Ydinvoiman uusi tuleminen

17383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Pieniä kauniita voimaloita hajautetusti, sehän olisi oivallista!

Äänestä

Ydinrenesanssi piti alunperin toteuttaa jättiäismäisillä uusilla voimaloilla. Nähtiin, että vain suuri on kaunista ja arvostelijat teilattiin tylysti. Vain muutama vuosi OL3:n rakentamisen aloittamisen jälkeen uskottiin, että suuri koko oli virhe, vihreiden vastustajien syytä.

Ihan turvallisuussyistä oli syytä arvostella noita isoja voimaloita, joissa oli mm suuri polttoaineen palama. Mutta nyt pienet ydinvoimalat, jotka ovat palaman suhteen vielä kertaluokkaa vaarralisempia, tulevat suosioon. Pienet voimalat voivat olla onnettumuustilanteessa vaarallisempia, kuin suuret voimalat, joissa polttoaine vaihdetaan vuoden tai parin välein.

Kansalaisille myydään pieniä, söpöjä, halpoja ja helppoja mielikuvia. Todellisuudessa ollaan vaarassa ajautua mielikuvamarkkinoinnin kautta astetta vaarallisempaan ydinvoimakulttuuriin, jossa jopa rakentamisen säädöksiä ja lakeja helpotetaan. Ydinvoimassa ollaan törmäämässä kertakäyttökulutukseen, helppoon saatavuuteen ja halpaan hintaan.

Äänestä

" Mutta nyt pienet ydinvoimalat, jotka ovat palaman suhteen vielä kertaluokkaa vaarralisempia, tulevat suosioon. Pienet voimalat voivat olla onnettumuustilanteessa vaarallisempia, kuin suuret voimalat, joissa polttoaine vaihdetaan vuoden tai parin välein."
Jospa joku minua viisaampi valistasi miksi pienempi oliskin suurempi.
Vai olisikokin vain niin että kyllä vastustaja aina syynsä löytää?

Äänestä

"Jospa+joku+minua+viisaampi+valistasi+miksi+pienempi+oliskin+suurempi."Pienten+voimaloiden+ideana+on+tarjottu+sellaista,+ettei+polttoainetta+vaihdeta+lainkaan,+vaan+samalla+polttoaineella+mennään+käyttöajan+loppuun.+Jos+muutetaan+palama+tehoksi,+niin+samasta+polttoaineesta+pitää+siis+200MW:n+voimalalla+saada+30+vuoden+aikana+moninkertainen+määrä+sähköä+verrattuna+voimalaan,+jossa+polttoainetta+vaihdetaan+kerran+vuodessa.+Se+johtaa+siihen,+että+pienvoimalassa+on+palamansa+lopulla+moninkertainen+määrä+radioaktiivisuutta+verrattuna+voimalaan,+jossa+poltetaan+3-5%:sta+polttoainetta.+Matala+palama+oli+aikoinaan+yksi+ydinvoiman+hyväksymiskriteereitä+sekä+tärkeä+turvallisuustekijä.Pienvoimaloiden+ydinjätekkin+on+siis+melkoisesti+kuumempaa+ja+vaatii+erittäin+pitkän+jäähtymisajan+ennen+loppusijoitusta.+Todennäköisesti+sen+jäte+pysyy+vaarallisempana+pidempään,+kuin+tavallisen+kevytvesireaktorin+jäte.+Suurempi+riski+tässä+on+kuitenkin+se,+että+ydinvoimaloiden+lupakäytännöt+ja+valvonta+heikkenevät.+Ja+ilmeisesti+sitä+tässä+haetaankin,+koska+nykyiset+voimalarakennusprojektit+ovat+raskaita+ja+kalliita.+Ydireaktoreista+siis+saattaa+tulla+"kiinalaista+kertakäyttökamaa",+halpiksia+jotka+mainostetaan+vaarattomiksi+ja+sitä+kautta+koko+turvallisuuskultturi+romahtaa.

1Äänestä

Sehän+tässä+on++hauskaa,+että+hajautettu+voimantuotanto+oli+kirosana+ja+kauhistus+ennen+pienvoimaloiden+keksimistä.+Massiivinen+perusvoima-ajattelu+on+nyt+sitten+vaihtumassa+uudeksi+markkinointikikaksi,+jossa+pieni+ja+hajautettu+on+nyt+kaunista.+Tästäkin+voisi+oivaltaa,+kuin+hakusessa+koko+ydinvoiman+tulevaisuus+on.Toinen+hauska+juttu+on+se,+että+modulaariset+pienvoimalat+ovat+kasvaneet+jo+hittituotteeksi,+ennen+kuin+niistä+oikeastaan+tiedetää+juuri+mitään.+Niiden+markkinointi+perustuu+unelmien+pilvilinnaan,+100%:sen++turvallisiin+voimaloihin,+jotka+syövät+omat+jätteensä.+Pienvoimalat+ovat+kuitenkin+vielä+lentäviä+autoja+toteutuksen+osalta.+Mielenkiinnolla+odotan+sellaista+ensimmäistä,+joka+oikeasti+olisi+turvallinen+ja+tuottaisi+vähemmän+jätettä.+Taitaa+kuitenkin+olla+niin,+että+lämpöteho+tulee+edelleenkin+olemaan+suhteessa+fissioden+määrään,+joten+mitään+uutta+ei+ole+tulossa+ja+jos+jätettä+onkin+tilavuudeltaan+pienempi+määrä,+niin+se+paljon+vaarallisempaa.

Äänestä

Kolikon toinen puoli;

- ydinjäte joko jälleenkäsitellään tai loppusijoitetaan pysyvästi. Palamalla ei ole käytännössä merkitystä, koska ydinjätettä ei päästetä ympäristöön.

- Lupakäytännöt ja laadunvarmistus paranevat nykyisestä tilanteesta. Täydellinen lupamenettely tarvitsee tehdä vain kerran kullekin sarjavalmistettavalle reaktorityypille. Erillisiä reaktorikohtaisia paljon dokumentteja ja aikaa vaativia lupamenettelyjä ei tarvita. Myös valmistuskustannukset alenevat merkittävästi, kun ydinreaktoreiden valmistus tehdään sarjoina valvotusti ja hyvissä työolosuhteissa.

Äänestä

"Palamalla ei ole käytännössä merkitystä, koska ydinjätettä ei päästetä ympäristöön."

Oikeastaan pitäisi sanoa: Palamalla ei ole käytännössä merkitystä, JOS ydinjätettä ei päästetä ympäristöön. Mutta jos pieni lorahdus sattuu, niin silloin sillä on merkitystä.

Suomella ei ole jälleenkäsittelyä, eikä se tule sitä hankkimaankaan, koska meillä ei ole ydinaseohjelmaa, jolla likainen teknologia saadaan perusteltua.

Sarjatuotanolla on yleernsä ongelmana "halpuutus", eli kustannusten minimointi. Ei riitä, että yhdelle tyypille annetaan hyväksyntä, van mm koko hankintaprosesssi pitäisi olla tarkasti dokumentoitua ja valvottua jokaisen yksikön kohdalla. Valvova viranomainen joutuu olemaan todistajana myös kaikissa testeissä, koska allalle on tunnusomaista käyttää väärennettyjä osia tai läpäistä testejä pöytäkirjakopioilla.

Äänestä

Ydinjätetettä ei päästetä ympäristöön. Suomessa syntyvä ydinjäte loppusijoitetaan syvälle kallioon. Loppusijoitetun ydinjätteen palamalla ei ole merkitystä ympäristön kannalta.
Jossittelut ei tilannetta muuta.

Ydinreaktorien sarjavalmistus tuo suuret edut hyväksymismenettelyjen, kustannusten ja laadunvarmistuksen kannalta. Hankintaprosessi on tietysti osa hyväksymismenettelyä nyt ja tulevaisuudessa. Tyyppihyväksyttyjen reaktoreiden lisäksi luonnollisesti tarvitaan ydinvoimalaitoskohtainen hyväksyntä ja rakentamisen valvonta.

Äänestä

"Ydinjätetettä ei päästetä ympäristöön. "

Eipä tietenkään. Ainahan meille tarjottu pelkästään räjähtämättömiä reaktoreita, eikä tietenkään muita voisi tarjotakkaan. Täydellinen turvallisuus on taattu, kunnes jokin asia menee pieleen ja se ei sitten olekkaan enää kenenkään vika, koska ei sellaista voinut tietää etukäteen. Pääasia on, että kaikki krittiikki on murskattu ennen rakentamista. Jälkeenpäin silläkään ei ole enää väliä, aika nyt vain sattui oleman sellainen.

En kuitenkaan usko ydinvoiman uuteen tulemiseen, siis tähän neljänteen tulemiseen. Ei reaktorin pieni koko pelasta ydinvoimaa, koska pienuus on alalla viherpiiperöintiä ja vihreän valheen propagandaa hajautetusta energiantuotannosta.

1Äänestä
  • Ydinalalle reaktoreiden pienentäminen on elinehto. Nykyiset dinosaurus-luokan laitokset ovat hirvityksiä, jotka maksaa paljon ja ovat laajalla alueella erittäin vaarallisia koko käyttöikänsä ajan, joten niille on vaikea hankkia kansan hyväksyntää. Ruusunnuppuiseen kaapuun puetut Nanotyrannus -reaktorit eivät ole niin vaarallisia, mutta suuremman lukumäärän vuoksi ydinonnettomuuden todennäköisyys kasvaa.

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Ydinalalle reaktoreiden pienentäminen on elinehto. Nykyiset dinosaurus-luokan laitokset ovat hirvityksiä, jotka maksaa paljon ja ovat laajalla alueella erittäin vaarallisia koko käyttöikänsä ajan, joten niille on vaikea hankkia kansan hyväksyntää. Ruusunnuppuiseen kaapuun puetut Nanotyrannus -reaktorit eivät ole niin vaarallisia, mutta suuremman lukumäärän vuoksi ydinonnettomuuden todennäköisyys kasvaa.

    Vielä ehtisi tehdä ilmiannon ennen vuodenvaihdetta.

    Äänestä

Kaikki ratkaisut jotka lisäävät ydinvoiman käyttöä ovat askel parempaan.

Äänestä

"Saa nähdä, ovatko jakolinjat yhtä jyrkät kuin perinteisen ydinvoiman rakentamisen kohdalla”, Lindroos sanoo."

Tässä taitaa olla juuri villakoidan ydin. Kuvitellaan, että pienvoimalat ovat jotekin turvallisempia, halvempia ja nopeampia asentaa, joten ne helpompi myydä suurelle yleisölle. Ne mukamas tuotaisiin rekalla paikalla upotettaisiin "räkkiin", johon voisi sitten myöhemmin upottaa lisää moduuleita. Koko homma menee mielikuvilla, jotka eivät ehkä vastaa todellisuutta, mutta sillä lailla hankitaan asialle hyväksyntää.

Ehkä muutaman megawatin laitoksen voisi vielä tuoda paikalle rekalla, mutta sekin tarvitsisi suojarakennuksen, ellei sitten luovuta ihan perustavaalaatua olevista turvanormeista. Muutama mega ei toki vielä ratkaisisi mitään.

Esimerkiksi Venäjän kelluva pienvoimala, jonka teho 90MW tarvitsi valtavan, tankkerin kokoisen laivan, jota joudutaan hinaamaan, koska tila tai raha ei ehkä riittänyt riittänyt enää laivan käyttötarpeisiin.

Katsotaan nyt, tuleeko tuosta yhtään mitään. Harvaa tuotetta on tosin hypetetty yhtä paljon konseptivaiheessa, joten markkinoita voisi olla.

Pienen voimalan voi kuulemma rakentaa turvalliseksi. Miksi ihmeessä tätä turvallisuuutta ei ole sitten otettu mukaan isojen voimaloiden kohdalla?

Hyvää Uutta Vuotta kaikille.

Äänestä

Tekniikan tohtori Jyrki J.J. Kasvi, ent. kansanedustaja, Vihreät :

"jos energiatuotanto halutaan rakentaa ydinvoiman varaan, fiksuinta on rakentaa teollisena sarjatuotantona useita pieniä standardimallisia voimaloita lähelle asutusta, jotta niiden hukkalämpöä voidaan hyödyntää kaukolämpöverkossa"

http://kasvi.org/?p=825

Äänestä

Kihnissä Satakunnassa alkoi riehumaan metsätuhot, mutta kun asentivat miiluje reunalle säätäsauvoja, niin katosivat. Svutuotteene Keskipohjanmaalla syntyvyys on plussalla ainoana alueena Suomessa!

Äänestä

Tätä aihetta on palstalla kysytty ja tässä siitä tietoakin. Jyrki Kasvi on niitä todellisuuspohjaisia vihreitä ja perehtynyt asioihin. Helsingin hiilivoimaloista pyritään eroon, mutta ei sitä mahdollista rekkaralliakaan tänne haluta. Tästä hommasta pitäisi kaikki poliitikot sulkea pois ja antaa tekniikan ammattilaisten suunnitella lämmöntuotanto huomioiden sääolosuhteet ja vuodenajat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


siinäpä-sitä kirjoitti:

Hajautetusta energiantuotannosta meuhkataan. Tässäpä sitä on:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ydinvoimala-helsinkiin-tt-pk-seudun-kunnat-selvittavat-mahdollisuutta-rakentaa-pienia-reaktoreita-paikallisesti/ZcbA3iYz

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu