Minulla oli ensimmäinen keskenmeno 4,5 vuotta sitten ja toinen vajaa 4v sitten. Ensimmäinen keskenmeno tapahtui RV 12 ja se oli kamala järkytys, todella kivulias ja hirveä asia. Toinen on aiemmin, RV 10, ja se sujui fyysisesti melko vähäisillä kivuilla, mutta oli henkisesti musertava.
Raskaudet saivat alkunsa vuosien yrittämisen jälkeen, joten menetykset olivat kovia. Sitten tulin ihmeekseni jälleen raskaaksi ja se raskaus johti suurien vaikeuksien (esim. raskaushepatoosi ym.) jälkeen poikani syntymään sektiolla.
En kuitenkaan pääse yli keskenmenoista. Ajattelen niitä jatkuvasti ja mietin olivatko vauvat tyttöjä vai poikia ja millaisia he olisivat olleet. En pystynyt iloitsemaan raskaudesta koska pelkäsin koko ajan hysteerisesti. Raskauden vaikeudet vain pahensivat pelkojani ja jouduin jatkuvasti pohtimaan miten selviäisin tämänkin vauvan menetyksestä. En oikein uskaltanut kiintyä häneen. Edelleen hän tuntuu hieman vieraalta ja välillä tuntuu etten voi iloita hänestä, koska menetin hänen sisaruksensa. Mieheni ei ymmärrä ajatteluani ja ihmettelee, miksi vielä edes mietin keskenmenoja. Niin tosin ihmettelen minäkin, enkä todellakaan haluaisi niitä ajatella!
Osaako joku auttaa, kuinka pääsen eteenpäin ja pystyn jättämään keskenmenon taakseni?
Raskaudet saivat alkunsa vuosien yrittämisen jälkeen, joten menetykset olivat kovia. Sitten tulin ihmeekseni jälleen raskaaksi ja se raskaus johti suurien vaikeuksien (esim. raskaushepatoosi ym.) jälkeen poikani syntymään sektiolla.
En kuitenkaan pääse yli keskenmenoista. Ajattelen niitä jatkuvasti ja mietin olivatko vauvat tyttöjä vai poikia ja millaisia he olisivat olleet. En pystynyt iloitsemaan raskaudesta koska pelkäsin koko ajan hysteerisesti. Raskauden vaikeudet vain pahensivat pelkojani ja jouduin jatkuvasti pohtimaan miten selviäisin tämänkin vauvan menetyksestä. En oikein uskaltanut kiintyä häneen. Edelleen hän tuntuu hieman vieraalta ja välillä tuntuu etten voi iloita hänestä, koska menetin hänen sisaruksensa. Mieheni ei ymmärrä ajatteluani ja ihmettelee, miksi vielä edes mietin keskenmenoja. Niin tosin ihmettelen minäkin, enkä todellakaan haluaisi niitä ajatella!
Osaako joku auttaa, kuinka pääsen eteenpäin ja pystyn jättämään keskenmenon taakseni?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mietit vaikka että sinun ei ollut tarkoitus saada lapsia. Luonto hoiti asian...ei siinä sen ihmeellisempää. Heikkojen ja sairaiden ei kuulu lisääntyä, vain vahvimmat yksilöt pärjäävät.
Ehkä kasvoit voimakkaammaksi sekä henkisesti / fyysisesti ja siksi sinulle lapsi suotiin.
Mitä jos hakisit keskusteluapua? Kuulostaa siltä, että niistä on ymmärrettävästi jäänyt trauma. Olisiko neuvolan psykologi tms?
Minulla myös ollut 2 keskenmenoa, eikä yhtään lasta, eikä tulekaan. Ikä vastassa. Mietin juuri miten pääsen mitenkään yli siitä, että tulin yllättäen raskaaksi vastoin todennäköisyyksiä ja menetin sen pienen, eikä minusta koskaan tule äitiä.
Turhaan sitten ne kommentoijat, jotka ehdottelevat adoptioita ym. Tämä on eri asia.
Ehdotan hypnoosi terapiaa. Sen avulla voi selvittää pelkotilojen lähde ja häivyttää se mielestä.
Avaaja voisi ajatella niin, että ne kaksi ensimmäistä sikiötä oli epäkelpoja elämään. Ei kannata jäädä suremaan keskenmenoja, koska luonto hoiti homman niin, että raskaus päättyi alkuunsa. Ajattele sitä hyvänä asiana.