Voisiko joulukinkun valmistaa jauhelihasta?

Ostaisi esimerkiksi 5 kiloa porsaan jauhelihaa ja vaivaisi siitä tiiviin klöntin. Tökkäisi halutessaan siihen lopuksi vielä luun, ja ei kun uuniin. Näin saisi takuulla nahattoman, kalvottoman ja muutenkin mureamman vaihtoehdon. Vaan se tärkein kysymys on, että maistuisiko tuollainen lähellekään kinkulle? Muuta maustettahan ei laitettaisi kuin suolaa jonkun verran.
5446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eli tekisit lihamurekkeen = ei sama kuin kinkku

Äänestä
  • Murekehan on enempi sellainen höttö, johon on tungettu jos jonkinlaista maustetta. Itse laitan esimerkiksi roimasti cayennepippuria, jolloin murekkeeseen tulee myös potkua.

    Naudasta teen kepappia yleiskonetta hyödyntäen. Taikinakoukut saavat pumpata ilmaa pois jauhelihasta 10-20 minuuttia. Sitten kun massan paketoi tiivisti aluminifolioon, niin muutaman tunnin uunituksen jälkeen voi alkaa veistämään siivuja. Rakenne on tosi tiivis, täysin erilainen kuin murekkeessa.

    Äänestä

Siitä tulisi valtava lihapulla joka olisi pinnalta rutiruiva ja sisältä raaka - varmaan maistuisi sinullekin. En suosittele kokeilemaan, kinkkua siitä ei tule.

Äänestä

Ei tule kinkkua. Murekkeen saat tai kebap lihaa jos teet naudasta. Pelkkää suolaa jauhelihaan, no yäk.
Osta kuule kilo nautaa, laita siihen aromisuolaa ja mustapippuria, suruuttele sauvasekottimella /tehosekottimella tahnaksi, tee pötkö jonka käärit ristikkäisfolion ja sitten uuniin 100 astetta nelisen tunita. On hyvää, voi vuolla vaikka lastuja.

Äänestä
  • Minäkin teen silloin tällöin kepapia, mutta aromisuolaa en käytä, koska siinä on E621 natriumglutamaattia. Muuten maustan aika voimakkaasti. Hyvää kyllä on. Vielä kun saisi jostain hyvän jugurttikastikereseptin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


takuumurea kirjoitti:

Ostaisi esimerkiksi 5 kiloa porsaan jauhelihaa ja vaivaisi siitä tiiviin klöntin. Tökkäisi halutessaan siihen lopuksi vielä luun, ja ei kun uuniin. Näin saisi takuulla nahattoman, kalvottoman ja muutenkin mureamman vaihtoehdon. Vaan se tärkein kysymys on, että maistuisiko tuollainen lähellekään kinkulle? Muuta maustettahan ei laitettaisi kuin suolaa jonkun verran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu