Toiset treffit?

Kävin vasta Tinder treffeillä, jotka menivät mielestäni hyvin, tultiin mahtavasti toimeen ja juttua riitti kahdeksaksi tunniksi. Nyt ekojen treffien jälkeen ollaan juteltu päivittäin ja useimmin miehen omasta aloitteesta (tosin vähän vähemmän reippaaseen tahtiin kuin ennen treffejä).
Tapaamisesta on kulunut nyt viikko ja minua on alkanut vaivaamaan, etteivät mahdolliset seuraavat treffit ole vieläkään tulleet puheeksi. Tämän tyyppinen deittailu on minulle täysin uutta, sillä olen tähän asti ollut useita vuosia pitemmissä parisuhteissa, enkä siksi oikein tiedä olisiko toisen tapaamisen jo pitänyt tulla puheeksi (viikko kuitenkin on jo mielestäni suhteellisen pitkä aika).
Jotenkin en itse ole viitsinyt ottaa asiaa keskustelussamme esille, kun en tiedä miten näissä tilanteissa yleensä toimitaan. Muutenkin kyseinen mies on luonteeltaan sen verran aloitekykyinen, että luulisin hänen itse ehdottavan uutta tapaamista, jos hän sellaisen haluaisi. Kauanko uskallan vielä elätellä toiveita seuraavasta tapaamisesta vai jämähtääkö juttu kaveritason juttelulle? Olisin itse hyvin kiinnostunut kyseisestä miehestä, mutta olen huono tulkitsemaan hänen tunteitaan.

N22
42081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jutut on juteltu , seuraa vuosien hiljaisuus kun tiedetään jo kaikki toisen ajatukset .

1Äänestä
  • Moi. Mitä tuota ihmetteleen😃 kysyt että kiinnostaisko häntä nähdä ja vaikka tulis käymään sun luona nii jutellaan ja tehään hyvää ruokaa

    1Äänestä

Jos itse haluaa nähdä, on hyvä olla aloitteellinen. Hei, mitä teet lauantaina, mennäänkö xxxx. Liika analysointi kannattaa jättää. Molemmat ootte uuden äärellä, se on tutkimusmatka. Ei ole mitään kaavaa, se on luomusta, jokainen hetki on uusi. Ihanaa treffailua <3

Äänestä

Myös nainen voi olla aloitteellinen.
En ymmärrä mitä naiset pelkää siinä jos itse ehdottavat tapaamista.
Hyvin harva nainen on aloitteellinen tapaamisten järjestelyissä..
Myös mies haluaa tuntea olonsa halutuksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avuton22 kirjoitti:

Kävin vasta Tinder treffeillä, jotka menivät mielestäni hyvin, tultiin mahtavasti toimeen ja juttua riitti kahdeksaksi tunniksi. Nyt ekojen treffien jälkeen ollaan juteltu päivittäin ja useimmin miehen omasta aloitteesta (tosin vähän vähemmän reippaaseen tahtiin kuin ennen treffejä).
Tapaamisesta on kulunut nyt viikko ja minua on alkanut vaivaamaan, etteivät mahdolliset seuraavat treffit ole vieläkään tulleet puheeksi. Tämän tyyppinen deittailu on minulle täysin uutta, sillä olen tähän asti ollut useita vuosia pitemmissä parisuhteissa, enkä siksi oikein tiedä olisiko toisen tapaamisen jo pitänyt tulla puheeksi (viikko kuitenkin on jo mielestäni suhteellisen pitkä aika).
Jotenkin en itse ole viitsinyt ottaa asiaa keskustelussamme esille, kun en tiedä miten näissä tilanteissa yleensä toimitaan. Muutenkin kyseinen mies on luonteeltaan sen verran aloitekykyinen, että luulisin hänen itse ehdottavan uutta tapaamista, jos hän sellaisen haluaisi. Kauanko uskallan vielä elätellä toiveita seuraavasta tapaamisesta vai jämähtääkö juttu kaveritason juttelulle? Olisin itse hyvin kiinnostunut kyseisestä miehestä, mutta olen huono tulkitsemaan hänen tunteitaan.

N22

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu