Hei! Tarvitsisin teiltä apua isoon ja mieltä painavaan ongelmaani. Nimittäin minulla oli paras ystävä kesällä jonka nimi oli Essi. Hän oli minulle kuin sisar. Matkustelimme paljon yhdessä, jaoimme ilot ja surut yhdessä, vietimme joka päivä yhdessä aikaa. Nyt yhtäkkiä takaisin palatessamme takaisin kouluun syksyllä tiemme kuin erkanivat, vaikka liikumme samassa porukassa. En ymmärrä mistä tämä johtuu, sillä minä haluaisin olla Essin kaveri vieläkin. Olemme himan riidelleet tietystä syystä, joka liittyy hänen jakuvaan feidaamiseen minun kohdallani. Hänellä on muka aina jotain muuta menoa, mutta kerkeää olla muiden porukassa olevien tyttöjen kanssa. Olen sanonut asiasta hänelle monta kertaa mutta aluksi otti sen tosissaan, ja enää hän ei välitä. Koulussa kumminkin hän esittää kuin parasta kaveria, mutta toimii päinvastaisesti mitä hän antaa olettaa. Haluaisin olla hänen kanssaan, mutta en enää jaksa jatkuvaa ''roikkumista'' hänessä, en haluaisi aina olla se joka kysyy nähtäisiinkö tai ehdottaisin että tehtäisiin yhdessä jotain. Nykyään minua vituttaa hänen naama, enkä oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä???? Hänen syynsä on nykyään jokapäiväinen ''siivoaminen''. En vain ymmärrä.
- apua tarvitseva nuori nainen 18v
- apua tarvitseva nuori nainen 18v
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.