Järvenpään itsenäisyystapahtuna täydellinen Farssi

ja joka oli etukäteen kirjoitettu, ilmeisesti silmu Volasen viitoittamana !?
Siellä itesenäisyyden alkutaipale puurtajineen oli ovelasti kierretty, oli näyte Yliopistomme professuurien mädännäisyydesstä !? Sellainenki väite esitettiin Leninin osalta, että kehotti SDP:tä ottamaan vallan (vaikka lupasi itsenäisyyden heille ,jos tulee valtaan !`
Tapahtumassa pidettiin selvänä, että Senaatti diktatuurisena piti valtaa Kerenskin tukemana, vaikka kansaneduston enemmistö oli ylivoimaisesti SDP 103 paikalla, joten se piti miehittää !?

Svinhufvudia pidettiin arvossa, vaikka historia osoittanut Saksalle antaneen valtaa kuin oikeuksia ja lisäksi uhkailulla valittii presitentiksi 1930, jossa Ståhlberkin henkinkin uhattuna !?

Siis Suomen historia on täysin annettu muunnettavaksi huijareille !?
Epädemokraattisella lehdistöllä okin etukäteen kirjoitettu, Volasen versio 7 vejeksestäkin !?
13559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hyvin surullista, jos Järvenpäässä asuu kyseisenlaisia ihmisiä.

Äänestä
  • Siis sellaisia, jotka kirjoittavat tuollaisia aloitusviestejä.

    Äänestä

  • Sure vaan rauhassa, sillä provessori Juha Siltala oli Hyrylässä toistamieltä, että vasemmisto teki suuremman itsenäisyystyön ja oikeisto sitä vastusti alkuun !?
    Tämä on kuin demokratia, kun sitä vielä 1970 luvulla kommunismiksi haukuttiin ja nyt niiltä sekin kunnia viety !?

    Äänestä

Saksa ja Ruotsi tiesi Lenini antaneen lupauksen SDP: läisille itsenäisyyden tunnustamisesta, Heinäkuussa 1917 Hensingissä ja siksi he kehoittivat hangottelevaa Svinhufvudia häkeen sitä Leniniltä !? Tästä Lenin mainitsi Svinhufvudille ja jos oli aikanaan käskenyt SDP:tä ottamaan vallan, niin oli oikeassa, kun se olisi kuulunut 103 paikan edusto enemmistönä !?
Todellista valtaa piti sääty-Senaatti, kun Kerenskin kasakoiden kanssa miehitti kansaneduston
ja pisti sitten laittomat vaalit (Vilpilliset) !?

Äänestä

Onko Silmu salaseura ja oikeiston jatke, olen ihmetellyt sen piilotoimintaa !?

Äänestä

Suomi on pelkureiden maa ja Siksi Silmukin valjastettu puoli fasistiseen kaapuun peittelemään totuuksia !?

Äänestä

Järvenpää se elää tällaisen valhetta levittävä Silmu Volasen armoilla,ei näytä hyvältä !?
Koska keskustellaan vapaasti itsenäisyydestä ja sen mielisistä oikeudenmukaisesti !?
Täältäkö kusipää hakkerikin löytyy,yrittää estää !?

Äänestä

Sinne oli saatu kaksi Itsenäisyyden etenemistä kiertävä provessoria, joiden jornoita ei Lipponenkaan pahemmin uskaltanut arvostella, kun painii ylä-Ruotsinkielisessä kastissa !?

Äänestä

Onko Järvenpään demaritkin niin tyhmiä,ettei uskalla puolustaa historiaansa ja jakuuko se vaaleissakin !? Keisaria puolustanut Saulin puolue,heilläkö kiikarissa !?

Äänestä

Presitentti Sauli Niinistö vakuutti Järvenpäätalolla 2006 ehdokkaana, olevansa Naton kannattaja ja vaati läheisiä suhteita Yhdysvaltoihin !? Ketkähän olikaan tilaisuuden järjestäjä ja rahoittaja ???

Äänestä

Kaikken löytyy vastaukset vuodelta 1917 ja selkeästi oikeiston häpeäksi !?

Äänestä

Kaikenlaiset paskahousut ne pääsee historiaakin kirjoittamaan, kun väistää olennaisen !?

Äänestä

Silmusta tenty poliittinen terrorijärjestö ja todistettavasti !?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

ja joka oli etukäteen kirjoitettu, ilmeisesti silmu Volasen viitoittamana !?
Siellä itesenäisyyden alkutaipale puurtajineen oli ovelasti kierretty, oli näyte Yliopistomme professuurien mädännäisyydesstä !? Sellainenki väite esitettiin Leninin osalta, että kehotti SDP:tä ottamaan vallan (vaikka lupasi itsenäisyyden heille ,jos tulee valtaan !`
Tapahtumassa pidettiin selvänä, että Senaatti diktatuurisena piti valtaa Kerenskin tukemana, vaikka kansaneduston enemmistö oli ylivoimaisesti SDP 103 paikalla, joten se piti miehittää !?

Svinhufvudia pidettiin arvossa, vaikka historia osoittanut Saksalle antaneen valtaa kuin oikeuksia ja lisäksi uhkailulla valittii presitentiksi 1930, jossa Ståhlberkin henkinkin uhattuna !?

Siis Suomen historia on täysin annettu muunnettavaksi huijareille !?
Epädemokraattisella lehdistöllä okin etukäteen kirjoitettu, Volasen versio 7 vejeksestäkin !?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu