sata tarinaa suomesta iltasanomat

Talvisodassa Salomon Altschuler palveli etulinjassa. Jatkosodassa hän oli huoltotehtävissä Aunuksessa. Siellä Viipurin juutalainen joutui saksalaisten tulkiksi. Tämä on 100 tarinaa sodasta -sarjan 89. jakso.
KESÄLLÄ 1943 viipurilainen Salomon Altschuler oli Viteleessä Laatokan rannalla. Paikkakunnalla tuli erään kerran myös saksalainen yksikkö. Sotapoliisit tulivat kysymään, löytyisikö suomalaisista saksaa osaavaa tulkiia. 

– Meidän kapteeni sanoi sotapoliiseille, että meillä on korpraali, joka puhuu saksaa. Sanoin, etten osaa saksan kieltä kuin vähän koulusta, Altschuler, 104, kertoo ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelussa kotonaan Helsingissä. 

Hän kertoi kapteenille puhuvansa jiddishiä, joka on sekoitus saksaa, puolaa ja venäjää. Se riitti. Altschuler määrättiin tulkiksi. Hän oli jo ennen sotaa kuullut, mikä oli juutalaisten kohtalo Saksassa. 

TEHTÄVÄ ei todellakaan tuntunut hyvältä. 

– Sanoin, että älä helvetissä lähetä minua sinne. Minä en halua tavata niitä, Altschuler kertoo. 

– Sitten se muuttui viralliseksi. ’Korpraali Altschuler, minä määrään teidät tulkiksi’, kapteeni sanoi. 

Hän meni tapaamaan saksalaisia ja tapasi heidän komppanianpäällikkönsä. 

– Saksalainen komppanianpäällikkö kysyi minulta, olenko suomalainen. Sanoin olevani kansallisuudeltani suomalainen ja uskonnoltani juutalainen. 

– Hän kysyi, onko juutalaisia Suomen armeijassa. Vastasin, ettei armeijassamme ole kyse uskonnosta. Meillä on suomalaisia, saksalaisia, venäläisiä, kaikkia. Me olemme kaikki samanarvoisia. 

SAKSALAINEN upseeri vastasi Altschulerille tavalla, jonka hän kertoo muistavansa kirkkaasti edelleen. 

– Minä en ole SS. Minä en ole SA, siis natsi. Ich bin Wehrmacht, kuulun armeijaan, Altschuler kertoo upseerin vastanneen. 

– Henkilökohtaisesti minulla ei koskaan ole ollut minkäänlaista juutalaisvihaa. Olen ammatiltani insinööri ja toimistossa minulla oli juutalaisia kavereita. En siedä noita mustapukuisia. Ne eivät ole mitään sotilaita. 

Altschuler kertoo yhteistyön saksalaisten kanssa sujuneen normaalisti. Heidän yksikkönsä siirrettiin muualle noin puolen vuoden jälkeen. Lähtiessään saksalainen kapteeni kutsui Altschulerin luokseen hyvästelläkseen tämän henkilökohtaisesti. 

– ’Altschuler, me lähdemme nyt. En tule unohtamaan teitä’. Sen koommin en ole hänestä kuullut. 

Kuuntele Salomon Altschulerin koko haastattelu jutun pääkuvana olevalla videolla. Kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan tarinat löydät täältä. 

Hävittäjälentäjä Mauri Maunula lensi jatkosodan lopulla Morane-Saulnier-hävittäjällä. Hänen radiokutsunsa pelasti toisen lentäjän varmalta kuolemalta.
0131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

rohkeita-miehiä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu