin esitystä, maksoin jokaisen paukun erikseen, 23-50€ paukku kertonee paikan laadusta jotain.

Äänestä

Hyvin on katteet kohdallaan väkiviinalla höystetystä yli-ikäisestä mädäntyneestä omenalitkusta.

Äänestä
  • Paitsi, että samppanja tehdään rypäleistä ei omenista....muuten meni lähes oikein.

    Äänestä

Tuollaisessa tilanteessa voi jo poliisistakin olla apua. Siis sivistysvaltiossa -- ei missään itärajan takana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


petoksenuhrina kirjoitti:

Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Tapahtui Kööpenhaminassa jossa pitkän ravintola illan aikana oli suhteellisen normaalien maksupääte laskujen sekaan (50 ja 40 euroa) laitettu myös kymmenien tuhansien eurojen summa kuohuviineistä 2 kpl/ (Shampanjasta). Nämä olen samalla tavalla kuitannut omalla luottokortin pin-koodilla katsomatta mikä summa on ollut maksupäätteessä ja kuitteja en saanut.
Luottokortti-yhtiö ja ravintola tuntuu vetäytyvän vastuusta, kun pin koodia on käyttänyt luottokortin oikea omistaja omalla pin-koodillaan.
Mielestäni tuo petos, jossa asiakkaan luottamusta ja tilannetta (humalatilaa, vieras valuutta) on käytetty hyväksi.
Korttini oli myöhemmin illalla suljettu luottoyhtiön toimesta, muuten summat olisivat olleet vieläkin suuremmat. Luottokorttiyhtiön hyväksymät laskut ovat minun keskimääräisen maksuhistorian ko. luottokortin ostoksissa noin 2-vuoden yhteiset ostot tunnin sisällä? Tämä ei siis mitenkään vastaa minun aikaisempaa ostokäyttäytymistäni kymmenien vuosien ajalta ko. luottokortilta. Mikä on luottokorttiyhtiön vastuu tällaisessa tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu