Hei,
Saisinkohan täältä yhtään apua. :)
Ostimme (tai oikeastaan vanhempani ostivat) pienen maakilpikonnan (nelivarvastyttö) muistaakseni Fiskarsista elokuussa 1996. Ilmoituksenne oli Keltaisessa Pörssissä ja teillä oli kaiketi kaksi konnaa myynnissä. Me ostimme toisen heistä, tyttökonnan. Kilpikonna lähetettiin meille bussilla Matkahuollon kautta 26.8.1996.
Konna on siirtynyt täysin minun hoitoon jo yli 15 vuotta sitten ja todella kovasti kiinnostaisi vain tietää konnan alkuperästä. Onko syntynyt Suomessa vai mikä on tarina taustalla. Tuolloin ei tullut kysyttyä juuri mitään ja myöhemmin alkanut paljon kiinnostamaan. Olisi ihanaa saada tietää alkuperästä, pieni puuttuva pala loksahtaisi kohdalleen. Konna voi oikein hyvin ja on siis 21 vuotta jo perheessämme viihtynyt. Ihana otus :)
Jos siis tunnistat itsesi tästä tai muistelet, että jollain tutullasi oli tuohon aikaan kilpikonnia ja ne myytiin, niin ota yhteyttä tai jaat viestiä. Minuun voi ottaa yhteyttä vaikkapa sähköpostilla satu.vikman@gmail.com
Kiitos!

Vastaukset 1
Vanhimmat
onkohan suomessa jotain "kilpikonna" ryhmää,tai harrastaja piiriä?ehkä kaukaa haeuttu mut voishan jotain semmosta koittaa ettiä joskos jotain jäseniä löytyis ja kyselis