Monesti on tullut mieleen, josko olisin säästynyt rääkiltä, jäämällä aikoinaan suosiolla vain kämpille pelaamaan tietokonepelejä. Nyt on helvetin läpi kuljettu ja henkisen puolen terveys mennyt täydellisesti. Hyvää tässä toki on saatu eläke. Nythän tulee se osallistava sosiaaliturva, hankala ymmärtää mikä on tässä taka-ajatuksena.
Vapaaehtoinen syrjäytyminen voi pelastaa terveyden
kokemustämäkin
5421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Osallistuvaan sos.turva-paikkoihin kannattaa mennä jos sellaiseen kutsu käy. Mutta hommat kannattaa tehdä juuri senverran laiskasti ettei pois potkita.
Jos joudut siivoamaan katuja, muista tehdä se hitaasti, siis hitaasti.
On toinenkin reitti eli tekee töitänsä rivakasti niin saa vuosikymmeniä palkkaa.
Sen turvin voi tehdä mieleisiä hankintoja ja vaikkapa lomareissuja virkistykseksi.
Lisäksi palkasta kertyy ihan mukavasti eläkettä vanhuuden turvaksi.
Jos on kunto ja mielenterveys rappiolla niin saako siitä sellaista eläkettä
että sillä pärjää nyt ja tulevaisuudessa kun köyhyysraja on n. 1300€/kk.
Totta. Moni syrjäytyy terveytensä vuoksi. Syrjäytyminen on viimeisijainen mielenterveyden lääke. Kunhan muistaa syrjäytyä ennen kuin terveys on mennyt.
Moni joutuu työelämästä sivuun jo kovin nuorena joten eipä ehdi karttua
kovin mittavaa eläkettä. Paitsi ehkä onnettomuuden tai työtapaturman kautta.
On suuri vaara että henkilöstä tulee ikävällä tavalla ns. väliinputoaja.