Vaihtoehtoinen ammatti lentäjälle!

Olen ysillä oleva poika, ja tänä vuonna selvisi, ettei minusta voisi tulla lentäjää. Olihan se pieni takaisku, mutta nyt olen alkanut miettimään muita vaihtoehtoja ilmailun parissa. Lähden mielellään ulkomaille jos tarve vaatii, ja ainoa kriteeri on ettei työ sisällä (ainakaan hirveästi) asiakaspalvelua mutta liittyy ilmailuun jollain tapaa.
6528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Harmin paikka! Mutta ei kannata lannistua tosiaankaan, vaihtoehtoja on vaikka kuinka monia. Ilmailun parissa mieleen tulisi ensimmäisenä lennonjohto sellaisista kaikkein ilmailuläheisimmistä ammateista. Mikäli erilaiset hommat kiinnostaisivat niin esimerkiksi rajavartiolaitoksella koneessa tai kopterissa tähystäjänä tai pintapelastajana yms. Vaihtoehtoja on tasan niin paljon kuin löytyy vain mielikuvitusta! :)

Äänestä

Itselläkin mieleen ensimmäisenä lennonjohto tai esim. lentokonemekaanikko. :)

Äänestä

Jos sinusta ei voi tulla lentäjää, unohda moiset haihatukset, ala kaivosmieheksi.

Äänestä

kiitos vastauksista. Osaisko joku kertoa enemmän Aviation business- linjasta? Mua kiinnostaa enemmän ilmailun tekninen puoli, eikä business ihan kuulosta siltä. Mihin sieltä työllistyy tarkalleen ottaen? Olen yrittänyt selvittää.
Entä osaako joku kertoa, millainen ammatti olis lentoasemanhuoltaja.

Äänestä
  • Lentoasemahuoltajaksi voi opiskella ammattiopistoissa. Koulutus keskittyy käsittääkseni lentokentän kunnossapitotehtäviin sekä maapalveluihin. Voivat työllistyä esim. Finavialle kunnossapitoon, eri lentoyhtiöihin/maapalveluyrityksille esim. kuormaajaksi / tankkaus / jäänpoistotehtäviin jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jappeboi kirjoitti:

Olen ysillä oleva poika, ja tänä vuonna selvisi, ettei minusta voisi tulla lentäjää. Olihan se pieni takaisku, mutta nyt olen alkanut miettimään muita vaihtoehtoja ilmailun parissa. Lähden mielellään ulkomaille jos tarve vaatii, ja ainoa kriteeri on ettei työ sisällä (ainakaan hirveästi) asiakaspalvelua mutta liittyy ilmailuun jollain tapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu